Yleinen seppeleensitojatar
Nykymaailmassa Yleinen seppeleensitojatar on jatkuvasti kiinnostava ja tärkeä aihe yhteiskunnassa. Olipa se sitten jokapäiväiseen elämään, globaaliin talouteen tai ympäristöön kohdistuva vaikutus, Yleinen seppeleensitojatar on noussut näkyväksi monilla tutkimuksen ja keskustelun aloilla. Koska kiinnostus Yleinen seppeleensitojatar:tä kohtaan kasvaa jatkuvasti, on tärkeää ymmärtää sen vaikutukset ja seuraukset modernin elämän eri osa-alueilla. Tässä artikkelissa tutkimme Yleinen seppeleensitojatar:n eri puolia ja kuinka sen vaikutus muokkaa maailmaamme.
Yleinen seppeleensitojatar, virgo coronaria, on vuonna 1832 Keisarillisessa Aleksanterin-Yliopistossa (nykyinen Helsingin yliopisto) alkunsa saanut promootioihin liittyvä perinne. Filosofisen tiedekunnan maisterin- ja tohtorinpromootiossa oli aluksi seppeleensitojattaria vain yksi, joka sitoi kaikkien promovoitavien seppeleet, mutta 1800-luvun lopulta alkaen jokaisella maisterilla on ollut oma seppeleensitoja, ja heitä avustaa ja neuvoo yleinen seppeleensitojatar.[1]
Yleiseksi seppeleensitojattareksi on kutsuttu jonkun professorin tytär.[1] Perinne vakiintui yliopiston vuoden 1840 riemujuhlassa, jolloin yleiseksi seppeleensitojattareksi kutsuttiin neiti Rosina von Haartman. Kiitokseksi promovoidut maisterit ovat vuodesta 1877 järjestäneet yleiselle seppeleensitojattarelle promootiopurjehduksen.[2]
Perinne on levinnyt myöhemmin muihin tiedekuntiin ja yliopistoihin. Yleinen seppeleensitojatar valitaan yleisesti Flooran päivänä, joskin poikkeuksena Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa valinta tehdään Aleksanterin päivänä.[2]
Helsingin yliopiston yleisiä seppeleensitojattaria 1800-luvulla
Yleisinä seppeleensitojattarina Helsingin maisterinvihkiäisissä ovat olleet:[3]
- 1832: Ida Avellan, historian professori Johan Henrik Avellanin tytär
- 1836: Hedwig Sahlberg, luonnonhistorian professorin K. R. Sahlbergin tytär
- 1840: Rosina von Haartman, lääketieteen professorin, sittemmin lääkintätirehtöörin C. D. v. Haartmanin tytär
- 1844: Sofia Tengström, silloisen promoottorin, filosofian professorin J. J. Tengströmin tytär
- 1847: Augusta Nervander, fysiikan professori J. J. Nervanderin tytär
- 1850: Nanny Rein, historian professorin Gabriel Reinin tytär
- 1864: Aina Topelius, historian professorin y. m. Zachris Topeliuksen tytär
- 1853: Olivia Törnroth, lääketieteen professorin L. H. Törnrothin tytär
- 1857: Josefina Laurell, jumaluusopin professorin A. A. Laurellin tytär
- 1860: Sofia Alfhild Ilmoni, lääketieteen professorin Immanuel Ilmonin tytär
- 1869: Wilhelmina (Minette) Munck, yliopiston silloisen varakanslerin, vapaaherra N. Munckin tytär
- 1873: Götilda Granfelt, jumaluusopin professorin A. F. Granfeltin tytär
- 1877: Anna Schauman, jumaluusopin professorin, sittemmin piispan F. L. Schaumanin tytär
- 1882: Alice von Willebrand, ent. lääketieteen professorin, sittemmin lääkintätirehtöörin K. M. von Willebrandin tytär
- 1886: Hedwig Estlander, estetiikan professorin E. G. Estlanderin tytär
- 1890: Cely Mechelin, senaattori Leo Mechelinin tytär
Tunnettuja yleisiä seppeleensitojattaria
- Elli Ståhlberg (myöh. Schauman) 1923[4]
- Sophie (Sofia) Mannerheim 1919[5]
- Sinikka Linkomies (myöh. Karhuvaara, myöh. Linkomies-Pohjala) 1950[1]
Lähteet
- ↑ a b c Helsingin yliopistomuseo
- ↑ a b Tietoa promootiosta. (Arkistoitu – Internet Archive) Aalto-yliopisto.
- ↑ Seppeleensitojattaret 1832–1886. Karjalatar, 19.5.1886, nro 39, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.3.2017.
- ↑ Irja Lindström: Vuoden 1923 maisterinvihkiäisiä muistellessa. Aamu, 1.1.1927, nro 5, s. 14. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.5.2019.
- ↑ Mannerheim-museo