Suomen rikoslaki

Tässä artikkelissa tutkimme Suomen rikoslaki-aihetta eri näkökulmista, jotta voimme tarjota täydellisen ja yksityiskohtaisen näkemyksen tästä aiheesta, joka on niin tärkeä nykyään. Analysoimme sen alkuperää, tämänhetkisiä siihen liittyviä trendejä, tähän liittyviä erilaisia ​​lähestymistapoja ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan. Lisäksi tarkastellaan Suomen rikoslaki:n käytännön ja teoreettisia vaikutuksia sekä sen merkitystä eri aloilla politiikasta populaarikulttuuriin. Syvällisen analyysin avulla toivomme voivamme tarjota lukijoillemme syvemmän ja vivahteikkaamman käsityksen Suomen rikoslaki:stä ja rohkaista rakentavaa vuoropuhelua tästä aiheesta.

Rikoslaki
Vaikutusalue Suomi
Säädöskokoelmassa 39/1889
Annettu 19.12.1889
Voimassa 21.4.1894 alkaen

Rikoslaki (SDK 39/1889[1], lyhenne RL[2]) on Suomen laki, joka käsittelee rikoksia ja niiden seuraamuksia. Rikoslaki säädettiin vuonna 1889, ja sitä on sittemmin muutettu lukuisia kertoja, merkittävimmin 1900-luvun loppupuolen ja 2000-luvun alun rikoslain kokonaisuudistuksessa. Laajemmassa mielessä rikoslailla voidaan myös tarkoittaa Suomen rikosoikeudellista lainsäädäntöä yleisesti.

Sisältö

Nykyinen rikoslaki on muodollisesti sama kuin alkuperäinen vuonna 1889 säädetty laki, mutta sisällöltään se on lähes täysin uudistettu. Kuitenkin rikoslaissa on yhä alkuperäinen johtolause, jossa viitataan lakia säädettäessä hallinneeseen Venäjän keisari Aleksanteri III:een, ja myös sukuoikeuksia vastaan tehtyjä rikoksia koskeva 18 luku on yhä alkuperäisessä muodossaan, mutta sitä ei nykyään käytännössä sovelleta. Rikoslaki sisältää myös useita kokonaan kumottuja lukuja.[3]

Rikoslaki jakaantuu yleiseen osaan (luvut 1–10) ja erityiseen osaan (luvut 11–51). Rikoslain yleinen osa koostuu kaikkia rikoksia koskevista yleisistä säännöksistä, jotka käsittelevät muun muassa Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa, rikosvastuun yleisiä edellytyksiä, eri rangaistuksia ja niiden määräämistä sekä rikosoikeudellista vanhentumista. Rikoslain erityinen osa koostuu eri rikoksia koskevista rikos- eli rangaistussäännöksistä. Rikoslain lisäksi rikossäännöksiä sisältyy myös muihinkin lakeihin, mutta vankeusrangaistusuhan sisältävät säännökset on pyritty keskittämään rikoslakiin.[4] Jakoa yleiseen ja erityiseen osaan noudatettiin jo rikoslain alkuperäisessä muodossa.[5]

Rikoslain historia

Suomen rikoslain alkuperäinen julkaisu Suomen Suuriruhtinanmaan Asetus-Kokouksessa 39/1889.

Rikoslain säätäminen

Rikoslaki on peräisin Suomen suuriruhtinaskunnan ajalta, ja se korvasi Ruotsin vallan ajalta peräisin olevan vuoden 1734 lain rikos- ja rangaistuskaaret. Rikoslainsäädännön uudistaminen käynnistyi Suomessa valtioyön päätyttyä 1860-luvulla. Rikoslakia valmisteltiin kahdessa komiteassa, joista ensimmäisen komitean rikoslakiehdotus julkaistiin vuonna 1875 ja jälkimmäisen vuonna 1884. Rikoslain valmistelussa keskeisessä asemassa olivat rikosoikeusoppineet Karl Gustaf Ehrström, joka oli ensimmäisen komitean jäsen, ja Jaakko Forsman, joka oli toisen komitean jäsen. Vuonna 1888 rikoslaki hyväksyttiin säätyvaltiopäivillä, ja seuraavana vuonna keisari Aleksanteri III vahvisti lain ja senaatti julkaisi sen. Vuonna 1890 Aleksanteri III kuitenkin lykkäsi rikoslain voimaantuloa ja vaati siihen tehtävän muutoksia etenkin sen soveltamisalaan liittyen. Rikoslaki tuli lopulta voimaan vuonna 1894, kun siihen esitetyt muutokset oli hyväksytty valtiopäivillä.[5][6][7]

