Rippisalaisuus

Rippisalaisuus:n merkitys nyky-yhteiskunnassa on kiistaton. Olipa kyse tietystä henkilöstä tai aiheesta, Rippisalaisuus:llä on merkittävä vaikutus jokapäiväiseen elämäämme. Kautta historian Rippisalaisuus on ollut keskustelun ja keskustelun aiheena, herättänyt tunteita ja ajanut muutosta. Tässä artikkelissa tutkimme Rippisalaisuus:n roolia jokapäiväisessä elämässämme sekä sen vaikutusta yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Kulttuurivaikutuksestaan ​​rooliinsa politiikassa ja taloudessa Rippisalaisuus:llä on näkyvä paikka maailman näyttämöllä. Kun tiedämme enemmän Rippisalaisuus:stä, ymmärrämme paremmin ympäröivää maailmaa ja voimia, jotka muokkaavat todellisuuttamme.

Rippisalaisuus eli rippisinetti (lat. Sigillum confessionis)[1] tarkoittaa papin velvollisuutta pitää salassa kaikki ripissä tai muussa sielunhoidossa kuulemansa.[2]

Suomessa evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon papeilla on ripistä ja sielunhoidollisesta keskustelusta kirkkolaissa säädetty ehdoton vaitiolovelvollisuus sekä kirkon että valtion silmissä. Pappi ei saa ilmaista ripissä tai sielunhoidossa ilmaistua asiaa tai henkilöä. Rippisalaisuutta ei saa paljastaa edes ripittäytyvän suostumuksella. Jos ripittäytyjä antaa tiedon rikoksesta, joka on tekeillä, papin tulee ilmoittaa viranomaisille asiasta niin, ettei ripittäytyjän henkilöllisyys paljastu.[3][4] Ehdoton rippisalaisuus, jota tuomioistuin ei voi määrätä murrettavaksi, on vain papeilla. Se ei ulotu muihin kirkon työntekijöihin, eikä myöskään maallikoihin.[5]

Katolisessa kirkossa papeilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus.[6] Kanonisen lain mukaan ripissä kuultua ei saa paljastaa, eikä sitä saa käyttää mitenkään ripittäytyjää vastaan, edes silloin kun ripin kuulija on ripittäytyjän esimies.[7] Kanonisen lain säädös on katolisen kirkon sisäinen. Suomen valtiollisen lain näkökulmasta katolisen kirkon papeilla ei ole ehdotonta vaitiolovelvollisuutta ripissä kuullusta, mutta vaitiolovelvollisuuden laajentamista on esitetty. [8]

Ensimmäiset maininnat rippisalaisuudesta on 400-luvulta. Rippisalaisuudella on ollut lain mukaan suojattu asema jo 1200-luvulla. Vuoden 1686 Ruotsin valtakunnan kirkkolaissa rippisalaisuuden rikkomisesta seurasi kuolemantuomio, joka muutettiin virasta erottamiseksi Suomessa vuonna 1869. Rippisalaisuus ei vanhene milloinkaan, vaikka henkilö ei olisikaan enää kirkon viranhaltija. Salaisuuden pitämistä ei nähdä subjektiviisena oikeutena vaan viranhaltijan velvollisuutena.[5]

Lähteet

  1. ↑ Rippisinetti, Tietosanakirja osa 8, palsta 73. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1916
  2. ↑ Spectrum tietokeskus. 16. osa, Pienhakusanat ja hakemisto: Pl–ö. Espoo: WSOY, 1983. ISBN 951-0-07255-9
  3. ↑ Kirkkolaki (652/2023), 7:9§ Finlex. Viitattu 2.1.2024.
  4. ↑ Laki ortodoksisesta kirkosta (985/2006) Finlex. Arkistoitu 21.6.2016. Viitattu 6.4.2010.
  5. ↑ a b Aika puhua - aika vaieta. Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus kirkossa. (Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2011:2) Suomen ev. lut. kirkko, 2011. Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 13.7.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ The Law of the Seal of Confession Catholic Encyclopedia. New Advent. Viitattu 13.7.2014.
  7. ↑ The Minister of the Sacrament of Penance (can. 983-984) Code of Canon Law. ”The sacramental seal is inviolable; therefore it is absolutely forbidden for a confessor to betray in any way a penitent in words or in any manner and for any reason.” Viitattu 13.7.2014.
  8. ↑ Rippisalaisuus laajenee kaikkiin uskontokuntiin uskonnonvapaus.fi. Viitattu 13.7.2014.

Aiheesta muualla

Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen: Lastensuojelun asiantuntija: rippisalaisuus saattaa estää lastensuojeluilmoituksen tekemisen