Valde Hyvönen

Valde Hyvönen:n merkitys nyky-yhteiskunnassa on kiistaton. Valde Hyvönen on herättänyt kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla politiikasta populaarikulttuuriin. Sen vaikutus ihmisten jokapäiväiseen elämään on ilmeinen, ja sen vaikutus tuntuu yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Tässä artikkelissa tutkimme Valde Hyvönen:n roolia nykyään ja analysoimme sen merkitystä ja roolia nykyelämässä. Alkuperäistään vaikutuksiinsa nykymaailmaan Valde Hyvönen on aihe, joka ansaitsee tutkimisen ja ymmärtämisen kokonaisuudessaan.

Aleksi Valde Hyvönen (1. joulukuuta 1890 Laukaa[1] – 2. lokakuuta 1955 Helsinki[2]) oli suomalainen maanviljelysneuvos, Osuuskassojen Keskus Oy:n pääjohtaja.

Henkilöhistoria

Valde Hyvösen vanhemmat olivat maanviljelijä Oskari Hyvönen ja Matilda Koski ja puoliso vuodesta 1917 Henrika Jalkanen.[1] Hyvönen tuli ylioppilaaksi 1910 Jyväskylän lyseosta ja sai filosofian maisterin arvon 1917,[2] valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi 1915. SOK:n palveluksessa Hyvönen oli 1916–1921, Pellervo-seuran kirjallisena sihteerinä ja Suomen Osuustoimintalehden toimitussihteerinä hän työskenteli 1922-1923.[1] Hyvönen oli Osuuskassojen Keskuslainarahasto Oy:n apulaisjohtaja 1923–1925, johtaja 1925–1937, (myöhemmin Osuuskassojen Keskus Oy:n) pääjohtaja ja Osuuskassojen Keskusliiton toimitusjohtaja vuodesta 1947 sekä Maakiinteistöpankin toimitusjohtaja vuodesta 1942. Hyvönen sai maanviljelysneuvoksen arvon 1949.[3]

Julkaisuja

Hyvönen julkaisi kaksi osuuskassatoiminnan historiaa käsittelevää teosta:[2]

  • 40 vuotta osuuskassatoimintaa, 1945
  • Suomen osuuskassajärjestö 1903–1953, 1953

Lähteet

  1. ↑ a b c L. Arvi P. Poijärvi, Ilmari Havu, Mauno Jääskeläinen (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 218. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
  2. ↑ a b c Pääjohtaja Valde Hyvönen kuollut. Helsingin Sanomat, 4.10.1955, s. 4.
  3. ↑ Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 3, p. 985

Aiheesta muualla

  • Pääjohtaja Valde Hyvösen siunaustilaisuus. Helsingin Sanomat, 12.10.1955, s. 10.