Alkuperäisen rikoslain on katsottu edustaneen rikosoikeuden klassista koulukuntaa, joka korosti sovitusta ja yleisestävyyttä. Rikoslakiin kootiin keskeisimmät rikossäännökset, ja sen myötä myös poistettiin käytöstä ruumiin- ja häpeärangaistukset.[5]

Rikoslain kokonaisuudistus

Ajatus rikoslain kokonaisuudistuksesta nousi esiin jo varhain Suomen itsenäistymisen jälkeen. 1920-luvulla rikosoikeuden professori Allan Serlachius laati ehdotuksen uudeksi rikoslaiksi ja 1950- ja 1960-luvuilla toimi rikosoikeuden professori Brynolf Honkasalon johtama rikoslakikomitea, mutta kumpikaan ei johtanut kokonaisuudistukseen.[8][9] Rikoslain kokonaisuudistus käynnistyi lopulta 1970-luvulla, kun vuonna 1972 asetettiin rikosoikeuskomitea valmistelemaan kokonaisuudistusta. Komitean mietintö valmistui vuonna 1976. Periaatemietintö käsitteli rikoslainsäädännön historiaa, rikosoikeusjärjestelmän yhteiskunnallisia tehtäviä, rangaistavuuden perusteita, seuraamusjärjestelmää ja rikossäännösten soveltamisen yleisiä periaatteita, ja sen liitteenä oli runkosuunnitelma uudeksi rikoslaiksi. Mietinnössään komitea muun muassa yksilöi elämänalueita, joiden rikosoikeudellinen sääntely oli puutteellista, ja esitti rangaistavuuden painopisteen siirtämistä vahingon aiheuttamiseen kiinnittyvästä seurausvastuusta vahingon vaaran aiheuttamiseen kiinnittyvään vaarantamisvastuuseen. Komitean mietinnön on katsottu edustaneen yleisestävyyttä, oikeusturvaa ja humaanisuutta korostanutta uusklassista kriminaalipolitiikkaa.[10][11][12]

Vuonna 1980 oikeusministeriön yhteyteen perustettiin rikoslakiprojekti, jonka tehtäväksi asetettiin rikoslakia koskevien lakiehdotusten laatiminen rikosoikeuskomitean mietinnön perusteella. Kokonaisuudistus toteutettiin osittaisuudistuksina. Uudistustyö aloitettiin rikoslain erityisestä osasta, jonka laajimpiin osittausuudistuksiin kuuluivat vuonna 1991 voimaan tullut omaisuus-, talous- ja vaihdantarikoksia koskeva "ykköspaketti", vuonna 1995 voimaan tullut mm. henkeen, terveyteen ja vapauteen kohdistuvia sekä työ- ja ympäristörikoksia koskeva "kakkospaketti" ja vuonna 1999 voimaan tullut oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan tehtyjä sekä seksuaalirikoksia koskeva "kolmospaketti" eli OVJS-uudistus. Erityisen osan uudistuksissa pyrittiin vankeusrangaistusuhan sisältävien rikossäännösten keskittämiseen rikoslakiin, rikossäännösten yhtenäiseen ja yleisluonteiseen kirjoitusasuun, rangaistusasteikkojen johdonmukaistamiseen sekä rikosten lievien ja törkeiden tekomuotojen yhtenäiseen laatimistapaan. Uudistustyön lopussa käsiteltiin rikosoikeuden yleisiä oppeja eli rikosvastuun yleisiä edellytyksiä, joita koskeva uudistus tuli voimaan vuonna 2004. Rikoslakiprojekti lakkautettiin vuonna 1999.[13][14][15]

Kokonaisuudistuksen viimeisessä vaiheessa oli tarkoitus säätää uusi rikoslaki, minkä yhteydessä uudistus olisi viimeistelty. Vuonna 2007 oikeusministeriössä aloitettiin asiasta selvitystyö, mutta se jäi kesken selvitysmiehenä toimineen rikosoikeuden professori Pekka Koskisen kuoltua vuonna 2011.[16][17][18]

