Väinö Kolhonen
Tämä artikkeli käsittelee aihetta Väinö Kolhonen, joka on herättänyt suurta kiinnostusta sen merkityksen vuoksi. Väinö Kolhonen on aihe, joka on herättänyt monien ihmisten kiinnostuksen eri aloilla, niin henkilökohtaisella, akateemisella, ammatillisella kuin sosiaalisellakin alalla. Vuosien mittaan Väinö Kolhonen:n merkitys ja merkitys on kasvanut ja se on synnyttänyt keskustelua, tutkimusta ja pohdintaa sen vaikutuksista ja seurauksista yhteiskunnassamme. Tässä mielessä on olennaista analysoida ja ymmärtää Väinö Kolhonen:tä ympäröivät eri näkökohdat sen alkuperästä sen nykyiseen kehitykseen, jotta voimme tarjota laajan ja täydellisen näkemyksen tästä erittäin tärkeästä aiheesta.
Väinö ”Tommo” Kolhonen (20. heinäkuuta 1923 Viipuri, Suomi – 17. elokuuta 2004 Ateena, Kreikka) oli suomalainen elokuvaaja. Hän aloitti uransa lapsinäyttelijänä Suomi-Filmissä ja jatkoi yhtiön palveluksessa eri tehtävissä vuoteen 1970 saakka.[1]
Kolhonen syntyi vuonna 1923 Viipurin Kolikkoinmäellä. Talvisodan jälkeen hänen perheensä lähti evakkotaipaleelle Suomen luovutettua Viipurin Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa 1940. Kolhonen sai 17-vuotiaana ensimmäisen roolinsa Orvo Saarikiven ohjaaman Anu ja Mikko -elokuvan Tommona. Osa oli pienehkö mutta istui Kolhoselle niin hyvin, että hän kantoi lempinimeä ”Tommo” loppuikänsä. Hän sai esiintymisensä sekä karjalaisen puheensa luontevuudesta hyvät arvostelut.[1]
Näyttelijädebyytin jälkeen Kolhoselle järjestyi Suomi-Filmissä ensin juoksupojan paikka, sitten pesti pitkien elokuvien kuvausryhmän jäsenenä. Hän jatkoi myös pienten sivuroolien tekoa elokuvissa, kaikkiaan hänelle kertyi noin kaksikymmentä elokuvaroolia. Syksyllä 1949 hän siirtyi kamera-assistentiksi ja siitä edelleen kuvaajaksi Orvo Saarikiven johtamalle lyhytkuvaosastolle olympiavuonna 1952.[1]
Vuonna 1970 Kolhonen siirtyi Suomi-Filmin negatiivifilmivaraston hoitajan tehtävistä kuvaajaksi Lii-Filmi Oy:hyn. Hän sai valtion taiteilijaeläkkeen 1979. Kolhonen kuvasi uransa aikana kaikkiaan nelisensataa uutiskatsausta Suomi-Filmissä sekä Lii-Filmissä. Lisäksi hän kuvasi noin sata lyhytelokuvaa ja useita mainospaloja. Vuonna 1987 hänellä oli roolitehtävä Janne Kuusen ohjaamassa elokuvassa Älä itke Iines.[1]
Kolhonen harrasti nuoruudessaan aktiivisesti nyrkkeilyä ja edusti 1940-luvun loppupuolella Helsinkiä kahdessa Helsinki vs. maaseutu -turnauksessa. Hänet nimitettiin Viipurin Nyrkkeilijöiden kunniajäseneksi vuonna 1967. Hän oli niin ikään kunniajäsen Suomen Elokuvayhdistys ry:ssä. Vuonna 2002 hän esiintyi Yle TV1-kanavan Tositarina -sarjan henkilöohjelmassa.[1]
Ihmisenä Kolhonen oli viipurilaisen luonteensa mukaisesti hyväsydäminen, avulias ja vilkas. Hän kuoli 81-vuotiaana olympiamatkalla Ateenassa vuoden 2004 kesäolympialaisten aikaan.[1]
