Porfiri Voinaralski

Tässä artikkelissa tutkimme Porfiri Voinaralski:n kiehtovaa maailmaa ja kaikkea sitä, mitä se sisältää. Porfiri Voinaralski on ollut kiinnostuksen ja keskustelun kohteena vuosien ajan sen alkuperästä ja kehityksestä sen vaikutuksiin nykypäivän yhteiskuntaan. Opimme sen merkityksestä eri alueilla sekä eri näkökulmista, joita on olemassa tässä suhteessa. Syvällisen ja objektiivisen analyysin avulla pyrimme ymmärtämään paremmin, mitä Porfiri Voinaralski tarkoittaa ja miten se vaikuttaa elämäämme. Tämä artikkeli pyrkii tarjoamaan täydellisen katsauksen Porfiri Voinaralski:stä ja kaikesta sen sisältämästä historiallisista näkökohdista sen merkityksellisyyteen nykyisessä kontekstissa.

Porfiri Voinaralski.

Porfiri Ivanovitš Voinaralski (ven. Порфи́рий Ива́нович Войнара́льский, 27. elokuuta (J: 15. elokuuta) 1844 Penzan läänin Linovkan kylä – 29. heinäkuuta (J: 17. heinäkuuta) 1898 Harkovan läänin Kupjansk) oli venäläinen vallankumouksellinen narodnikki.

Porfiri Voinaralski oli tilanomistajan ja ruhtinattaren avioton lapsi. Hän opiskeli Penzan kymnaasissa sekä Moskovan yliopistossa, josta hänet vuonna 1861 erotettiin opiskelijalevottumuuksiin osallistumisen takia ja karkotettiin Glazoviin. Myöhemmin hänet lähetettiin Ust-Sysolskiin, Jarenskiin, Velskiin, Pinegaan ja lopulta Mezeniin, josta hänen vuonna 1868 sallittiin palata äitinsä maatilalle Penzan lääniin.[1]

Vuosina 1873–1874 Voinaralski toimi yhtenä narodnikkien maaseudulla suorittaman vallankumouksellisen propagandakampanjan (ns. hoždenije v narod) johtajista. Helmikuussa 1874 hän siirtyi Moskovaan, jossa hän perusti propagandatyön keskuksina toimineita verstaita ja rahoitti Ippolit Myškinin kirjapainoa. Keväällä 1874 hän lähetti Johannes Pelkosen Saratoviin johtamaan suutarinverstasta, joka toimi vallankumouksellisen propagandan keskuksena Volgan alueella.[1]

Voinaralski toimi eri puolilla Venäjää, kunnes hänet heinäkuussa 1874 pidätettiin Samarassa. Hän oli vangittuna Pietari-Paavalin linnoituksessa ja Špalernajan tutkintavankilassa. Ns. 193:n oikeudenkäynnissä tammikuussa 1878 hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi pakkotyöhön.[1] Vuodesta 1880 häntä pidettiin eristettynä Harkovan läänin Novoborisoglebskin keskusvankilassa, josta hänet vuonna 1882 siirrettiin Karan pakkotyövankilaan. Vuonna 1884 hänet lähetettiin karkotusvangiksi Verhojanskin piirikuntaan. Verhojanskissa ja Jakutskissa Voinaralski opiskeli jakuutin kieltä, tutki alueen historiaa, taloutta ja kulttuuria, toimi asianajajana, kauppiaana, lääkärinä ja maatilan johtajana.[2] Maaliskuussa 1897 hän sai luvan palata Euroopan-puoleiselle Venäjälle.[1]

Lähteet

  1. ↑ a b c d Dejateli revoljutsionnogo dviženija v Rossii: Biobibliografitšeski slovar 1927–1934. Moskva: Izdatelstvo Vsesojuznogo obštšestva polititšeskih katoržan i ssylno-poselentsev. Viitattu 4.1.2010. (venäjäksi)
  2. ↑ Entsiklopedija Zabaikalja: Porfiri Voinralski ez.chita.ru. Viitattu 4.1.2010. (venäjäksi)