Tässä artikkelissa tutkimme kaikkia Volyymisota:een liittyviä näkökohtia sen alkuperästä sen vaikutuksiin nyky-yhteiskunnassa. TARKASTAMME erilaisia teorioita ja tutkimuksia, jotka ovat auttaneet ymmärtämään Volyymisota:tä, sekä niiden merkitystä eri yhteyksissä taloudesta populaarikulttuuriin. Käsittelemme myös Volyymisota:een liittyviä eettisiä ja moraalisia seurauksia ja sitä, miten ne ovat vaikuttaneet tapaan, jolla tätä aihetta käsitellään nykyään. Kattavan analyysin avulla pyrimme ymmärtämään Volyymisota:n merkittävää roolia läpi historian ja kuinka se jatkaa maailmamme muokkaamista nykyisyydessä.
Äänenvoimakkuussodaksi tai volyymisodaksi (engl. loudness war) kutsutaan tapaa, jolla äänilevyt ja musiikkikappaleet masteroidaan mahdollisimman kovaäänisiksi ja vähennetään siten niiden dynamiikkaa.
Ilmiön taustalla on monia tekijöitä, mutta se on lähtöisin CD-levyn ja sitä myötä sähköisessä muodossa olevan musiikin suosion kasvusta. Koska CD-julkaisujen myötä nauhoituksia eivät enää koskeneet analogisten medioiden kuten vinyylilevyjen ja kasettisoittimien fyysiset rajoitteet, äänenvoimakkuutta pystyttiin kasvattamaan aina äänen säröytymiseen asti. Ajan myötä tapa yleistyi levy-yhtiöiden keskuudessa, koska kukaan ei halunnut kuulostaa kilpailijaansa hiljaisemmalta.[1] Samanaikainen kehitys musiikin kuuntelutottumuksissa vähensi musiikin kuuntelijoiden kiinnostusta aiheeseen: äänenlaatu jää toissijaiseksi, kun kuuntelu tapahtuu kannettavan tietokoneen kaiuttimilla tai korvakuulokkeilla meluisalla kadulla.[2] Musiikkitallenteiden tuotannossa tekninen henkilökunta ymmärtää äänekkyyden kasvattamisen vaikutuksen äänitteen laatuun, mutta päättävät henkilöt kiinnostuvat enemmän myynnistä.[3]
Monet levyalan ammattilaiset, kuten Alan Parsons, Geoff Emerick, Doug Sax ja Steve Hoffman ovat tuominneet tavan.lähde? Bob Dylan on sanonut uusien levyjen olevan ”kuin kohinaa”[4]. Monesti artisti itse ei voi edes vaikuttaa levyn äänenvoimakkuuteen masterointivaiheessa.
Kuuluisan poikkeuksen nykytrendiin teki Guns N’ Roses: yhtyeen jäsenet valitsivat julkaistavaksi kaikista dynaamisimman version levystään Chinese Democracy[5].
Euroopan yleisradiounioni on antanut suosituksen EBU R 128 äänenvoimakkuuksista.[6]
Muun muassa Metallican Death Magnetic -albumia on kritisoitu kovasti huonosta äänenlaadustaan.[7] Albumin Guitar Hero -versiossa vastaavia ongelmia ei ole huomattu, koska siinä kaikki soitinraidat ovat pelin mekaniikasta johtuen erillisiä ja ne lähetettiin pelin julkaisijalle ennen jälkikäsittelyä.[8] Muita voimakkaasti kritisoituja albumeita ovat olleet esimerkiksi Red Hot Chili Peppersin Californication[9], Christina Aguileran Back to Basics[10], Rushin Vapor Trails[11] ja Bob Dylanin Modern Times[12][4].