Nykyään Viipurin lääninsairaalan myrkytysonnettomuus on aihe, joka on noussut ajankohtaiseksi yhteiskunnan eri alueilla. Politiikasta ja taloudesta kulttuuriin ja teknologiaan Viipurin lääninsairaalan myrkytysonnettomuus on tullut kiinnostava kohde, joka herättää keskustelua ja pohdintaa. Ajan myötä Viipurin lääninsairaalan myrkytysonnettomuus:n vaikutus on lisääntynyt, vaikuttaen suoraan tai epäsuorasti laajaan joukkoon väestöä. Tässä artikkelissa tutkimme Viipurin lääninsairaalan myrkytysonnettomuus:n eri puolia ja analysoimme sen vaikutusta nykytodellisuuteen sekä sen mahdollisia vaikutuksia tulevaisuuteen.
Viipurin lääninsairaalan myrkytysonnettomuus tapahtui Viipurissa huhtikuun alussa 1939, kun Viipurin lääninsairaalan leikkaussalissa paikallispuudutusaineena käytettyä novokaiiniliuosta valmistanut sairaanhoitajaoppilas käytti erehdyksessä elohopeasublimaattia liuoksen valmistukseen ja tätä liuosta lisättiin sitten novokaiinia ennestään sisältäneeseen pulloon aina sitä mukaa kun entinen määrä pullossa väheni. Ennen kuin erehdys havaittiin, liuosta ehdittiin käyttää 19 henkilöön kolmena peräkkäisenä päivänä 4.–6. huhtikuuta 1939. Liuosta saaneista potilaista kuoli kuusi.[1][2]
Sublimaattisuolaa sisältänyt astia oli hankittu apteekista helmikuussa ja tuntemattomasta syystä sijoitettu lääkekaappiin, jossa sitä ei olisi kuulunut säilyttää. Novokaiiniliuosta valmistanut sairaanhoitajaoppilas oli sitten ottanut erehdyksessä sublimaattia valmistaessaan novokaiiniliuosta.[1]
Sisäasiainministeriö asetti professori S. A. Brofeldtin johtaman erikoistoimikunnan tutkimaan tapausta ja sitä, olivatko sairaaloissa käytettävien myrkyllisten aineiden säilytystä koskevat ohjeet ja menettelytavat ajan tasalla. Lääninsairaalassa ei ollut tarkkaa määräystä, miten myrkyllisiä aineita oli säilytettävä. Myrkytyksen saaneista mutta henkiin jääneistä 11 potilaasta viisi oli toipunut kesäkuun 1939 loppuun mennessä ja kuusi oli vielä sairaalahoidossa.[1][3][4]
Myrkytysjutun poliisikuulustelut saatiin tehtyä elokuun puoliväliin 1939 mennessä. Tällöin myös kaikki myrkytyksen saaneet olivat jo päässeet pois sairaalasta. Jutun käsittely oli tarkoitus aloittaa Viipurin raastuvanoikeudessa syyskuun lopulla 1939.[5] Jutussa tuli päätös lokakuussa 1942 Luumäen käräjillä, kun liuoksen tehnyt sairaanhoitaja tuomittiin kuolemantuottamuksesta 6 kuukaudeksi vankeuteen, mutta hänet armahdettiin poikkeuslain nojalla. Hän joutui kuitenkin maksamaan uhrien hautaus- ym. kuluja. Eräitä sairaalan lääkäreitä vastaan nostetut syytteet hylättiin.[6]