Tässä artikkelissa tutkimme Vladimir Jaroslavitš:tä perusteellisesti ja analysoimme sen alkuperää, vaikutusta ja merkitystä nykyään. Vladimir Jaroslavitš on aihe, joka on herättänyt kiinnostuksen monissa ihmisissä ympäri maailmaa, sillä se kattaa tärkeitä yhteiskunnan, kulttuurin tai historian näkökohtia. Tässä tekstissä tarkastelemme erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä Vladimir Jaroslavitš:stä, tavoitteenamme tarjota kattava ja täydellinen näkemys tästä aiheesta. Lukemisen loppuun mennessä toivomme, että lukijat ymmärtävät Vladimir Jaroslavitš:n syvemmän ja merkityksellisemmän, jotta he voivat pohtia sitä ja tehdä siitä omat johtopäätöksensä.
Vladimir Jaroslavitš eli Vladimir Jaroslavinpoika (ven. Владимир Ярославич; 1020–1052)[1] oli Novgorodin ruhtinas vuosina 1036–1052.[2] Hän on myös ortodoksisen kirkon pyhä. Vladimir teki vuonna 1042 mahdollisesti Suomeen suuntautuneen sotaretken, joka on ensimmäinen tunnettu novgorodilaisten hyökkäys Suomeen.
Vladimirin vanhemmat olivat Novgorodin ja Kiovan suuriruhtinas Jaroslav Viisas sekä Ruotsin prinsessa Ingegerd, jonka isä oli Olavi Sylikuningas.[1] Vladimir Jaroslavitšin veljiä olivat Kiovan suuriruhtinaina peräkkäin olleet Izjaslav I, Svjatoslav II ja Vsevolod I, Vladimirin ruhtinas Igor Jaroslavitš sekä Smolenskin ruhtinas Vjatšeslav Jaroslavitš.[2] Vladimirin neljä sisarta Anastasia, Elisabet, Agatha ja Anna avioituivat länsieurooppalaisiin hallitsijasukuihin.
Vladimir sai isänsä eläessä hallittavakseen Novgorodin ruhtinaskunnan, mutta hän kuoli kaksi vuotta ennen isäänsä.[2]
Vladimir teki vuonna 1042 sotaretken jäämien maalle, joka lienee tarkoittanut Hämettä tai jotain aluetta läntisessä Suomessa. Tämä on kronikoissa mainituista Novgorodin ja jäämien välisistä sodista varhaisin. Novgorodin ensimmäisen kronikan vanhin käsikirjoitusversio mainitsee retkestä vain, että Vladimir ”kävi jäämien päälle novgorodilaisten kanssa”.[1] Kiovalainen Nestorin kronikka kertoo hänen myös voittaneen jäämit, ja että paha hevosrutto tappoi hänen sotureidensa ratsut. Ei ole varmaa, liittyykö maininta hevosten kuolemasta juuri Hämeen retkeen, mutta jotkut historioitsijat ovat pitäneet sitä todisteena siitä, että Vladimir teki sotaretkensä maitse eikä meritse, ja mahdollisesti talvella. Ruotsin Gävlessä olevan Gs 13 -riimukiven mukaan Fröger-niminen viikinkipäällikkö olisi mahdollisesti myös tehnyt samoihin aikoihin retken Suomeen, mutta Vladimirin ja Frögerin retkien mahdollisesta yhteydestä ei ole varmaa tietoa.[1][2]
Vuonna 1043 Jaroslav lähetti Vladimirin johtamaan sotaretkeä Bysantin keisari Konstantinos IX Monomakhosta vastaan, joskin varsinaisena ylipäällikkönä tällä retkellä oli Vyšata. Retki oli epäonninen, sillä Vladimirin laivat upposivat ja hän joutui perääntymään samalla kun suuri joukko hänen miehiään jäi vangeiksi. Tämä jäi viimeiseksi Rusien–Bysantin sodista.[2]
Vladimir rakennutti Novgorodiin Pyhän Sofian katedraalin yhdessä arkkipiispa Luukkaan kanssa.[3] Vladimir laski katedraalin peruskiven vuonna 1045, ja kuoltuaan vuonna 1052 hänet haudattiin katedraaliin.[2]
Vladimir on nykyään ortodoksisen kirkon pyhä ja hänestä käytetään nimitystä ”Novgorodin ihmeidentekijä”.[3] Ortodoksinen kirkko viettää Vladimirin päivää 4. lokakuuta.[3] Hänen pyhäinjäännöstensä on sanottu olleen maatumattomia.[3]