Touko Perko

Nykymaailmassa Touko Perko on aihe, joka on herättänyt monien ihmisten huomion ja kiinnostuksen eri puolilla maailmaa. Touko Perko on herättänyt laajan kirjon keskusteluja ja keskusteluja sen vaikutuksesta yhteiskuntaan ja sen merkitykseen populaarikulttuurissa. Vuosikymmeniä taaksepäin ulottuva Touko Perko on kehittynyt ja sopeutunut yhteiskunnan muutoksiin ja säilyttänyt vaikutuksensa monilla jokapäiväisen elämän osa-alueilla. Tässä artikkelissa tutkimme Touko Perko:n merkitystä ja sen roolia nykymaailmassa sekä analysoimme sen vaikutusta ja merkitystä eri alueilla.

Touko Pellervo Immanuel Perko (s. 23. toukokuuta 1941 Turku) on suomalainen historiantutkija, professori ja journalisti.[1]

Henkilöhistoria

Touko Perko syntyi opettaja Arvo Oskari Perkon ja kotitakousteknikko Maija Toivikki Tattarin perheeseen. Perko tuli ylioppilaaksi vuonna 1960 ja valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1968. Hänen puolisonsa vuodesta 1967 lähtien on ylihoitaja Ulla Eliina Airio. Perheessä on vuosina 1968 ja 1970 syntyneet lapset.

Ura

Touko Perko väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1971. Hän toimi Turun yliopiston Suomen historian asisstenttina 1967–1978, dosenttina 1973–2009 ja apulaisprofessorina 1978–1980. Alkio-opiston rehtori Perko oli 1980–1985, Jyväskylän yliopiston viestinnän dosentti 1985–2009 ja journalistiikan professori 1987–1989.

Perko työskenteli Keskipohjanmaan päätoimittajana 1986–1989 ja Keskisuomalaisen varapäätoimittajana 1989–1995 sekä lehden erityistehtävissä 1996–2001. Valion ja maitosektorin päätoimisena historian kirjoittajana Perko oli vuosina 2002-2010. Hän on ollut myös Sotahistoriallisen aikakauskirjan päätoimittaja. Suomen Akatemian tutkimusassistenttina ja tutkijana Perko toimi useaan otteeseen 1970- ja 1980-luvulla. Otavan kirjasäätiön palkinnon hän sai vuonna 1975.[1] Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön sotahistorian palkinto 2018. Perko sai professorin arvon 2018.[2]

Julkaisuja

  • Suomen autonomian ajan korkeimmat virkamiehet, 1968
  • Aseveljen kuva: Suhtautuminen Saksaan jatkosodan Suomessa 1941–1944, 1971 (väitöskirja)
  • 200 vuotta julkista sanaa Suomessa, 1971 (Päiviö Tommilan kanssa)
  • Suomen puoluelehdistön levikistä jatkosodan aikana, 1973
  • TK-miehet jatkosodassa: Päämajan kotirintaman propaganda 1941–1944, 1974
  • Suomen teiden historia 1917–1970, 1977
  • Yhdessä enemmän: SOK 1904–1979, 1979
  • Turun urheiluliitto 1962–1981, 1982
  • Suomen lehdistön historia 3: Sanomalehdistö sodan murroksesta 1980-luvulle
  • Tiede muutosten maailmassa, 1990
  • Suomen urheilulehdistö, 1991
  • Sodan ja rauhan ääniä: Kirjoituksia ihmisestä, kansainvälisestä politiikasta ja viestinnästä, 1995
  • Kymmenen kysymystä journalismista, 1998 (toim. Raimo Salokankaan kanssa)
  • Konnia ja sankareita: Doping-pommin pitkät varjot, 2000
  • Konnia ja sankareita 2: Myrskyvaroituksesta sinivalkoiseen lankeemukseen, 2001
  • Median varjossa, 2002 (toim. Heikki Luostarisen, Raimo Salokankaan ja Jaana Hujasen kanssa)
  • Laatu se on tärkein: Nuorten ja toimittajien kritiikit kohtaavat, 2003
  • Ekokem, ongelmajätteet ja yhteiskunta 1979–2004, 2004 (Susanna Perkon kanssa)
  • Valio ja suuri murros, 2005
  • The Valio Story, 2006
  • Perintönä maitohygienia: Walter Ehrströmin säätiö 1958–2008, 2008
  • Kalevankadun akatemia: Säätiö – A. I. Virtanen – ravitsemus, 2009
  • Kohti EU:n parasta maitoa: Maitohygienialiiton historia, 2011
  • Meijerskasta agronomiin: Suomen maitotalousopetuksen historia, 2011
  • Mies, liekki ja unelma: Nobelisti A. I. Virtasen elämäntyö, 2015
  • Haastaja Saksasta: Von der Goltz ja Mannerheim 1918, 2018
  • Von der Goltz ja Kuurinmaa, 2018

Perko on kirjoittanut myös 39 pienoiselämäkertaa Suomen kansallisbiografiaan vuosina 2006–2015.

Lähteet

  1. ↑ a b Pajala, Lasse – Lagerbohm, John – Strengell-Silainen, Ulla (toim.): Kuka kukin on 2011, s. 753. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8
  2. ↑ Tasavallan presidentin 19.12.2018 myöntämät arvonimet. Valtioneuvosto.

Aiheesta muualla

  • Perko, Touko hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)