Valide Sultan

Museoitu Valide Sultanien olohuone Topkapın palatsissa. Kuvan henkilöt ovat nukkeja.

Valide Sultan, joskus myös Sultan Valide , oli Osmanien valtakunnassa hallitsevan sulttaanin äidille myönnetty arvonimi. Nimi käännetään joskus kuningataräidiksi, vaikka Valide Sultanin asema oli erilainen.

Naisen asema oli perinteisesti alistettu Osmanien valtakunnassa. Tästä muodostivat poikkeuksen kuninkaallista verta omaavat ylhäiset naiset, kuten sulttaanien tyttäret ja sisaret sekä erityisesti Valide Sultanit. Sulttaanien äideillä oli suuresti henkilökohtaisia vapauksia ja usein paljon vaikutusvaltaa ja he olivat poikkeuksetta korkeasti arvostettuja.

Valide Sultanin aseman on esitetty olleen osmanivaltakunnan toiseksi tärkein heti sulttaanin jälkeen. Tämä piti paikkansa joinakin aikakausina ja joskus Valide Sultan kohosi jopa sulttaanin edelle. Islamilaisen perinteen (”Äidin oikea on Jumalan oikea”) mukaan sulttaanin äidillä saattoi olla suuresti vaikutusvaltaa valtakunnan asioihin. Erityisesti 1600-luvulla Naisten sultanaattina tunnetulla aikakaudella sarja kyvyttömiä tai lapsena valtaan nousseita sulttaaneja kohotti Valide Sultanin arvon uudelle tasolle. Noin sadan vuoden ajan kestäneen naisten sultanaatin aikana vain yksi hallitsija, Murat IV, oli riittävän voimakas kyetäkseen keskittämään vallan itselleen.

Venetsialaissyntyinen Nurbanu Sultan oli Selim II:n vaimo ja Murat III:n äiti. Valide Sultanina hän oli myös todellinen rinnakkaishallitsija 1574–1583, jolloin hän johti hallintoa yhdessä suurvisiiri Sokollu Mehmed Paššan kanssa. Hän oli myös ensimmäinen Naisten sulttaanikunnan aikakauden rinnakkaishallitsija. Osmanien valtakunnan Valide Sultaneista vaikutusvaltaisin oli Kösem Sultan.

Lähteet

  1. a b c d Fanny Davis: The Ottoman Lady: A Social History from 1718 to 1918. Greenwood Publishing Group, 1986. ISBN 0313248117. Teoksen verkkoversio. Luku: Valide, alk. s. 9.