Tupolev Tu-16

Nykyään Tupolev Tu-16 on aihe, joka on noussut ajankohtaiseksi yhteiskunnan eri alueilla. Tekniikan ja globalisaation myötä Tupolev Tu-16:stä on tullut keskeinen osa ihmisten jokapäiväistä elämää. Tupolev Tu-16 on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua sen vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin työpaikalla ja työympäristössä. Tässä artikkelissa tutkimme erilaisia ​​näkökulmia Tupolev Tu-16:een ja analysoimme sen vaikutuksia ja seurauksia nykymaailmassa.

Tupolev Tu-16R
Tupolev Tu-16

Tupolev Tu-16 (Nato-raportointinimi Badger) oli neuvostoliittolainen strateginen pommikone, joka tuli käyttöön 1950-luvun puolivälissä.[1]

Kehitys

Tupolevin suunnittelutoimisto kehitti Tu-16-pommikoneen 1940-luvun lopussa. Koneen prototyypin Tyyppi 88/1 (Projekti N) ensilento tapahtui 27. huhtikuuta 1952. Koneen kehitysprojekti alkoi, kun 1940-luvun lopulla etsittiin seuraajaa B-29 Superfortressin kopiona rakennetulle potkurikäyttöiselle Tupolev Tu-4 -pommikoneelle. Uuden pommikoneen vaatimuksiin kuului yli 800 km/h lentonopeus, 6 000 kg pommilasti ja 5 000 km kantama.[2]

Aluksi Tupolev kehitti Tu-4:n pohjalta Tupolev Tu-85 -koneen. Tu-88:n kehitys alkoi vuoden 1949 alussa. Kriittinen tekijä oli suihkumoottorien kehitys – Mikulinin suunnittelutoimisto kehitti Mikulin AM -voimalaitteen. Sen suuren halkaisijan vuoksi sitä ei voinut kiinnittää lentokoneen siipien alle. Kone kohtasi kehitystyössään ongelmia, kuten päälaskutelineiden sijoituksen osalta. Tämä liittyi oleellisesti suihkumoottorien sijaintikohtaan. Konekehityksessä olikin mukana useampi työryhmä, Andrei Tupolevin ohella: joissa ainakin A.A. Judin sekä Dimitri S. Markov.[3]

Tu-16 tuli Neuvostoliiton ilmavoimien käyttöön vuoden 1953 lopussa. Ilmavoimien käyttöön tuli 175 konetta ja rannikkopuolustuksen käyttöön 240 konetta. Koneen tuotanto päättyi vuonna 1963, päättyen mm. merivoimien versiot sekä vientiyksilöt huomioon ottaen 1 509 koneyksilöön. Konetyyppiä valmistettiin kolmessa eri tuotantolaitoksessa Neuvostoliitossa.[4]

Konetyypistä kehiteltiin myös erityisversio Tu-16A (Atomnyi), joka oli modifioitu ydinpommituksia varten. Tämä ei tarkoita versioita L, S, tai T.[5] Tu-16:n aktiivikäyttö Venäjällä päättyi vuonna 1993.[6]

Kiinan kansantasavalta sai koneen suunnittelutietoja teknologiansiirtona Neuvostoliitolta. Se kehitti niiden pohjalta oman Xi’an H-6:n. Kiinan ja Neuvostoliiton välien katkettua Hruštšovin hallintokaudella vuonna 1960 Kiinan konemallin jatkokehitys eteni itsenäisesti.[7]

Kone kykeni kuljettamaan massiivisen 9 000 kg:n FAB-9000-pommin tai ydinaseita noin 4 800 km:n matkan. 1950-luvun puolivälissä koneeseen lisättiin mahdollisuus kantaa vastakehitettyjä risteilyohjuksia. Malli Tu-16KS-1 (Naton koodinimi Badger-B) kuljetti AS-1 Kennel -ohjuksia noin 1 800 km:n päähän. AS-1-ohjus oli iso, MiG-15-hävittäjää muistuttava, ja sen kantomatka noin 140 km. Sen pääasiallinen käyttötarkoitus oli iskut Yhdysvaltain lentotukialusryhmiä vastaan.[8]

