Rötösherrajahti

Tässä artikkelissa tutkimme Rötösherrajahti:n aihetta yksityiskohtaisesti ja analysoimme sen eri näkökohtia, vaikutuksia ja näkökulmia. Rötösherrajahti on ollut viime aikoina mielenkiintoisen ja kiistan kohteena, ja sen merkitys kasvaa edelleen eri alueilla. Näillä sivuilla perehdymme sen historiaan, kehitykseen ja seurauksiin sekä sen herättämiin mielipiteisiin ja keskusteluihin. Monitieteisestä lähestymistavasta tarkastelemme Rötösherrajahti:tä eri näkökulmista ja yritämme valaista sen vaikutuksia ja merkityksiä. Lyhyesti sanottuna tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota laaja ja tiukka näkemys Rötösherrajahti:stä, jonka tarkoituksena on rikastaa tietoa ja keskustelua tästä aiheesta.

 Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Rötösherrajahti on usein käytetty yhteisnimitys 1980-luvun alkupuolella pidetyille, suurta huomiota herättäneille oikeudenkäynneille, joissa poliitikkoja, virkamiehiä ja yritysjohtajia syytettiin lahjusrikoksista.

Käsitteen rötösherrat loi kansanedustaja, tullineuvos Veikko Vennamo – tai oikeastaan hänen puolisonsa Sirkka Vennamo, jonka ideoimia olivat monet Suomen maaseudun puolueen tunnetuksi tulleet iskulauseet. Lause "Rötösherrat kuriin!" esiintyi vuoden 1983 eduskuntavaalien edellä puolueen vaalijulisteiden alalaidassa.

Rötösherrajahdin on nähty juontaneen juurensa voimakkaan politiikanvastaisen mielialan noususta ja poliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisesta Urho Kekkosen presidenttikauden viimeisinä vuosina. Silloisen Keskustapuolueen katsottiin Kekkosen kaudella saavuttaneen parlamentaarista painoarvoaan suuremman yhteiskunnallisen vaikutusvallan, joten rötösherrajahdin suurin paine kohdistui siihen. Rajuimman hyökkäyksen maalitauluiksi joutuivat Kekkosen ympärille muodostuneen "hovin" jäsenet. Rötösherrajahtia lietsoi erityisesti SMP ja Veikko Vennamon arveltiin pyrkivän sen avulla kostamaan häneen kohdistuneen syrjinnän ja kasvattamaan puolueensa kannatusta. SMP:n suurvoitto vuoden 1983 eduskuntavaaleissa lieneekin suurimmaksi osaksi ollut juuri sen ansiota, että puolue korosti voimakkaasti, jopa paisutellen, silloisia taloudellisia ja poliittisia väärinkäytöksiä. Rötösherrajahdin taustalla olivat muiden muassa Salora- ja Valco-jutut 1970- ja 1980-lukujen taitteessa sekä eduskunnan päivärahakiista vuosina 1982–1983.

Rikosepäilyt

SMP:n ainoana kansanedustajana oli 1960-luvun lopussa Veikko Vennamo. Hän aloitti vuoden 1970 eduskuntavaalien alla kovan kampanjan eduskunnan taloudenhoitajan Björn Feiringin kavallusjutun peittelyn takia. Vaalien jälkeen SMP:n 18-henkinen eduskuntaryhmä laati asiasta syytekirjelmän Feiringiä, eduskunnan pääsihteeriä Olavi Salervoa ja eduskunnan tilintarkastajia vastaan. Tällöin oikeuskansleri Jaakko Enäjärvi rajoitti syytteen koskemaan vain taloudenhoitajana toiminutta Feiringiä, ja kampanja laajeni myös Enäjärveä vastaan. Kun Feiring pian kuoli, jäi ainoaksi oikeudenkäynnissä syytetyksi tämän vaimo, joka oli piilotellut rahoja.[1]

Varsinainen rikoksiin – monilta osin todellisiin, mutta osittain myös kuviteltuihin – syyllistyneiden ja sellaisiksi leimattujen "jahtaaminen" käynnistyi toden teolla Kai Kortteen tultua oikeuskansleriksi keväällä 1982. Useimmiten alioikeudessa langetettu tuomio kuitenkin kumottiin tai sitä ainakin lievennettiin hovioikeudessa. Lopulta myös presidentti Mauno Koivisto pyrki hillitsemään syyttäjien intoa nostaa syytteitä, koska moni oikeusjuttu oli kuivunut kokoon siitä syystä, että syyte oli nostettu "varmuuden vuoksi", ilman varmaa näyttöä. Suurimmat ja eniten julkisuutta saaneet rötösherrajahdin aikaisista oikeudenkäynneistä olivat niin sanottu Noppa-juttu, jonka oikeuskäsittely kesti yli kuusi vuotta, sekä Helsingin kaupunginhallituksen jäseniä ja metrotoimistoa vastaan käyty niin sanottu metrojupakka. Jälkimmäisen toi julkisuuteen helsinkiläinen toimittaja Liisa Kulhia, joka nousi eduskuntaan vuoden 1983 vaaleissa. Seuraavana syksynä Helsingin kaupunginhallituksen jäsen Ilkka Hakalehto puolestaan paljasti lahjusskandaalin, joka tunnetaan nimellä Naurissaaren lahjusjupakka.

Rötösherrajahti alkoi hiipua sen jälkeen, kun komisario Sulo Aittoniemi syksyllä 1984 siirrettiin sivuun Noppa-jutun tutkimusten johdosta. Aittoniemi syytti syrjäyttämisestään SDP:n johtoa. Aittoniemen mukaan hänen paikalleen haluttiin "vaarattomampi" henkilö.[2]

Rötösherrajahti nosti julkisuuteen myös käsitteen uusmoralismi, jolla tarkoitettiin väärinkäytöksiin syyllistyneiden ja niistä epäiltyjen voimakasta leimaamista tiedotusvälineissä. Monessa tapauksessa leimaamista pidettiin pahempana rangaistuksena kuin lain rikkomisesta langetettua oikeudellista seuraamusta.

Tunnetuimpia rötösherrajahdin aikaisissa oikeudenkäynneissä syytetyistä olivat entinen eduskunnan puhemies Johannes Virolainen ja Tampereen kaupunginjohtaja Pekka Paavola Noppa-jutussa, Helsingin ylipormestari Teuvo Aura metrojupakassa, sekä vuorineuvos Armas Puolimatka.

Katso myös

Lähteet

  • Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirjat 1983-1988, Otava, Helsinki.
  • Blåfield, Antti - Vuoristo, Pekka: Kun valta vaihtui, Kirjayhtymä 1982, Helsinki.
  • Virolainen, Johannes: Viimeinen vaalikausi, Otava 1991, Helsinki.
  • Lindqvist, Martti: Uusmoralismi, artikkeli Mitä-Missä-Milloin -vuosikirjassa 1987, Otava, Helsinki.
  • Tampereen kasvot, Sanasato 1997, Tampere.

Viitteet

  1. ↑ Rosila, Pertti J.: ”Eduskunnan taloudenhoitajat ja talouden väärinkäytökset”, Arkadianmäen kirstunvartija, s. 36–53. Helsinki: Tammi, 2018. ISBN 978-951-31-9849-7
  2. ↑ Tampereen kasvot, Sanasato 1997, Tampere, s. 8.