Repsol

Repsol S.A.
Yritysmuoto Sociedad Anónima (vastaa osakeyhtiötä)
Osake BMADREP
ISIN ES0173516115
Perustettu 1986
Toimitusjohtaja Antonio Brufaum
Kotipaikka Madrid, Espanja
Toimiala öljy
Henkilöstö 30 000
Kotisivu www.repsol.com/es_en
Repsolin pääkonttori Campus Repsol Madridissa.

Repsol S.A. on espanjalainen öljy-yhtiö. Yhtiö harjoittaa öljyn ja kaasun etsintää, jalostusta ja myyntiä. Lisäksi se omistaa myös voimalaitoksia.

Historiaa

Yhtiö perustettiin vuonna 1986, kun sosialistipääministeri Felipe González nousi valtaan Espanjassa. Repsol toimi aluksi valtiollisena öljy-yhtiönä. Kolme vuotta myöhemmin Repsolia yksityistettiin, mutta valtio toimi yhä voimakkaasti yhtiön johdossa. José María Aznarin noustua pääministeriksi Repsol yksityistettiin lopullisesti vuonna 1997.

Vuonna 1999 Repsol osti argentiinalaisen energiayhtiön YPF:n, minkä johdosta yhtiön nimi oli muutaman vuoden ajan Repsol YPF. Yhtiön toiminta on levittynyt voimakkaasti ympäri maailman, ja se vaikuttaa etenkin Espanjassa ja espanjankielisissä maissa Latinalaisessa Amerikassa.

Vuonna 2012 Argentiina kansallisti YPF:n, minkä johdosta YPF poistui yhtiön nimestä. Vuonna 2014 Repsol hyväksyi Argentiinan tarjoaman 5 miljardin dollarin korvauksen YPF:stä.

Öljynetsintä

Repsol on yksi maailman suurimmista öljynetsijöistä. Vuosina 2008–2014 yhtiö teki 40 uutta löydöstä.

Kanariansaarten öljynetsintä

Repsol sai vuonna 2014 luvan aloittaa koeporaukset Kanariansaarten lähivesillä. Poraukset on tarkoitus aloittaa 20 kilometriä Lanzaroten ja Fuerteventuran saarten länsipuolella. Tämä on aiheuttanut pelkoa paikallisissa asukkaissa, jotka pelkäävät saarten saastumista ja turistien kaikkoamista. Toisaalta yhtiö on luvannut Kanariansaarille tuhansia uusia työpaikkoja.

Urheilu

Repsol on saanut näkyvyyttä muun muassa sponsoroimalla moottoriurheilua. Näkyvimmin Repsol on tukenut Road Racingin MM -sarjaa ja espanjalaista rallikuljettajaa Carlos Sainzia.

Lähteet

  1. a b c Seppo Ylönen: Öljy voiteli kunnon riidan Kanarialle. Aamulehti, 22.9.2014, s. A16-A17.
  2. YLE.fi - Argentiinan ja Espanjan välit kiristyvät - syynä öljy-yhtiön kansallistaminen Viitattu 10.4.2012
  3. Reuters.com - Spain's Repsol agrees to $5 billion settlement with Argentina over YPF Viitattu 10.4.2014
  4. Fuels: Repsol SA Grandprix.com. Viitattu 4.1.2008.

Aiheesta muualla