Syöjäsolu

Nykyään Syöjäsolu on erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe. Syntymisestään lähtien se on kiinnittänyt monien ihmisten huomion ja siitä on tullut keskustelunaihe monilla aloilla. Tämä ilmiö on herättänyt kiinnostusta niin asiantuntijoiden kuin harrastajienkin keskuudessa ja synnyttänyt laajaa keskustelua sen vaikutuksista ja seurauksista. Syöjäsolu on osoittautunut merkittäväksi vaikutukseksi moderniin yhteiskuntaan, ja sen vaikutus näkyy yhä selvemmin jokapäiväisen elämän eri osa-alueilla. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Syöjäsolu:tä ja sen merkitystä nykyisessä kontekstissa analysoimalla sen kehitystä, haasteita ja mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita.

Neutrofiilinen granulosyytti.

Syöjäsolu eli fagosyytti on fagosytoosiin eli solusyöntiin osallistuva eli elimistön immuunijärjestelmään kuuluva solu, joka tuhoaa elimistöön päässeitä mikrobeja ja muita vierasaineita[1]. Syöjäsoluilla on kyky tunnistaa solukalvonsa reseptoreilla vieraita molekyylejä, niellä vierasaine sekä lopuksi tappaa se. Tätä prosessia kutsutaan fagosytoinniksi. Veren syöjäsoluja ovat valkosoluihin kuuluvat monosyytit ja neutrofiilit.

Syöjäsolutyypit

Monosyytit kasvavat ja kehittyvät kudoksiin siirryttyään aktiivisiksi makrofageiksi. Ne kykenevät fagosytoimaan suuria määriä mikrobeja tai elimistön omia kuolleita tai vaurioituneita soluja. Paikalliset kudosmakrofagit muodostavat elimistön sisäisen puolustuksen ensimmäisen linjan, joka huolehtii puolustuksesta siihen saakka, kunnes muut mekanismit käynnistyvät. Infektion seurauksena monosyyttien tuotanto luuytimessä vilkastuu ja muutaman päivän kuluttua makrofagien määrä on suurentunut niin paljon, että pääasiassa ne vastaavat tulehdusalueen solusyönnistä.[2]

Jyvässoluihin kuuluvat neutrofiilit vastaavat infektioalueella solusyönnistä pari ensimmäistä päivää. Ne saapuvat nopeasti tulehdusalueelle lisääntyneen verenkierron mukana ja siirtyvät hiussuonten seinämien läpi syömään mikrobeja. Neutrofiilien määrä infektioalueella kasvaa nopeasti, koska siellä muodostuu syöjäsoluja houkuttelevia aineita.[2]

Lähteet

  1. ↑ Tirri, R. ym.: ”fagosytoosi”, Biologian sanakirja, s. 161. (Uudistetun laitoksen 3. painos) Otava, 2006. ISBN 951-1-17618-8
  2. ↑ a b Happonen, Holopainen, Sariola, Sotkas, Tenhunen, Tihtarinen-Ulmanen, Venäläinen: Bios 4 – Ihmisen biologia, s. 130–131. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 978-951-0-27632-7

Aiheesta muualla