Lisäksi rikoslain rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää koskeviin säännöksiin on tehty useita muutoksia pääasiassa erillään rikoslain kokonaisuudistuksesta. 1900-luvun alkupuolella seuraamusjärjestelmään tehtiin useita uudistuksia, kuten ehdollisen vankeusrangaistuksen käyttöönotto vuonna 1918, päiväsakkojärjestelmän käyttöönotto vuonna 1921 sekä vaarallisia rikoksenuusijoita ja nuoria rikoksentekijöitä koskevat erityislait, jotka ilmensivät rikosoikeuden sosiologisen koulukunnan erityisestävyyttä korostavia näkemyksiä.[19] 1970-luvulta alkaen seuraamusjärjestelmää, kuten rangaistuksen määräämistä, uudistettiin uusklassisen kriminaalipolitiikan hengessä. 1990-luvulla ja sen jälkeisinä vuosikymmeninä on toteutettu useita uudistuksia, kuten yhtenäisrangaistusjärjestelmän käyttöönotto vuonna 1992, oikeushenkilön rangaistavuusvastuun käyttöönotto vuonna 1995, vankeuslainsäädännön uudistaminen vuonna 2005 ja yhdyskuntaseuraamusten käyttöönotto. Osassa näistä uudistuksista ollaan jossain määrin loitonnuttu uusklassisista lähtökohdista.[20]

Katso myös

Lähteet

  • Koskinen, Pekka: Rikosoikeuden perusteet. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2008. ISBN 978-952-10-3754-2
  • Matikkala, Jussi: Rikoslain kokonaisuudistuksesta. Teoksessa Lahti, Raimo (toim.): Rikosoikeuden muutos 1960-luvulta 2010-luvulle: Pekka Koskisen (1943–2011) muistojulkaisu. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2013. ISBN 978-952-10-7830-9 Teoksen verkkoversio.
  • Melander, Sakari: Rikosvastuun yleiset edellytykset. Helsinki: Tietosanoma, 2016. ISBN 978-951-885-369-8

Viitteet

  1. ↑ Rikoslaki Finlex. Oikeusministeriö ja Edita Publishing Oy. Viitattu 9.4.2017.
  2. ↑ Lyhenneluettelo 31.10.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 23.11.2013.
  3. ↑ Reinboth, Susanna: Suomen rikoslaki alkaa viittauksella venäläiseen hallitsijaan – Miksi sitä ei ole vieläkään muutettu? Helsingin Sanomat. 5.3.2023. Viitattu 15.2.2025.
  4. ↑ 12.9 Kriminalisointi ja rangaistussäännökset Lainkirjoittajan opas. Viitattu 15.2.2025.
  5. ↑ a b c Koskinen 2008, s. 18.
  6. ↑ Matikkala 2013, s. 89–90.
  7. ↑ Tyynilä, Markku: Rikoslaki Suomen Venäjä-suhteiden kompastuskivenä. Teoksessa Lahti, Raimo (toim.): Rikosoikeudellisia kirjoitelmia VI. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 1989. ISBN 951-855-115-4
  8. ↑ Koskinen 2008, s. 20–21.
  9. ↑ Matikkala 2013, s. 90.
  10. ↑ Koskinen 2008, s. 21–22.
  11. ↑ Matikkala 2013, s. 90–91.
  12. ↑ Melander 2016, s. 35–36.
  13. ↑ Koskinen 2008, s. 22–23.
  14. ↑ Matikkala 2013, s. 91–93.
  15. ↑ Melander 2016, s. 36–39.
  16. ↑ Koskinen 2008, s. 23–24.
  17. ↑ Matikkala 2013, s. 95.
  18. ↑ Melander 2016, s. 39–40.
  19. ↑ Koskinen 2008, s. 19.
  20. ↑ Matikkala 2013, s. 94.

Kirjallisuutta

  • Lappi-Seppälä, Tapio ym.: Rikosoikeus. (Oikeuden perusteokset) Helsinki: WSOYpro, 2009. ISBN 978-951-0-33997-8
  • Lång, Markus (toim.): Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaki 1889–1894: Alkuperäiset säädökset Suomen Asetuskokoelmasta. Helsinki: Books on Demand, 2012. ISBN 978-952-93-0895-8

Aiheesta muualla