Myöhempiä ohjusmalleja olivat ydinkärkinen Raduga K-10S (AS-2 Kipper), AS-1:n korvaaja KSR-2 (AS-5 Kelt) ja KSR-5 (AS-6 Kingfish).[9]

Koneesta kehitettiin malleja myös elektroniseen sodankäyntiin ja tiedusteluun. Siitä kehitettiin myös siviilimallit Tupolev Tu-104 ja Tupolev Tu-124, jotka olivat Aeroflotin käytössä.

Käyttö

Tu-16-pommikone oli Neuvostoliiton, Vietnamin, Kiinan kansantasavallan (H-6), Egyptin, Indonesian ja Irakin ilmavoimien käytössä. Nykyisin niitä käyttää ainakin Venäjän ilmavoimat, mutta valvontaroolissa eikä pommikoneena.[10]

Tekniikkaa

Tu-16
Mitta Tu-16A:n lukuarvot
Tyyppi:    Pommikone
Pituus:    36,25 m
Kärkiväli    32,99 m
Siipipinta-ala    164,65 m²
Sivusuhde 6,61
Siipikuormitus:   
  • Minimi: 222 kg/m²
  • Maksimi: 460 kg/m²
Korkeus:    10,36 m
Tyhjäpaino:    36 600 kg
Suurin lentopaino 75 800 kg
Suurin lentonopeus 990 km/h
Lakikorkeus 12 800 m
Kantama 5 800 km
Voimalaite 2 × Mikulin AM-3 suihkumoottoria, joissa kummassakin 93,2 kN työntövoima;
Miehistö 6

Lähteet

  • Eden, Paul: The encyclopedia of world aircraft. Leicester: Aerospace publishing, 2002. ISBN 1856057054 (englanniksi)
  • Superhävittäjät & Taistelukoneet, IMP Nordic / Amber Books Ltd., 2009. ISBN 978-951-575-026-6. Alkuteos (englanniksi): Superfighters and attack aircraft. Suom. Markus Lång. (s. 97-98, 162-163.)

Viitteet

  1. ↑ Eden 2002 s. 1112
  2. ↑ https://nuke.fas.org/guide/russia/bomber/tu-16.htm Viitattu 4.3.2025.
  3. ↑ Superhävittäjät & Taistelukoneet, 2009: s. 97.
  4. ↑ https://nuke.fas.org/guide/russia/bomber/tu-16.htm Viitattu 4.3.2025.
  5. ↑ Superhävittäjät & Taistelukoneet, 2009: s. 97-98.
  6. ↑ https://aerospaceweb.org/aircraft/bomber/tu16/ Viitattu 3.4.2035.
  7. ↑ https://nuke.fas.org/guide/china/aircraft/h-6.htm Viitattu 4.3.2025.
  8. ↑ Superhävittäjät & Taistelukoneet, 2009: s. 162-163.
  9. ↑ Superhävittäjät & Taistelukoneet, 2009: s. 162-163.
  10. ↑ https://web.archive.org/web/20211006085756/http://www.netti.fi/~halle/planes/rus/tu-16.htm Viitattu 4.3.2025. (arkistoitu)

Kirjallisuutta

  • Agostini, de: Aircraft (Die neue Enzyklopädie der Luftfahrt), München-Karlsfeld 1995
  • Butowski, Piotr, Military Aircraft of Eastern Europe. (2) Bombers & Attack Aircraft, Hong Kong 1992
  • Kopenhagen, Wilfried, Sowjetische Bombenflugzeuge, Berlin, 1989, ISBN 3-344-00391-7
  • Kopenhagen, Wilfried, Tupolew Tu-16, in: Fliegerkalender der DDR 1982, hg. v. Wolfgang Sellenthin, Berlin 1981, S. 87-97
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tupolev Tu-16.