Preussinsininen

Preussinsininen on aihe, joka on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla. Siitä lähtien sitä ovat analysoineet ja tutkineet alan asiantuntijat sekä ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita ymmärtämään sen vaikutuksia ja seurauksia. Vuosien varrella Preussinsininen on kehittynyt ja saanut erilaisia ​​näkökulmia, mikä on rikastanut keskustelua aiheesta. Tässä artikkelissa analysoimme yksityiskohtaisesti Preussinsininen:een liittyviä ominaisuuksia, vaikutuksia ja mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita. Tavoitteena on tarjota kattava ja päivitetty näkemys tästä aiheesta, joka on kiinnittänyt monien ihmisten huomion.

 Artikkeli Pariisinsininen tulisi yhdistää tähän artikkeliin.
Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla.
Preussinsininen
Tunnisteet
IUPAC-nimi rauta(II,III)heksasyanoferraatti(II,III)
Muut nimet rauta(III)ferrosyanidi
rauta(III)heksasyanoferraatti(II)
CAS-numero 14038-43-8
PubChem CID 2724251
Ominaisuudet
Molekyylikaava Fe43
Moolimassa 859,229 g/mol
Ulkomuoto tumman sinistä jauhetta
Tiheys 1,80 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen ei liukene
Preussinsinistä
Ferrosyanidi-ioni, jota löytyy 'berliininsinisestä'. Huomaa hapetusaste +II ja kokonaisvaraus 4-.
Ferrisyanidi-ioni, joka löytyy 'turnbullinsinisestä'. Huomaa hapetusaste +III ja kokonaisvaraus 3-.

Preussinsininen on epäorgaaninen kivennäisväri, joka keksittiin sattumalta Berliinissä vuosina 1704–1707. Värin syntetisoi kemisti Johann Jacob Diesbach.[2] Preussinsininen on ensimmäisiä keinotekoisia väriaineita.[3] Sen kemiallinen kaava on Fe43

Väristä käytetään useita nimiä, suomeksikin muun muassa kiinansininen, englanninsininen ja Diesbachin sininen. Väri valmistettiin perinteisesti rautakloridista tai rauta-alunasta ja keltaisesta verilipeäsuolasta. Se on hyvin pysyvä.[2]

Jo vuosisatojen ajan oli ollut puutetta sopivasta suhteellisen halvasta ja kestävästä sinisestä väripigmentistä, joten preussinsininen yleistyi nopeasti. Uutta väriä käytettiin suorastaan tuhlailevasti esineissä ja interiööreissä.[3] Väri oli taiteilijoiden käytössä 1720-luvulla, ja kului vielä parikymmentä vuotta kunnes se oli käytössä kaikkialla Euroopassa.[2]

Alkujaan 1700-luvulla teräväpartikkelinen väriaine oli täplikästä, mutta 1900-luvulla partikkelit olivat muuttuneet pyöreiksi ja väri tummemmaksi ja tasaisemmaksi.[2] Preussinsininen on voimakas väriaine erityisesti öljyvärinä, ja sitä myydään lisäaineilla jatkettuna jo työskentelyn ja värien sekoittamisen helpottamiseksi.[3]

Huolimatta siitä, että aineen molekyyli sisältää syanidi-ioneja, se on myrkytön, koska syanidi-ionit ovat sitoutuneet lujasti rautaioneihin.[4] Aineesta tulee vaarallista, jos sitä käsitellään hapolla, koska silloin syanidi-ionit vapautuvat sidoksistaan.

Preussinsinistä käytetään talliumin ja radioaktiivisen cesiumin (enimmäkseen cesium-137) vastamyrkkynä.[5]

Lähteet

  1. ↑ Haynes, William M. (toim.): CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4-67. (97. painos) CRC Press, 2016. ISBN 9781439814628 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 18.12.2020. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d Päivi Hintsanen: Preussinsininen Coloria.net. Viitattu 24.8.2010.
  3. ↑ a b c Kiljunen, Veikko: Taidemaalarin materiaalioppi, s. 44–45. Helsinki: Kustannus Oy Taide, 1996. ISBN 951-608-004-9
  4. ↑ Journal of Toxicology, Suicide Attempt by Ingestion of Potassium Ferricyanide
  5. ↑ Facts About Prussian blue#Thallium & Cesium (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla