Virpi Räisänen

Nykyään Virpi Räisänen on erittäin kiinnostava ja tärkeä aihe yhteiskunnan eri alueilla. Sen vaikutus on levinnyt maailmanlaajuisesti ja synnyttänyt keskusteluja, pohdiskeluja ja toimia sen vaikutuksista. Tässä artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti ja kriittisesti Virpi Räisänen:n roolia nykyisessä todellisuudessamme ja analysoimme sen eri puolia, näkökulmia ja seurauksia. Sen vaikutusta eri yhteyksissä tarkastellaan sekä mahdollisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja sen haasteisiin vastaamiseksi. Virpi Räisänen on asettanut itsensä keskeiseksi kysymykseksi julkisella ja yksityisellä asialistalla, ja sen laajuuden ja dynamiikan ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta sitä voidaan käsitellä tehokkaasti ja vastuullisesti.

Virpi Räisänen vuonna 2018.

Virpi Suvi Elise Räisänen (s. 7. toukokuuta 1971 Oulu) on suomalainen ooppera- ja konserttilaulaja sekä viulisti. Räisäsen ääniala on mezzosopraano.

Koulutus

Räisänen varttui musikaalisessa perheessä Kiimingissä. Hänen äitinsä oli kuoronjohtaja Liisa Räisänen. Oulun Madetojan musiikkilukion jälkeen Virpi Räisänen opiskeli viulistina kamarimusiikkia yhdessä Owla-jousikvartetin kanssa Pohjois-Illinoisin yliopistossa Yhdysvalloissa. Tämän jälkeen hän siirtyi opiskelemaan Alankomaihin Utrechtin ja Amsterdamin Musiikkikorkeakouluihin ensin viulistina ja myöhemmin laulajana. Räisänen valmistui molemmista pääaineistaan Master of Music -tutkinnolla. Lauludiplominsa hän suoritti parhain mahdollisin pistemäärin arvosanalla cum laude.[1]

Räisänen on opiskellut laulua muun muassa Udo Reinemannin ja Margreet Honigin johdolla.

Ura

Valmistuttuaan Räisänen työskenteli viulistina muun muassa Hollannin Radion Sinfoniaorkesterissa, Mahler-kamariorkesterissa ja Alankomaiden kamariorkesterissa.

Ensimmäiset oopperaroolinsa La Muse - Nicklausse (Offenbach: Hoffmannin kertomukset, ransk. Les contes d'Hoffmann) ja Orfeo (Gluck: Orfeo ed Euridice) Räisänen lauloi Oulun Oopperassa. Debyytit Salzburgin Musiikkijuhlilla Luigi Nonon Al gran sole carico d'amore (2009)[2] ja Wolfgang Rihmin Dionysos (2010) oopperoissa avasivat Räisäselle ovet useiden Euroopan johtavien oopperatalojen ja orkestereiden solistiksi.

Virpi Räisänen on tullut tunnetuksi erityisesti nykymusiikin tulkitsijana, jolle useat säveltäjät ovat säveltäneet ja omistaneet teoksiaan, mukaan lukien Kalevi Ahon 16. sinfonian finaali[3], Outi Tarkiaisen Eanan giđa nieida (Maa kevään tytär, engl. Earth, Spring's Daughter) ja Juha T. Koskisen ooppera Lusia Rusintytär.[4] Räisänen on laulanut muun muassa Berliinin valtionoopperassa, Alankomaiden oopperassa, Ruhrtriennalessa, Schwetzinger SWR festivalilla, Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla.

Räisänen on uransa aikana keskittynyt erityisesti orkesterisolistin uraan, joka on tuonut hänelle solistitehtäviä lähes kaikkien Suomen ammattiorkesterien lisäksi muun muassa Berliinin Filharmonikoiden, Milanon Filarmonica della Scalan, Ranskan radion filharmonisen orkesterin ja kuoron, Tokyo Symphony Orchestran, Alankomaiden Kamariorkesterin, Gulbenkian Orchestran, Bergenin Filharmonsen Orkesterin jne. solistina.

Virpi Räisänen on luonut kaksoisammattitaitonsa pohjalle VIULAJA-projektin, jossa hän soittaa viulua ja laulaa yhtäaikaisesti. Useat säveltäjät ovat säveltäneet ohjelmistoa projektille. Vuonna 2020 VIULAJA-projektilta ilmestyi Trasparente -cd-levy (Alba Records).[5][6]

Räisäsen levytykset ovat saavuttaneet kansallista ja kansainvälistä arvostusta. Luciano Berion Calmo -teoksen levytys Suomen Radion Sinfoniaorkesterin solistina sai vuonna 2015 Gramophone-ehdokkuuden[7]. Räisänen on saavuttanut Emma-ehdokkuudet vuonna 2020 Outi Tarkiaisen Eanan giđa nieida (suom. Maa kevään tytär)[8] levytyksestä Lapin kamariorkesterin solistina ja vuonna 2024 yhdessä ranskalaisen Danel-jousikvartetin (Quatuor Danel) kanssa äänitetystä Blicke mir nicht in die Lieder - RECITAL -levytyksestä, samoin kuin Lotta Wennäkosken teoksia esittelevän ZENG -albumin I stället för vingar solistina.

Laulu-uransa ohella Räisänen on toiminut Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana vuodesta 2012 vuoteen 2018 ja Kemin kaupunginorkesterin intendentti-tuottajana vuosina 2022–2023.

Virpi Räisäselle on myönnetty vuonna 2010 Oulun Osuuspankin TAITAJA-stipendi.

Diskografia

  • The Legacy of Mahler (ONDINE 2012) Virpi Räisänen mezzo-soprano, Marita Viitasalo piano
  • BERIO (ONDINE 2014) Virpi Räisänen mezzo-soprano, Finnish Radio Symphony Orchestra, Hannu Lintu
  • Trasparente (Alba Records 2020) Virpi Räisänen mezzo-sopranoi - violin
  • Outi Tarkiainen: The Earth, Spring's Daughter (ONDINE 2020) Virpi Räisänen mezzo-soprano, Lapland Chamber Orchestra, John Storgårds
  • Benoliel: Complete Works Vol.1 (DoNeMus Records 2022) Virpi Räisänen, Steven van Gils, Indomnio, Ulrich Pöhl
  • Maailman synty - The World is Born (Fibo Records & Alba 2023) Virpi Räisänen (mezzo-soprano), Taito Hoffrén (runosong) and Finnish Baroque Orchestra
  • Lotta Wennäkoski: ZENG (Alba Records 2024)
  • Blicke mir nicht in die Lieder - RECITAL (Alba Records 2024) Virpi Räisänen & Quatuor Danel
  • 4th soprano in Wofgang Rihm Dionysos, Deutsches Symphonie-Orchester Berlin, Ingo Metzmacher. DVD Euro Arts 2072608

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Virpi Räisänen | mezzo soprano Virpi Räisänen. Viitattu 13.1.2025. (englanniksi)
  2. ↑ Hannu-Ilari Lampila: Räisänen-Midth sai pääroolin Salzburgin musiikkijuhlilla. Helsingin Sanomat, 20.11.2008. Sanoma Media Finland.
  3. ↑ Satu Kahila: RSO kantaesittää Kalevi Ahon sinfonian nro 16 Yle RADION SINFONIAORKESTERI. 25.08.2015. Yle. Viitattu 12.01.2025.
  4. ↑ Oulunsalo Soi: Lusia Rusintytär -ooppera kantaesitetään Oulussa ja Utajärvellä elokuussa 2015 Oulunsalo Soi kamarimusiikkifestivaali. 22.01.2015. Oulunsalo Soi. Viitattu 12.01.2025.
  5. ↑ Klassinen: Mezzosopraano Virpi Räisänen ajautui laulajaksi | Haastatteluja ja konserttiotteita | Yle Areena areena.yle.fi. Viitattu 13.1.2025.
  6. ↑ Kare Eskola: Virpi Räisänen ja viulu-laulun mahdollisuudet Yle klassinen. 21.04.2020. Yle. Viitattu 12.01.2025.
  7. ↑ BERIO Sinfonia. Calmo Gramophone. Viitattu 13.1.2025. (englanniksi)
  8. ↑ Aki Yli-Salomäki: Myös Tarkiainen luottaa ritualististen elementtien kiinnostavuuteen Yle.fi/klassinen. 16.09.2020. Yle. Viitattu 12.01.2025.

Aiheesta muualla