Polyakryylihappo

Tässä artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti Polyakryylihappo:tä, aihetta, joka on herättänyt suurta kiinnostusta viime vuosina. Sen alkuperästä sen merkitykseen tänä päivänä uppoudumme kattavaan analyysiin, joka kattaa eri näkökulmia ja näkökulmia. Polyakryylihappo on erittäin tärkeä aihe, jota kannattaa käsitellä eri näkökulmista, joten perehdymme sen vaikutuksiin, vaikutuksiin yhteiskuntaan ja sen merkitykseen nykyisessä kontekstissa. Tämän artikkelin avulla pyrimme syventymään Polyakryylihappo:een ja tarjoamaan lukijalle laajan ja yksityiskohtaisen näkemyksen, jonka avulla he voivat ymmärtää tämän aiheen tärkeyden ja laajuuden.

Polyakryylihapon rakenne

Polyakryylihappo on polyolefiineihin kuuluva polymeeri, jota valmistetaan akryylihaposta. Polyakryylihapolla on useita käyttökohteita.

Ominaisuudet, valmistus ja käyttö

Polyakryylihapon keskimääräinen moolimassa on tavanomaisesti noin 1 000–50 000 g/mol. Polymeeri liukenee veteen ja moniin poolisiin orgaanisiin liuottimiin. Se myös absorboi runsaasti vettä ja turpoaa vettä imiessään. Vesiliuoksessa polyakryylhappo on negatiivisesti varautuneena ja on siis polyelektrolyytti. Polyakryylihappo kelatoi useita metalli-ioneja. Yhdisteen lasisiirtymälämpötila on 106–126 °C ja se on pysyvä 250 °C:n lämpötilaan asti.[1][2][3]

Polyakryylihappoa valmistetaan radikaalipolymeroinnilla. Radikaali-initiaattoreina käytetään kaliumpersulfaattia tai atsobisisobutyronitriiliä. Liuottimena käytetään vettä tai orgaanisia liuottimia. Veteen liuotetaan usein suolaa, jotta muodostuva polymeeri saostuu liuoksesta. Radikaalipolymeroinnilla muodostuu ataktista polyakryylihappoa.[1][2][3]

Polyakryylihappoa käytetään veden absorbointiin esimerkiksi vaipoissa, vedenpuhdistuskemikaalina, ioninvaihtohartseissa, pesuaineissa, lääkkeiden annostelussa ja kolloidien stabilisaattorina esimerkiksi maaleissa ja kosmetiikkatuotteissa.[1][2][3]

Lähteet

  1. ↑ a b c Gregor Herth, Gunnar Schornick & Fredric L. Buchholz: "Polyacrylamides and Poly(Acrylic Acids)", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2015.
  2. ↑ a b c Hans R. Kricheldorf: Handbook of Polymer Synthesis, s. 271–277. CRC Press, 1992. ISBN 0-8247-8514-2 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 17.10.2023. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Manas Chanda: Plastics Technology Handbook, s. 480–481. CRC Press, 2018. ISBN 978-1-4987-8621-8 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 17.10.2023. (englanniksi)