Seikko Eskola

Tässä artikkelissa käsittelemme aihetta Seikko Eskola, joka on erittäin tärkeä ja kiinnostava nykyään. Seikko Eskola on aihe, joka on kiinnittänyt eri alojen asiantuntijoiden ja harrastajien huomion, sillä sen vaikutus ulottuu moniin jokapäiväisen elämän osa-alueisiin. Tässä artikkelissa tutkimme Seikko Eskola:n eri puolia, sen merkitystä nyky-yhteiskunnassa ja sitä, miten se vaikuttaa tapaamme elää, työskennellä ja olla tekemisissä. Analysoimme sen maailmanlaajuisia vaikutuksia sekä sen kehitystä ajan myötä ymmärtääksemme paremmin sen laajuutta ja merkitystä nykymaailmassa.

Seikko Eskola vuonna 1978.

Seikko Aarne Väinämö Eskola (s. 13. syyskuuta 1933 Riihimäki) on suomalainen professori, historiantutkija ja päätoimittaja.[1]

Eskola väitteli valtiotieteen tohtoriksi Helsingissä 1965. Hän toimi Tampereen yliopiston yleisen historian apulaisprofessorina 1974–1997.[2] Hän oli Helsingin yliopiston yleisen historian dosenttina 1981–1998[3] ja aikakauslehti Kanavan päätoimittajana 1973–1996.[4]

Eskola on ollut myös kirkolliskokouksen jäsenenä ja maallikkojäsenenä osallistunut kirkkohallituksen toimintaan varapuheenjohtajana ja ollut Kirkon tutkimuskeskuksen johtokunnan puheenjohtaja.[2] Lisäksi hän vaikutti pitkään, vuosina 1966–1983, Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvostossa.[5]

Vuonna 1999 Eskolalle myönnettiin valtion journalistipalkinto[6] ja 2006 Vuoden kristillinen kirja -palkinto teoksesta Historian kuolema ja kulttuurien taistelu. Hänelle on myönnetty myös P. E. Svinhufvudin muistosäätiön kirjallisuuspalkinto.[7]

Teoksia

  • Suomen kysymys ja Ruotsin mielipide: Ensimmäisen maailmansodan puhkeamisesta Venäjän maaliskuun vallankumoukseen. Väitöskirja. Helsingin yliopisto 1965
  • Korkeakoulukysymys, toimittanut Matti Haavio; toimituskunta Seikko Eskola ym. WSOY 1965
  • Oman ajan historia ja politiikan tutkimus, omistetaan professori L. A. Puntilalle hänen 60-vuotispäivänään 24.8.1967, toimituskunta Lauri Hyvämäki, Pertti Pesonen, Seikko Eskola ja Erkki Salonen. Otava 1967
  • Kreikka, Englanti ja Yhdysvallat 1944–1953. Tampereen yliopisto, Historian laitos. Monistesarja A 3. Tampere 1971
  • Yhdysvaltain lehdistö ja Suomen kriisi: Keväästä 1941 Pearl Harboriin. Tutkimus kansainvälisestä tiedonvälityksestä ja mielipiteenmuodostuksesta. Historiallisia tutkimuksia 92. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1973
  • Tiedettä, taidetta, aatetta: Suomen kulttuurirahasto Suomen kulttuurissa. Otava 1991
  • Optiovoitto koko kansalle: Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus, kirjoittajat Seikko Eskola ym. Gummerus 1998
  • P. E. Svinhufvud ja nykyaika. Historian ystäväin liiton ja P. E. Svinhufvudin muistosäätiön julkaisuja. Helsinki 1998
  • Risto Rytin jälkimaine, kirjoittajat Seikko Eskola ym, toimittanut Jukka-Pekka Pietiäinen. Risto Ryti -seuran julkaisuja. Edita, Helsinki 2003
  • Historian kuolema ja kulttuurien taistelu: Kirjoituksia historiasta ja nykyajasta. Edita, Helsinki 2006
  • Suomen hurja vuosi 1917 Ruotsin peilissä. Edita Kleio 2010
  • Ristivetoa kirkon parlamentissa: Maallikkona kirkolliskokouksessa. Edita, Helsinki 2012
  • Demokratia diktaattorien varjossa: Suomen vaikea 1940-luku eurooppalaisin silmin. Atena, Helsinki 2014

Lähteet

  1. ↑ Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 108. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
  2. ↑ a b HY: Teologisen tiedekunnan kevään 2011 promootiossa vihitään 11 kunniatohtoria – Soile Isokoskesta kunniatohtori. (Arkistoitu – Internet Archive) Lehdistötiedote. Viitattu 13.7.2013
  3. ↑ Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesluettelo 1918–2000. Humanistinen tiedekunta, Historia. Archive.org. Viitattu 16.6.2022.
  4. ↑ Opetusministeriö.Viitattu 13.7.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 114–115. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
  6. ↑ Neljälle journalistipalkinnot.Opetusministeriö 25.5.1999. . (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ Teos vaaran vuosien uutisoinnista toi Seikko Eskolalle Svinhufvudin kirjallisuuspalkinnon Helsingin Sanomat. 17.12.2014. Viitattu 25.8.2017.