Starlight Express
Nykyään Starlight Express:stä on tullut toistuva aihe päivittäisissä keskusteluissamme. Olipa kyseessä työpaikalla, politiikassa, populaarikulttuurissa tai henkilökohtaisissa suhteissamme, Starlight Express on läsnä muodossa tai toisessa. Huolimatta sen yleisyydestä, Starlight Express:een liittyy edelleen monia kysymyksiä. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Starlight Express:n eri puolia sen alkuperästä ja kehityksestä sen vaikutuksiin nykypäivän yhteiskuntaan. Kriittisen ja pohdiskelun avulla pyrimme ymmärtämään paremmin, mitä Starlight Express todella on ja miten se vaikuttaa elämäämme.
Starlight Express on Andrew Lloyd Webberin Richard Stilgoen tekstiin säveltämä juna-aiheinen musikaali, jossa näyttelijät liikkuvat rullaluistimin. Se kantaesitettiin Apollo Victoria -teatterissa Lontoossa 27. maaliskuuta 1984, ohjaajana Trevor Nunn. Kriitikoiden penseydestä huolimatta musikaali oli ohjelmistossa vuoteen 2002 ja sai yhteensä 7 406 esitystä. Tämä tekee siitä viidenneksi pisimpään ohjelmistossa pysyneen lontoolaismusikaalin. Myös Broadwayllä Starlight Expressiä esitettiin vuoden 1985 kantaesityksen jälkeen vuosia useilla näyttämöillä.
Musikaalia on luonnehdittu lapsuudenunelmaksi pienoisjunien maailmasta. Rullaluistimilla etenevät näyttelijät esittävät junan vetureita ja vaunuja. Hahmoina ovat muun muassa vanha höyryveturi Rusty, joka yrittää pärjätä kilpailussa dieselveturi Greaseballia ja tietokoneohjattua Electra-sähköveturia vastaan. Lontoon Victoria-teatteriin rakennettiin katsomoa kiertäviä rullaluistinramppeja näyttelijöiden ”junaradoiksi”. Koreografian musikaaliin kehitti Arlene Phillips.
Musikaalin tunnetuimmat laulut ovat ”I am the Starlight” ja ”The Light at the End of the Tunnel”. Alkuperäisversiota on myöhemmin uusilla lauluilla ja muilla muutoksilla, joita ovat tehneet David Yazbek, Don Black sekä Alistair Lloyd Webber ja Nick Coler. Suurin uudistus Lontoossa tehtiin 1992, kun musikaali tuotiin uudestaan ohjelmistoon nimellä The New Starlight Express.
