Wolff–Parkinson–Whiten oireyhtymä

Tässä artikkelissa tutkimme Wolff–Parkinson–Whiten oireyhtymä:n kiehtovaa maailmaa, aihetta, joka on herättänyt kiinnostuksen niin tutkijoiden, asiantuntijoiden kuin harrastajienkin keskuudessa. Wolff–Parkinson–Whiten oireyhtymä on aihe, joka lupaa tarjota lukemattomia mielenkiintoisia näkökulmia, sillä siinä on laaja valikoima huomioitavia näkökohtia historiastaan ​​sen vaikutuksiin nyky-yhteiskunnassa. Näiden linjojen mukaisesti pyrimme ratkaisemaan Wolff–Parkinson–Whiten oireyhtymä:tä ympäröivät mysteerit esittämällä tietoja, tutkimuksia ja ideoita, jotka auttavat meitä ymmärtämään sen tärkeyden ja merkityksen nykyään. Valmistaudu lähtemään löytömatkalle, joka vie sinut tutkimaan Wolff–Parkinson–Whiten oireyhtymä:n syvyyksiä ja sen monia puolia.

WPW aiheuttaa EKG-nauhaan delta-aalloksi kutsutun muutoksen, joka on merkitty sinisellä.

Wolff–Parkinson–Whiten oireyhtymä (WPW-oireyhtymä) on sydämen rytmihäiriö, jonka aiheuttaa ylimääräinen sydämen eteisten ja kammioiden välinen oikorata. Sähköisen ärsykkeen johtuminen oikorataa pitkin aiheuttaa kammioiden ennenaikaisen aktivaation eli pre-eksitaation. WPW-oireyhtymä saattaa pysyä oireettomana koko elämän ajan, mutta noin puolelle henkilöistä oikorata kuitenkin aiheuttaa takykardioita eli sydämen nopealyöntisyyskohtauksia.[1]

WPW-oireyhtymä aiheuttaa EKG-nauhaan muutoksia, joista tyypillisin on nk. delta-aalto eli kolmiomaisena nouseva R-aallon alku. Muita EKG-muutoksia ovat lyhentynyt PQ-aika, leventynyt QRS-kompleksi ja epäspesifiset ST-välin ja T-aallon muutokset.

Oireyhtymä on saanut nimensä John Parkinsonin, Paul Dudley Whiten ja Louis Wolffin mukaan, jotka kuvasivat sairauden artikkelissaan vuonna 1930.

Lähteet

  1. ↑ Singh, VN, Sharma, RK: Wolff–Parkinson–White Syndrome 10.6.2006. eMedicine. Viitattu 15.12.2008.