Tökötti

Tässä artikkelissa käsittelemme aihetta Tökötti, joka on viime aikoina noussut merkityksellisemmäksi sen merkityksen vuoksi nykyisessä yhteiskunnassamme. Tökötti on herättänyt suurta keskustelua ja herättänyt monien ihmisten kiinnostuksen, koska se vaikuttaa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Tämän artikkelin aikana tutkimme erilaisia ​​Tökötti:een liittyviä näkökohtia sen alkuperästä sen nykyiseen vaikutukseen. Tarkoituksena on analysoida perusteellisesti sen merkitystä ja vaikutusta yhteiskuntaamme. Lisäksi tarkastelemme erilaisia ​​näkökulmia ja mielipiteitä Tökötti:stä, jotta voimme tarjota täydellisen ja objektiivisen kuvan aiheesta. Liity kanssamme tälle Tökötti:n tutkimus- ja analyysimatkalle!

Koivuntuohiterva tehdään tislaamalla tuohta ilmatiiviisti, lopputuote koostuu tuhkasta ja tisleestä.

Tökötti eli koivuterva eli tuohiterva (lat. pyroleum betulae)[1] on koivun kuoresta ja tuohesta kuivatislaamalla tehtyä jäykähköä, tummanruskeaa massaa.[1] Kivikaudella tököttiä valmistettiin kuumentamalla tuohta hapettomassa astiassa tai tiukkana käärönä. Tällöin tuohi ei syttynyt palamaan, vaan lämpeni, ja siitä irtosi tummaa, tervan kaltaista ainetta. Sekoittamalla massaan eläinten karvoja, mehiläisvahaa tai muuta vastaavaa muodostui pihkamaista liimaa, joka pehmeni lämpimänä ja kovettui jäähtyessään. Nykyisin sellaista ainetta kutsuttaisiin kuumaliimaksi.[2] Suomessa tököttiä on valmistettu oman kotitalouden tarpeiksi ja vähän myös teollisuuden raaka-aineeksi 1950-luvulle saakka.[3]

Sana tökötti on lainaa venäjän kielen sanasta djogot (ven. дёготь), joka tarkoittaa tervaa. Nykykielessä tökötillä kuitenkin tarkoitetaan mitä tahansa epämääräistä ainetta.

Kemia

Tökötti sisältää monia fenoleja kuten guajakolia, kreosolia ja kresolia. Se liukenee dietyylieetteriin ja bentseeniin sekä osittain etanoliin. Tökötin pystyy erottamaan aistinvaraisesti muista tervalaaduista siten, että tökötin vaaleankeltaiseen vesiseokseen lisätään rautakloridia, jolloin seos muuttuu vihreäksi, kun taas havupuuterva muuttaa värin punaiseksi.[1]

Käyttö

Kivikautista huipputeknologiaa oli vaihtoteräiset metsästysvälineet. Vaihtoteräisen veitsen varsi oli tehty hirven reisiluusta tai sääriluusta. Luu on puuvartta sitkeämpää ja paljon sitä kovempaa. Luun kärkeen kaiverrettuun uraan kiinnitettiin kvartsista tai piikivestä tehty kiviterä, jolla oli tietty leveys, pituus ja muoto. Kiviterä kiinnitettiin luuhun tökötin avulla. Kun kiviterä särkyi, saatiin tökötti juoksevaksi lämmittämällä sitä, jolloin terä oli helppo vaihtaa samankokoiseen varaterään. Uusi terä lukittui paikalleen luun uraan tökötin jäähtyessä.[2]

Tökötti on soveltunut myös parkitsemiseen ja kansanomaiseen lääkintään, jossa sillä on hoidettu ihotauteja.[1] Sitä käytettiin 1900-luvun alkupuolella myös nahan voitelemiseen etenkin Venäjällä, vaikka se aikaansai nahkaan tietyn ominaishajun.[4] Puhdistetussa koivutervassa (lat. oleum betulinum rectificatum) on perusaineesta vain vesihöyryn kanssa haihtuvat osat. Sitä on aiemmin käytetty lääkkeenä ihon, kihdin ja reumatismin hoitoon.[5]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c d Uusi tietosanakirja. (Osa 10, palsta 964, hakusana koivuterva) Helsinki: Tietosanakirja oy, 1962.
  2. ↑ a b Viljanen, Miina: Suomen ensiasuttajat tummia ja kylmän karaisemia. Helsingin Sanomat, 17.5.2021, s. B 8–B 9. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.5.2021.
  3. ↑ Helamaa, Erkki: Vanhan rakentajan sanakirja, s. 270. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 988) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-624-2 ISSN 0355-1768
  4. ↑ Iso tietosanakirja. (Osa 6, palsta 1080, hakusana koivuterva) Helsinki: Otava, 1934.
  5. ↑ Bonsdorff, W. et al. (toim.): Tavarasanakirja I, s. 218. Helsinki: Kirja-osakeyhtiö Tieto, 1922.

Aiheesta muualla