Nykymaailmassa Turun maaoikeus:een kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Puhummepa sitten poliitikoista, julkkiksista, muotitrendeistä tai teknologisesta kehityksestä, Turun maaoikeus on valloittanut miljoonien ihmisten mielikuvituksen ympäri maailmaa. Tässä artikkelissa tutkimme edelleen Turun maaoikeus-ilmiötä tutkimalla sen vaikutusta modernin yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Sen alkuperästä ja kehityksestä sen vaikutukseen populaarikulttuuriin analysoimme yksityiskohtaisesti, kuinka Turun maaoikeus on noussut tärkeälle paikalle nykyisessä panoraamassa. Lisäksi tarkastelemme myös tämän ilmiön mahdollisia tulevaisuuden vaikutuksia ja sitä, miten se voisi edelleen muokata elämäämme tulevina vuosina.
Turun maaoikeus eli maanoikeus (ruots. landsrätten) oli 1400-luvulla ja 1500-luvun alussa toiminut Suomen ylin tuomioistuin.
Tuomioistuimen perusti vuonna 1407 Turkuun Ruotsin kuningas Eerik XIII Pommerilainen. Kuningas vieraili Suomessa 1407 ja teki aloitteen maanoikeuden perustamiseksi. Se mainitaan lähteissä ensi kerran 1411 ja se sai lopullisen muotonsa 1435. Kuningas antoi 1414 maanoikeudelle oikeuden ratkaista kuninkaalle kuuluneet oikeus- ja valitusasiat. Oikeuden toiminta ilmeisesti keskeytyi, sillä sen ratkaisuista ei ole tietoja vuosilta 1417–1433. Kuningas antoi 1435 perustamiskirjeen, johon sisältyi määräykset maanoikeuden kokoonpanosta ja toimivallasta.
Ajan oikeuskäsityksen mukaan ylin tuomiovalta oli kuninkaalla. Koska Eerik Pommerilaisen hovi sijaitsi Tanskassa, olisi muutoksenhaku alioikeuden päätökseen ollut suomalaisille erityisen hankalaa.
Turun maaoikeus oli pysyvä tuomioistuin ja poikkesi Maunu Eerikinpojan maanlaissa määritellyistä satunnaisesti kokoontuvista kuninkaankäräjistä, joille myös oli suotu oikaisuvaltaa. Vuonna 1435 tarkennettiin maaoikeutta koskevaa sääntöä: jäseninä tuli olla Turun piispan lisäksi myös Turun tuomiokapitulin jäsen, Suomen valtaneuvokset, laamannit ja kihlakunnantuomarit. Lisäksi Turun maaoikeuden kokoonpanoon kuului kuninkaankäräjien tapaan 12-miehinen kuninkaan lautakunta.[1] Maanoikeus kokoontui yleensä Turussa aluksi vuosittain, myöhemmin harvemmin.
1400-luvun loppua kohden maaoikeuden asema muuttui alisteisemmaksi kuninkaalle ja se kokoontuikin ainoastaan tämän käydessä Turussa. 1500-luvun alkuvuosien jälkeen ei Turun maaoikeudesta ole mainintoja säilyneissä asiakirjoissa. Ennen seuraavan pysyvän valitusasteen eli Turun hovioikeuden perustamista vuonna 1623 ylimpänä asteena Suomessa toimivat erilaiset lyhytaikaiset kuninkaan valtuuttamat tuomioistuimet. Yhteistä näille oli, että niiden toimialueena oli koko Ruotsin valtakunta ja että ne tarvittaessa matkustivat valitusastetta tarvitseville paikkakunnille.[2]
Toisin kuin nykyisissä kiinteistöasioihin keskittyvissä maaoikeuksissa, Turun maaoikeudessa ratkottiin kaikki rikos- ja riita-asiat. Maaoikeus sai käsitellä vain kihlakunnantuomarin ja laamannin ratkaisemia tapauksia sekä piispaa, laamanneja ja vouteja koskevia valituksia. Turun maaoikeudesta on viimeinen maininta vuodelta 1504.