Tässä artikkelissa käsittelemme Seppo Koskinen (työoikeuden professori)-aihetta laajasta ja täydellisestä lähestymistavasta. Seuraavien linjojen mukaisesti perehdymme Seppo Koskinen (työoikeuden professori):een liittyviin keskeisiin näkökohtiin, analysoimme sen vaikutuksia, seurauksia ja mahdollisia tulevaisuudennäkymiä. Seppo Koskinen (työoikeuden professori) on erittäin tärkeä aihe nykyisessä kontekstissa, joten on tärkeää ymmärtää sen ulottuvuudet ja laajuus. Yksityiskohtaisen ja kattavan analyysin avulla pyrimme valaisemaan Seppo Koskinen (työoikeuden professori):tä ja tarjoamaan lukijalle yksityiskohtaisen ja tarkan näkemyksen, jonka avulla he voivat syventyä tähän aiheeseen syvällisesti ja rikastuttavalla tavalla.
Seppo Sakari Väinö Koskinen (s. 6. marraskuuta 1950 Oulu)[1] on suomalainen oikeustieteilijä ja emeritusprofessori.
Koskinen valmistui ylioppilaaksi Oulun lyseosta vuonna 1969. Hän valmistui Turun yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1973, oikeustieteen lisensiaatiksi vuonna 1976, valtiotieteen kandidaatiksi vuonna 1979 ja oikeustieteen tohtoriksi vuonna 1989.[1][2]
Koskinen toimi Turun yliopiston siviilioikeuden assistenttina vuosina 1976–1993, Lapin yliopiston työ- ja sosiaalioikeuden professorina 1993–2013 ja Turun yliopiston työoikeuden professorina vuosina 2013–2018.[1][3] Hän on julkaissut noin 500 työoikeutta käsittelevää oikeudellista kirjoitusta, harjoittanut työoikeudellista konsultointia ja ollut mukana useiden työoikeudellisten yhdistysten toiminnassa.[2][4]
Koskinen on kuvannut työoikeutta parhaaksi yritykseksi sovittaa työn ja pääoman välinen ristiriita. Hänen mukaansa työoikeudessa tulisi välttä yksipuolisia tulkintoja ja nopeita puoluepoliittisia työelämän uudistuksia.[2] Hän on kannattanut kolmikantaista päätöksentekoa työlainsäädännön valmistelussa[5] ja pitänyt paikallisen sopimisen yhteistä kehittämistä hyvänä trendinä työoikeudessa[2].
Vuonna 2014 Koskinen piti järjettömänä kihlakunnansyyttäjä Tuire Tamminiemen päätöstä nostaa syyteet työsyrjinnästä tapauksessa, jossa Auto- ja kuljetusalan Työntekijäliitto oli irtisanonut viestintäpäällikön Hilkka Ahteen tämän syytettyä AKT:n puheenjohtajaa Timo Rätyä työpaikkakiusaamisesta. Koskinen toimi vuonna 2012 sovittelijana AKT:n ja Ahteen välisessä riidassa, jonka lopputuloksena Ahteen irtisanominen peruttiin ja osapuolet totesivat, ettei irtisanominen liittynyt kiusaamisasiaan.[6] Tamminiemi ei pitänyt Koskisen kritiikkiä objektiivisena johtuen tämän asemasta riidan sovittelijana.[7] Vuonna 2015 kaikki irtisanomisesta päättäneet hallituksen jäsenet tunnustivat työsyrjinnän syyteneuvottelun perusteella ja heidät tuomittiin käräjäoikeudessa kymmeneen päiväsakkoon lukuun ottamatta Rätyä,[8] joka lopulta tuomittiin työsyrjinnästä 20 päiväsakkoon korkeimmassa oikeudessa vuonna 2018[9].
Vuonna 2020 Koskinen katsoi, että vuonna 2016 solmitussa kilpailukykysopimuksessa sovittu työajan pidennys 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta eli kiky-tunnit, joiden pysyvyydestä oli erimielisyyksiä työmarkkinaosapuolten välillä, oli tarkoitettu pysyviksi, vaikka ne oli toteututtu määräaikaisilla työehtosopimuksilla. Hänen mukaansa keskusjärjestöjen olisi tullut ottaa vastuu solmimansa sopimuksen seurauksista neuvottelemalla asiasta keskenään sen sijaan, että se jäisi liittokohtaisissa työehtosopimusneuvotteluissa ratkaistavaksi.[10][11]
Vuonna 2018 Koskinen laati Elinkeinoelämän valtuuskunnan julkaiseman analyysin Protestin rajat, jossa hän kannatti lainsäädännön tai sen tulkinnan muuttamista poliittisten lakkojen rajoittamiseksi ja jopa kieltämiseksi kokonaan Suomessa.[12][13] Työoikeuden tutkija Niklas Bruun kritisoi Koskisen raporttia.[14] Vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa Koskinen esitti poliittisten työstaistelujen rajoittamista yhtenä keinona turvata työrauha työmarkkinoilla.[15] Vuonna 2024 Koskinen kuitenkin arvosteli ankarasti Orpon hallituksen lakkolakeja, joilla poliittiset lakot rajoitettiin enintään vuorokauden mittaisiksi. Koskinen kutsui hallituksen pyrkimyksiä rajoittaa poliittisia lakkoja autoritaarisille järjestelmille ominaisina,[16] kritisoi lakien lainvalmistelua[17] ja kiinnitti huomiota etenkin valiokuntakäsittelyssä lisättyyn lakien taannehtivan soveltamisen mahdollistavaan säännökseen, joka hänen mukaansa olisi pitänyt vielä käsitellä perustuslakivaliokunnassa[18].