Nykymaailmassa Vadim Abdrašitov on aihe, joka on saavuttanut suuren merkityksen ja merkityksen kaikilla jokapäiväisen elämän osa-alueilla. Henkilökohtaisesta, ammatillisesta ja sosiaalisesta sfääristä Vadim Abdrašitov on tullut kiinnostava kohde ja jatkuva keskustelu. Sen vaikutus on havaittu eri puolilla, ja se on synnyttänyt ristiriitaisia mielipiteitä, teorioita ja tutkimusta, jotka pyrkivät ymmärtämään täysin sen vaikutusta nykyiseen yhteiskuntaan. Tässä artikkelissa aiomme käsitellä Vadim Abdrašitov:n eri puolia ja tutkia sen merkitystä, vaikutuksia ja mahdollisia polkuja sen tulevalle kehitykselle.
Vadim Abdrašitov | |
---|---|
Вадим Абдрашитов Вадим Габдерәшитов |
|
![]() Abdrašitov vuonna 2012. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 19. tammikuuta, 1945 Harkova, Ukrainan SNT |
Kuollut | 12. helmikuuta 2023 (78 vuotta) |
Ammatti | elokuvaohjaaja |
|
Vadim Jusupovitš Abdrašitov (ven. Вади́м Юсу́пович Абдраши́тов, tat. Вадим Йосып улы Габдерәшитов, Vadim Yosıp ulı Ğäbderäşitov; 19. tammikuuta 1945 Harkova – 12. helmikuuta 2023[1]) oli tataaritaustainen venäläinen elokuvaohjaaja[2][3].
Vadim Abdrašitov syntyi upseeriperheeseen. Hän opiskeli Alma-Atan rautatieteknikumissa ja Moskovan fysikaalis-teknisessä sekä kemiallis-teknologisessa instituutissa. Vuonna 1970 hän hakeutui Neuvostoliiton elokuvainstituuttiin, jonka ohjaajalinjalla hän opiskeli Mihail Rommin ja Lev Kulidžanovin johdolla. Abdrašitovin diplomityö, satiirinen lyhytelokuva Ostanovite Potapova! (”Pysäyttäkää Potapov!”, 1974) sai osakseen paljon kiitosta ja Juli Raizman kutsui hänet töihin Mosfilmille.[2]
Abdrašitovin esikoisohjaus, Aleksandr Mindadzen käsikirjoitukseen perustuva Slovo dlja zaštšity (”Puolustuksen puheenvuoro”) julkaistiin vuonna 1976. Miehet työskentelivät yhdessä myös jatkossa. Heidän yhteiskunnallisiin ja moraalis-eettisiin kysymyksiin keskittynyt tuotantonsa koetteli sallitun rajoja, mutta vain Ohota na lis (”Ketunmetsästys”, 1980) johti ohjaajan erottamiseen joksikin aikaa Mosfilmiltä.[2] Abdrašitovin elokuvat ovat olleet suosittuja sekä kriitikkojen[4] että suuren yleisön keskuudessa[2].
Abdrašitoville myönnettiin Venäjän kansantaiteilijan arvonimi vuonna 1992. Hän sai Neuvostoliiton valtionpalkinnon (1991) ja joukon muita palkintoja. Abdrašitov oli Venäjän elokuva-akatemia Nikan varapresidentti ja elokuvainstituutin professori.[5]