Satyajit Ray

Tässä artikkelissa aiomme analysoida Satyajit Ray:tä yksityiskohtaisesti ja tutkia sen eri puolia ja ominaisuuksia ymmärtääksemme sen vaikutusta eri yhteyksissä. Alkuperäistään nykypäivän merkityksellisyyteen asti Satyajit Ray on herättänyt huomattavaa kiinnostusta ja keskustelua, ja siitä on tullut asiantuntijoiden ja suuren yleisön kiinnostava aihe. Näillä linjoilla tarkastelemme sen historiallista kehitystä, sen vaikutuksia nyky-yhteiskunnassa ja sen mahdollisia seurauksia tulevaisuuteen. Tämä artikkeli pyrkii tarjoamaan kattavan näkökulman Satyajit Ray:een ja tarjoaa siten vankan lähtökohdan niille, jotka ovat kiinnostuneita syventämään tätä monimutkaista ja kiehtovaa aihetta.

Satyajit Ray
Satyajit Ray vuonna 1981.
Satyajit Ray vuonna 1981.
Henkilötiedot
Syntynyt2. toukokuuta 1921
Kalkutta, Brittiläinen Intia
Kuollut23. huhtikuuta 1992 (70 vuotta)
Kalkutta, Länsi-Bengali, Intia
Puoliso Bijoya Ray
( 1949;  1992)
Lapset Sandip Ray
Ohjaaja
Aktiivisena 1950–1992
Aiheesta muualla
www.satyajitray.org
IMDb
Elonet

Satyajit Ray (bengaliksi সত্যজিৎ রায , 2. toukokuuta 1921 Kalkutta[1] – 23. huhtikuuta 1992 Kalkutta)[2] oli intialainen elokuvaohjaaja, jota pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä auteur-elokuvaohjaajista. Hänen elokuvansa ovat bengalinkielisiä.

Elämä ja ura

Rayn isä Sukhumar Ray oli tunnettu bengalilainen kirjailija ja kirjapainon omistaja. Hän jäi isättömäksi jo viisivuotiaana. Äiti halusi pojastaan taiteilijan ja kustansi tämän alan koulutukseen. Opinnot jäivät kuitenkin kesken, ja Ray hakeutui vuonna 1943 työhön brittien omistamaan D. J. Keymer -mainostoimistoon.[1]

Vuonna 1950 Ray tapasi Jean Renoirin, kun tämä filmasi Intiassa, ja tutustui Vittorio de Sican klassikkoon Polkupyörävaras. Nämä vaikuttivat hänen tyyliinsä suuresti.[3] Rayn humanismia innoitti Rabindranath Tagore.[4]

Rayn elokuvadebyytti Tien laulu (Pather Panchali, 1955) voitti yksitoista kansainvälistä palkintoa. Se palkittiin muun muassa Cannesin elokuvajuhlilla. Elokuvalla oli suuri merkitys bengalilaiselle ja intialaiselle elokuvalle. Se muodosti ensimmäisen osan ohjaajan tuotannon keskeisestä Apu-trilogiasta, jonka kaksi muuta elokuvaa olivat Voittamaton (Aparajito, 1956) ja Apun maailma (Apur Sansar, 1959). Trilogia sai runsaasti mainetta ulkomailla. Filmeissä on selvästi tyylillisiä vaikutteita italialaisesta neorealismista.[1]

Rayn myöhemmät elokuvat ovat entistä runollisempia. Tunnetuimpia niistä ovat Musiikkihuone (Jalsaghar, 1958), Yksinäinen nainen (Charulata, 1964) ja Goobyn ja Bagdan seikkailut (Goopy Gyne, Bagha Byne, 1968). Vuodesta 1961 alkaen Ray sävelsi elokuviensa musiikin. Häntä pidetään Intian tunnetuimpana elokuvaohjaajana.[1]

Ray vastaanotti monia tärkeitä elokuva-alan palkintoja urallaan. Vuonna 1992, jo maatessaan sairaalavuoteella, hän sai Oscar-palkinnon elämäntyöstään.[3][5]

Valikoitu filmografia

Lähteet

  1. ↑ a b c d Uusitalo, Kari: Ray, Satyajit. Teoksessa Otavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 1, s. 9803. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-05124-5
  2. ↑ Biography (Arkistoitu – Internet Archive) SatyajitRay.org
  3. ↑ a b Ray Biography. AllMovie. (englanniksi)
  4. ↑ Ylänen, Helena: https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003139203.html (tilaajille) Helsingin Sanomat. 24.4.1992. Viitattu 4.1.2023.
  5. ↑ Awards: Personal (Arkistoitu – Internet Archive) SatyajitRay.org. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Satyajit Ray.