Puoliläpäisevä kalvo

Tässä artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti Puoliläpäisevä kalvo-aihetta, aihetta, joka on herättänyt niin tutkijoiden, asiantuntijoiden kuin harrastajienkin huomion. Syventävällä lähestymistavalla analysoimme Puoliläpäisevä kalvo:een liittyviä eri puolia sen alkuperästä sen vaikutuksiin nykypäivän yhteiskuntaan. Näillä sivuilla tutkimme erilaisia ​​näkökulmia ja mielipiteitä Puoliläpäisevä kalvo:stä sekä sen kehityksestä ajan myötä. Kattavan tutkimuksen ja olennaisten tietojen keräämisen avulla perehdymme Puoliläpäisevä kalvo:n läpikotaisin, jotta voimme tarjota lukijoillemme täydellisen ja rikastuttavan käsityksen tästä aiheesta.

Malli hemodialyysissä käytettävästä puoliläpäisevästä kalvosta. Kalvo on merkitty kuvassa keltaisella, veri punaisella ja dialyysineste sinisellä.

Puoliläpäisevä kalvo on ohut kalvo, joka päästää diffundoitumaan lävitseen vain tietyn koon tai varauksen omaavia molekyylejä tai ioneja. Tyypillisesti puoliläpäisevissä kalvoissa on hyvin pieniä reikiä, joista pienet molekyylit kuten vesi pääsevät kulkemaan kalvon lävitse. Liian suuret yhdisteet tai varaukseltaan vääränlaiset ionit eivät kykene läpäisemään puoliläpäisevää kalvoa. Puoliläpäiseviä kalvoja ovat muun muassa eliöiden solukalvot, eläinten iho, eräät synteettiset polymeerit kuten polyamidit ja eräät keraamiset aineet kuten kupariheksasyanoferraatti.[1][2][3][4]

Puoliläpäiseviä kalvoja käytetään useissa erotusprosesseissa teollisuudessa. Puoliläpäiseviä kalvoja hyödynnetään muun muassa osmoosissa ja käänteisosmoosissa valmistettaessa suolatonta juomakelpoista vettä merivedestä, makromolekyyliseosten konsentroimiseen, erottamiseen ja puhdistamiseen muun muassa bioteknillisissä laitoksissa ja energiatekniikassa muun muassa polttokennoissa. Kiinteitä huokoisista keraameista valmistettuja puoliläpäiseviä kalvoja käytetään kaasujen erottamiseen ja kaasujen erottamiseen käytetään myös kalvoja, jotka on tehty orgaanisesta polymeeristä. Muita käyttökohteita ovat muun muassa dialyysi, ultrasuodatus ja geelipermeaatiokromatografia.[3][4]

Lähteet

  1. ↑ Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 976. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 7.10.2013. (englanniksi)
  2. ↑ H. Stephen Stoker: General, Organic, and Biological Chemistry, s. 227. Cengage Learning, 2011. ISBN 978-1133103943 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 7.10.2013. (englanniksi)
  3. ↑ a b Heinrich Strathmann: Membrane Separation Processes, 1. Principles, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 7.10.2013
  4. ↑ a b Christie John Geankoplis: Transport Processes And Separation Process Principles. Prentice Hall, 2008. ISBN 0-13-101367-X (englanniksi)