Veri kuohuu
Nykymaailmassa Veri kuohuu on saavuttanut suuren merkityksen eri alueilla. Politiikasta populaarikulttuuriin Veri kuohuu on noussut jatkuvan keskustelun aiheeksi ja kiinnostaa hyvin monenlaista yleisöä. Ajan myötä Veri kuohuu on kehittynyt ja saanut uusia ulottuvuuksia, jotka ovat kiinnittäneet sekä asiantuntijoiden että harrastajien huomion. Tässä artikkelissa tutkimme Veri kuohuu:n eri puolia ja analysoimme sen vaikutusta nykymaailmaamme. Sen historiasta sen seurauksiin tulevaisuutta ajatellen sukeltamme yksityiskohtaiseen analyysiin, joka valaisee tätä nykyään niin merkityksellistä ilmiötä.
| Veri kuohuu | |
|---|---|
| Cela s'appelle l'aurore | |
 |
|
| Ohjaaja | Luis Buñuel |
| Käsikirjoittaja |
|
| Perustuu | Emmanuel Roblèsin romaaniin |
| Tuottaja |
|
| Säveltäjä | Joseph Kosma |
| Kuvaaja | Robert Le Febvre |
| Leikkaaja | Marguerite Renoir |
| Lavastaja | Max Douy |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | |
| Tuotantoyhtiö | |
| Ensi-ilta | 9. toukokuuta 1956 |
| Kesto | 100 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | ranska |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
|
|
|
Veri kuohuu (Cela s'appelle l'aurore) on Luis Buñuelin ohjaama ranskalais-italialainen mustavalkoinen draamaelokuva vuodelta 1956.
Köyhää korsikanlaista kaupunkia hallitsee armoton tehtaanomistaja ja maanomistaja Gorzone. Kun hänen päätöksensä seurauksena kuolee maataloustyöntekijä Sandro Gallin vaimo, tämä haluaa kostaa Gorzonelle. Nuori lääkäri Valerio tulee mukaan. Valerio on sitoutunut huolehtimaan paikkakunnan köyhistä asukkaista. Hänen lapseton vaimonsa Angela ei kestä paikkakuntaa ja haluaa muuttaa sieltä Nizzaan, mutta lääkäri ei halua lähteä ennen kuin löytää istelleen korvaajan.
Poliittinen tulkinta
Elokuvakriitikko Raymond Durgnat on kutsunut tätä elokuvaa ensimmäiseksi osaksi Buñuelin vallankumouksellista triptyykkiä yhdessä Kuoleman puutarhan (1956) ja Likaisten polkujen (1959) kanssa: "Jokainen näistä elokuvista on avoimesti tai epäsuorasti moraalitutkimusta. Ja aseellisen vallankumouksen taktiikkaa oikeistolaista diktatuuria vastaan." [1]’
Lähteet
- ↑ Luis Buñuel. Raymond Durgnat. Google Books, s. 47–55.