Tässä artikkelissa aiomme syventyä aiheeseen Ratsuväkiprikaati, joka on kiinnittänyt tutkijoiden, asiantuntijoiden ja suuren yleisön huomion sen nykypäivän merkityksellisyyden vuoksi. Alkuperäistään sen vaikutuksiin eri aloilla Ratsuväkiprikaati on ollut keskustelun ja tutkimuksen kohteena, ja se on luonut erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia, jotka rikastavat nykyistä panoraamaa. Yksityiskohtaisen analyysin avulla pyrimme tarjoamaan lukijalle laajan ja täydellisen näkemyksen Ratsuväkiprikaati:stä ja käsittelemään sen tärkeimpiä näkökohtia, jotta voimme valaista tätä erittäin kiinnostavaa aihetta.
Ratsuväkiprikaati oli Suomen ratsuväen joukko-osasto, joka perustettiin Lappeenrannassa vuonna 1921. Sen alaisuuteen kuuluivat Uudenmaan rakuunarykmentti ja Hämeen ratsurykmentti.[1]
Talvisodan Ratsuväkiprikaati jalkautettiin hiihtojoukoksi 5. helmikuuta 1940. Jatkosodassa Ratsuväkiprikaati toimi Äänislinnasta käsin kevyen jalkaväen tavoin. Se muistetaan erityisesti Ilomantsin torjuntataisteluista heinä–elokuun vaihteesta 1944.[2]
Ratsuväkiprikaatin komentaja oli kenraalimajuri Georg Palmroth.
Erillinen pataljoona 7 alistettiin talvisodassa Ratsuväkiprikaatille.
Pataljoonan komentaja jääkärimajuri Heikki Saure