Ruskeat levät

Tällä hetkellä Ruskeat levät on aihe, joka on saavuttanut merkittävän merkityksen yhteiskunnassa. Sen vaikutus on havaittu arjen eri osa-alueilla ja se on synnyttänyt keskustelua ja keskustelua eri aloilla. Olipa kyseessä henkilökohtainen, akateeminen tai ammatillinen taso, Ruskeat levät on onnistunut vangitsemaan laajan joukon ihmisiä herättäen sekä kiinnostusta että epävarmuutta. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Ruskeat levät:n eri näkökohtia, analysoimme sen alkuperää, kehitystä ja seurauksia, jotta voimme tarjota laajan ja kriittisen näkemyksen tästä aiheesta, joka on niin tärkeä nykyään.

Ruskeat levät
Ruskolevä (Fucus distichus)
Ruskolevä (Fucus distichus)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Chromalveolata
Kaari:

Ruskeat levät

(Heterokontophyta / Stramenopila)
Patterson 1989, emend. Adl et al. 2005 [1]
Luokkia

Levämäiset

Sienimäiset

Ruskeat levät tai sukasiimaiset (Heterokontophyta tai Stramenopila) on Chromalveolata-kuntaan kuuluva kehityslinja, johon kuuluu noin 10 500 levämäistä ja sienimäistä eliölajia. Ruskeat levät on esitetty joko luokkina ruskeiden levien kaaressa tai erillisinä kaarina Chromalveolata-kunnassa.selvennä Näistä luokitteluvaihtoehdoista huolimatta ne muodostavat monofyleettisen eli kehityshistoriallisesti yhtenäisen taksonin. Ruskeiden levien taksonia ei pidä käsitteellisesti sekoittaa ruskoleviin, jotka ovat ruskeiden levien eräs alaryhmä.

Suurin osa ruskeisiin leviin kuuluvista taksoneista on erilaisia yhteyttäviä leviä, jotka käsittävät kaikenkokoisia organismeja yksisoluisista piilevistä aina valtamerten monikymmenmetrisiin ruskoleviin. Levien lisäksi ruskeiden levien kehityslinjaan kuuluu erilaisia ulkoisilta olemuksiltaan sienimäisiä eliöitä, kuten munasienet, joihin lukeutuu esimerkiksi perunaruttoa aiheuttava Phytophthora infestans. Näitä sienimäisiä ryhmiä on kutsuttu myös leväsieniksi. Sienimäisten ryhmien kuuluminen samaan kehityslinjaan levämäisten kanssa on selvinnyt vasta 1990-luvulla molekulaaristen tutkimusmenetelmien (mm. DNA- ja RNA-analyysit) käyttöönoton jälkeen. Sitä ennen niitä pidettiin alkeellisina sieninä.

Yhteyttävät ruskeat levät saivat alkunsa, kun ruskeiden levien kantamuoto otti soluunsa endosymbiontiksi varhaisen punalevän tai glaukofyytin. Evoluution kuluessa endosymbiontti surkastui, ja nykyään siitä on jäljellä ruskeiden levien viherhiukkasten ympärillä oleva ylimääräinen kalvopari. Ruskeiden levien sienimäiset eliöryhmät ovat joko eriytyneet omiksi ryhmikseen ennen tämän endosymbioosin tapahtumista tai sitten ne ovat menettäneet viherhiukkaset evoluution kuluessa. Ruskeat levät ovat huomattavasti nuorempi eliöryhmä kuin kasvit ja viherlevät sekä punalevät. Varhaisimmat fossiilit ovat liitukaudelta noin 120 miljoonaa vuotta vanhoista kerrostumista. Eri ryhmien evoluutio on ollut nopeaa, ja esimerkiksi suurilla ruskolevillä tavattavat huomattavan erikoistuneet sekovarsirakenteet, jotka muistuttavat suuresti kasvien juuria, varsia ja lehtiä, ovat kehittyneet paljon nopeammin kuin kasvien ja viherlevien vastaavat rakenteet.

Ruskeiden levien kantamuodolla on ollut kaksi uintisiimaa eli flagellaa. Nykyäänkin tähän ryhmään kuuluvilla eliöillä on yleensä uintisiimallinen elämänvaihe. Toisessa uintisiimassa on pitkin sen pituutta kahdessa rivissä jäykkiä sukasia eli mastigoneemoja, joiden vuoksi ruskeita leviä on kutsuttu myös sukasiimaisiksi. Piilevillä uintisiimat ovat evoluution kuluessa hävinneet, poikkeuksena joidenkin lajien sukusolut. Ruskolevillä puolestaan uintisiimallisia ovat parveiluitiöt.

Polveutuminen

Ruskeisiin leviin kuuluvien eliöryhmien keskinäiset sukulaisuudet ovat alkaneet hahmottua molekyylisystemaattisilla menetelmillä. Vuonna 2009 niiden polveutuminen on esitetty seuraavasti: [2]

Heterokontophyta

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Taksonomian lähde: Adl, S. M. et al.: The new higher level classification of eukaryotes with emphasis on the taxonomy of protists. J. Eukaryot. Microbiol., 2005, 52. vsk, nro 5, s. 399–451. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  2. ↑ Riisberg I et al. (2009): "Seven gene phylogeny of heterokonts". Protist. 160(2):191–204. http://dx.doi.org/10.1016/j.protis.2008.11.004