Yli-intendentinvirasto

Nykymaailmassa Yli-intendentinvirasto:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe monille henkilöille. Yli-intendentinvirasto on onnistunut vangitsemaan kaiken ikäisten ja -taustaisten ihmisten huomion joko yhteiskuntavaikutuksensa, populaarikulttuurinsa tai tieteellisen merkityksensä vuoksi. Tässä artikkelissa tutkimme Yli-intendentinvirasto:een liittyviä eri näkökohtia, analysoimme sen kehitystä ajan mittaan, sen vaikutusta nykyään ja sen olemassaolon mahdollisia seurauksia tulevaisuudessa. Monitieteisen lähestymistavan avulla pyrimme tarjoamaan kattavan näkemyksen Yli-intendentinvirasto:stä ja tarjoamalla lukijalle täydellisen ja rikastuttavan yleiskatsauksen tästä kiehtovasta aiheesta.

Kuninkaallisen yli-intendentinviraston sinetti.
Ville Vallgren on ikuistanut ensimmäisen yli-intendentin Nicodemus Tessin nuoremman profiilin Ateneumin julkisivun taiteilijamedaljonkiveistokseen.

Yli-intendentinvirasto (ruots. Överintendentsämbetet) oli Tukholmassa toiminut Ruotsin valtion virasto, jonka tehtävänä oli valvoa julkisin varoin toteutettavaa rakentamista valtakunnassa. Suunnitelmat oli lähetettävä virastoon tarkastusta varten ja lisäksi kuninkaan tuli hyväksyä ne.[1] Yli-intendentinvirastossa myös suunniteltiin julkisia rakennuksia.[2]

Kun Suomi liitettiin osaksi Venäjää vuonna 1809, julkisen rakentamisen valvonta Suomessa siirtyi rakennushallituksen edeltäjälle, syyskuussa 1811 perustetulle Intendentinkonttorille.[3]

Historia

Ruotsin noustua 1600-luvun jälkipuoliskolla suurvallaksi valtion kiinteistöjä hallinnoi kamarikollegio.[4] Vuonna 1697 arkkitehti Nicodemus Tessin nuorempi sai kuningas Kaarle XII:lta tehtäväkseen suunnitella uuden kuninkaanlinnan tulipalossa tuhoutuneen Tre Kronor -linnan tilalle.[4] Samalla perustettiin myös yli-intendentinvirasto ja Tessinistä tuli ensimmäinen yli-intendentti, jolla oli komealta kalskahtava virkanimike ja ennennäkemätön toimivalta.[4] Myöhempiä viranhaltijoita olivat muun muassa Carl Hårleman, Carl Johan Cronstedt ja Carl Fredrik Adelcrantz.[5] Ruotsi menetti Suomen 1809.[6] Vuonna 1818 yli-intendentinvirastosta tuli itsenäinen virasto, joka oli suoraan kuninkaan alainen ja jolla oli oma talousarvio.[6] Yli-intendentinviraston tärkeimmäksi tehtäväksi tuli tarkastaa julkisten rakennusten suunnitelmat, suurin osa näistä oli kirkkoja.[6] Valtakunnanmarsalkanvirasto hoiti linnat, yli-intendentinvirasto kruunun muut rakennukset Tukholmassa ja kuninkaankartanot muualla maassa.[6] Yli-intendentti ei enää välttämättä ollut arkkitehti, vaan saattoi olla taiteesta kiinnostunut virkamies.[6] 1800-luvun lopulla hyvinvointi kasvoi ja valtion rakennusten määrä lisääntyi, mutta suurimmasta osasta rakennuksia vastasi tuolloin jokin muu valtion virasto kuin yli-intendentinvirasto.[7] Siitä muodostettiin vuonna 1918 Kuninkaallinen rakennushallitus (Kungliga byggnadsstyrelsen).[8]

Lähteet

  1. ↑ Knapas, Marja Terttu: Puiset ristikirkot heijastavat eri tyylejä: Puurakentaminen jatkui 1800-luvulle Museovirasto. Arkistoitu 10.3.2014. Viitattu 28.11.2015.
  2. ↑ Taidehistoria: uusklassismi Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 9.12.2015. Viitattu 28.11.2015.
  3. ↑ Intendentinkonttori (Senaatti-kiinteistöjen historia) Senaatti-kiinteistöt. Arkistoitu 18.1.2012. Viitattu 28.11.2015.
  4. ↑ a b c 1600-talet: Stormaktstid Statens fastighetsverk. Arkistoitu 25.1.2016. Viitattu 8.1.2016. (ruotsiksi)
  5. ↑ 1700-talet: Frihetstiden och Gustav III:s tid Statens fastighetsverk. Arkistoitu 25.1.2016. Viitattu 8.1.2016. (ruotsiksi)
  6. ↑ a b c d e 1800-talets första hälft: Karl Johans tid Statens fastighetsverk. Arkistoitu 25.1.2016. Viitattu 8.1.2016. (ruotsiksi)
  7. ↑ 1800-talets andra hälft Statens fastighetsverk. Arkistoitu 25.1.2016. Viitattu 8.1.2016. (ruotsiksi)
  8. ↑ 1918-1967: Kungl. byggnadsstyrelsen Statens fastighetsverk. Arkistoitu 25.1.2016. Viitattu 8.1.2016. (ruotsiksi)