Vergangenheitsbewältigung

Vergangenheitsbewältigung (’menneisyyden hallinta’ tai ’taito käsitellä menneisyyttä’) tarkoittaa alun perin saksalaisessa kielenkäytössä, että kansakunta etsii totuutta menneisyytensä tapahtumista.^[1][2] Se on myös määritelty tarkoittamaan sitä, että menneisyys kohdataan avoimesti ja yritetään tulla sen kanssa toimeen. Saksan sanotaan onnistuneen tässä, kuten myös Etelä-Afrikka jossa perustettiin totuuskomissio selvittämään apartheidin aikaisia rikoksia . Esimerkkeinä maista, jotka eivät ole onnistuneet, Erkki Tuomioja mainitsee Japanin ja Serbian ja erityisesti Venäjän, joka ”on epäilyksettä ongelmallisin tapaus”. Lisäksi entisillä siirtomaavalloilla etenkin Britannialla ja Ranskalla on edelleen vaikeuksia käsitellä avoimesti esimerkiksi siirtomaasotiensa vaiheita johon kuuluvat Kenian Mau-Mau-kapina ja Algerian itsenäisyyssota.^[3]

Kirsi Leskinen kirjoittaa maisterintutkielmassaan, että kyse on saksalaisissa kirjallisuuspiireissä toisen maailmansodan jälkeen käyttöön otetusta termistä, joka asettaa kirjallisuuden tehtäväksi alati käynnissä olevan menneisyyden käsittelyn, osittain sen haltuunoton, joka on jatkuvaa prosessia, ja kunkin sukupolven on se vuosikymmen toisensa jälkeen tehtävä. Kaunokirjallisuudella on ollut siinä keskeinen osuus, ja Leskinen mainitsee esimerkkinä Günter Grassin Saksan sotien jälkeisen sukupolven omanatuntona, joskin romaanin Sipulia kuoriessa (2007) jälkeen hänen merkitystään kyseenalaistettiin.^[2]