Vaishnavismi

Tässä artikkelissa tutkimme lisää Vaishnavismi-aihetta, joka on viime vuosina kiinnittänyt niin tutkijoiden, ammattilaisten kuin harrastajienkin huomion. Syntymisestään lähtien Vaishnavismi on herättänyt suurta kiinnostusta eri aloilla, mikä on synnyttänyt keskusteluja ja pohdiskeluja, jotka ovat merkittävästi edistäneet tietämyksen kehittämistä sellaisilla aloilla kuin tiede, teknologia, kulttuuri ja yhteiskunta yleensä. Näillä sivuilla uppoudumme Vaishnavismi:n kiehtovaan maailmaan ja analysoimme sen eri puolia, sen vaikutusta ja sen merkitystä nykyisessä kontekstissa. Aloitamme sen alkuperästä sen mahdolliseen tulevaan kehitykseen löytö- ja ymmärrysmatkalle, jonka avulla voimme arvostaa Vaishnavismi:n merkitystä ja potentiaalia nykymaailmassa.

Osa artikkelisarjaa
Hindulaisuus

Vaishnavismi (joskus vishnulaisuus) eli Vishnun palvonta on eräs hindulaisuuden pääsuuntauksista. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 70 prosenttia hinduista olisi vaishnavia. Arviota on kuitenkin vaikea vahvistaa, sillä tarkkoja tilastoja ei ylläpidetä, ja lisäksi monet hindut ovat omistautuneet useille jumalille. Vaishnavismissa Vishnu ymmärretään korkeimmaksi, alkuperäiseksi jumaluudeksi, kaiken olevaisen alkulähteeksi ja tyyssijaksi.

Vaishnavismin opinsuuntaukset

Vaishnavismin neljä klassista sampradayaa eli opinsuuntausta ovat Ramanujan (1017–1137) pääasiassa Etelä-Intiassa vaikuttava Lakshmi-Narayanalle omistautunut perinne, Madhvan (1199–1278) dualistinen Dvaita-perinne, Nimbarkan (noin 1100–) Radhaan ja Krishnaan keskittynyt perinne ja Vishnu-swamin (noin 700–) nykyisin Vallabha-perinteenä Acharya Vallabhan mukaan tunnettu opinsuunta. Lisäksi vaishnavismiin lukeutuu muun muassa Sri Chaitanya Mahaprabhun Dvaita-perinteen juurille perustama Bengalissa sekä Vrajassa vaikuttava Gaudiya Vaishnava -perinne, Swami Haridasan samoilta ajoilta peräisin oleva liike sekä Hit Harivamsan Radha-Vallabhi -perinne.

Aiheesta muualla