Tämä artikkeli käsittelee aihetta Välikysymys, joka on ollut suuren kiinnostuksen ja keskustelun aiheena viime vuosikymmeninä. Välikysymys on kiinnittänyt tutkijoiden, ammattilaisten ja suuren yleisön huomion vaikutuksensa ansiosta nyky-yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Tämän artikkelin aikana Välikysymys:tä analysoidaan perusteellisesti ja tutkitaan sen alkuperää, kehitystä, seurauksia ja mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita. Tarkastellaan erilaisia näkökulmia, teorioita ja tutkimuksia, jotka valaisevat tätä ilmiötä ja antavat lukijalle mahdollisuuden saada kattava ja kriittinen käsitys Välikysymys:stä. Tämän aiheen yksityiskohtaisen tarkastelun avulla pyrimme edistämään pohdintaa ja vuoropuhelua Välikysymys:n ympärillä auttamalla ymmärtämään ja luomaan uusia ideoita ja lähestymistapoja sen tuomiin haasteisiin vastaamiseksi.
Välikysymys on parlamentaarisessa hallitusjärjestelmässä käytetty menettely, jonka avulla selvitetään nauttiiko hallitus parlamentin luottamusta.
Välikysymys on parlamentaarisessa järjestelmässä eräs tapa harjoittaa oppositiopolitiikkaa: kansanedustajilla on oikeus tehdä kysymyksiä hallituksen jäsenille. Kysymyksen on käsiteltävä niitä asioita, joista hallitus on vastuussa. Välikysymykseen saattaa yhtyä myös hallituspuolueiden kansanedustajia ja ministereitä.
Suomessa välikysymyksestä on säädetty perustuslaissa (43 §). Välikysymyksen voi tehdä vähintään 20 kansanedustajaa, tyypillisesti oppositiopuolueiden edustajat. Valtioneuvoston on vastattava kysymykseen eduskunnan täysistunnossa 15 päivän kuluessa kysymyksen tiedoksisaamisesta.[1] Jos hallitus ei pysty vastaamaan riittävän hyvin, välikysymys voi johtaa epäluottamuslauseeseen, jolloin hallitus kaatuu. Suomen tasavallan historiassa neljä hallitusta on joutunut eroamaan saatuaan välikysymyksestä aiheutuneen epäluottamuslauseen: Kallion II hallitus (1926), Sunilan I hallitus (1928), Sukselaisen I hallitus (1957) ja von Fieandtin hallitus (1958).[2]
Tätä ennen Suomen suuriruhtinaskunnan aikana eduskunnan 1907 perustamisen jälkeen ensimmäinen hallitus, joka on joutunut eroamaan parlamentaarisen epäluottamuksen vuoksi oli nuorsuomalaisen Leo Mechelinin senaatti 1. elokuuta 1908.
Välikysymyksen johdosta käydään tavallisesti laaja ja perusteellinen keskustelu valtioneuvoston ministereiden, heitä tavallisesti tukevien hallituspuolueiden kansanedustajien ja oppositiopuolueiden kansanedustajien välillä. Jos keskustelun aikana on ehdotettu epäluottamuslauseen antamista hallitukselle tai ministerille, toimitetaan eduskunnassa äänestys siitä, nauttiiko hallitus tai ministeri eduskunnan luottamusta.[1] Jos äänestyksen tulos osoittaa, että eduskunta ei luota hallitukseen, hallituksen on erottava. Välikysymys voi johtaa myös siihen, että joku ministereistä joutuu eroamaan.
Välikysymys voi johtaa hallituksen eroon myös välillisesti, kuten kävi Antti Rinteen hallitukselle joulukuussa 2019. Tässä tapauksessa oppositio teki välikysymyksen omistajaohjauksesta, työmarkkinatilanteesta ja eduskunnalle annetusta informaatiosta.[3] Ennen välikysymyksen käsittelyä eduskunnassa, hallituspuolueista Keskusta ilmoitti puolueella olevan ”henkilöön liittyvää epäluottamusta” pääministeriä kohtaan.[4] Ilmoitus johti pääministerin eroon ja hallituksen kaatamiseen.
Koko eduskunnan historiassa eniten välikysymyksiä esitettiin vuonna 1919, jolloin välikysymyksiä oli 13. 2000-luvulla huippuvuosia ovat olleet 2012 ja 2014, jolloin esitettiin kahdeksan välikysymystä kumpanakin. Myös 2006 ja 2022 olivat seitsemällä välikysymyksellä vilkkaita vuosia.[5][6]
Erikoistutkija Jenni Karimäen mukaan välikysymysten määrää kasvattaa neljä syytä.[5]
Oppositio voi vaatia huomiota kritiikilleen tai vastauksia kysymyksiinsä myös muilla menetelmillä: