YouTube Creator Awards

YouTube Creator Awards
Palkinnon antaja YouTube
Maa Maailmanlaajuinen
Ensimmäinen palkinto 28. kesäkuuta 2012
Virallinen internet-sivu

YouTube Creator Awards (tunnetaan myös nimellä YouTube Play Buttons) ovat sarja palkintoja, jotka YouTube antaa tunnustuksina tunnetuimmille kanaville. Ne perustuvat kanavan tilaajamäärään, ja niitä tarjotaan YouTuben yksinomaisen harkinnan mukaan. Jokainen kanava tarkistetaan ennen palkinnon jakamista sen varmistamiseksi, että kanava noudattaa YouTuben yhteisön ohjeita. YouTube pidättää oikeuden kieltäytyä jakamasta palkintoa kanaville, jotka sisältävät kauhua tai äärimmäistä poliittista sisältöä.

Palkinnot

Kun YouTube-kanava saavuttaa tietyn virstanpylvään ja sen katsotaan olevan oikeutettu YouTube Creator -palkintoon, se palkitaan suhteellisen litteällä palkinnolla metallikotelossa, jossa on YouTube-toistopainikkeen symboli. Pokaalit ovat erikokoisia: jokainen painike ja laatta kasvaa asteittain kanavan tilaajamäärän myötä.

Ennen maaliskuuta 2021 YouTubessa oli kolme lisäetutasoa. Näistä ei saanut toistopainikepalkintoja, mutta ne tarjosivat useita alustavia etuja:

Myönnetään kanaville, jotka saavuttavat tai ylittävät 100 000 tilaajaa. Vanha versio oli valmistettu nikkelipinnoitetusta kupronikkeliseoksesta. Uusi versio (1. maaliskuuta 2017 alkaen) sisältää 9 % nikkeliä, 5 % hiiltä ja 2,5 % sinkkiä, ja siinä on jäämiä muista metalleista. Hopeinen toistopainike esiteltiin VidCon 2013 -tapahtumassa. Maaliskuussa 2018 hopeisen toistopainikkeen ulkoasu päivitettiin ikkunalaatikon sisällä olevasta metallipainikkeesta, jonka etulasiin oli painettu kanavan nimi, puhtaamman näköiseksi litteäksi muotoilluksi metallilevyksi, jossa kanavan nimi on kohokuvioitu. Tämän tason kanavat voivat myös hakea digitaalista vahvistusmerkkiä.

Myönnetään kanaville, jotka saavuttavat tai ylittävät miljoona tilaajaa. Se on valmistettu kullatusta messingistä. Kultainen toistopainike esiteltiin VidCon 2012 -tapahtumassa. Maaliskuussa 2018 kultaisen toistopainikkeen ulkoasu päivitettiin ikkunalaatikon sisällä olevasta metallipainikkeesta, jonka etulasiin oli painettu kanavan nimi, puhtaamman näköiseksi litteäksi muotoilluksi metallilevyksi, jossa kanavan nimi on kohokuvioitu.

Myönnetään kanaville, jotka saavuttavat tai ylittävät 10 miljoonaa tilaajaa. Se on valmistettu hopeoidusta metallista, jossa on suuri pala väritöntä kristallia, joka on toistopainikkeen kolmion muotoinen. Kun se esiteltiin VidCon 2015 -tapahtumassa, 35 kanavaa sai palkinnon. 28. kesäkuuta 2022 mennessä 984 kanavalla on 10 miljoonaa tai enemmän tilaajaa.

Myönnetään kanaville, jotka saavuttavat tai ylittävät 50 miljoonaa tilaajaa. Se puuttuu Creators Award -sivulta. PewDiePie antoi tälle palkinnolle lempinimen rubiininen toistopainike (engl. Ruby Creator Award), koska hän sai rubiininvärisen palkinnon kanavansa logon muodossa. Väri voi kuitenkin vaihdella tubettajakohtaisesti: esimerkiksi T-Series sai värittömän palkinnon, kun taas Blackpink sai mustan palkinnon vaaleanpunaisen pohjan päällä. 28. kesäkuuta 2022 mennessä 35 kanavaa on saavuttanut tämän palkinnon.

Myönnetään kanaville, jotka saavuttavat tai ylittävät sata miljoonaa tilaajaa. Timanttinen toistopainike -palkinnon innoittamana siinä on toistopainikkeen kolmio, jossa on suuri tummanpunainen kristalli. Se puuttuu myös Creators Awards -sivulta. Tällä hetkellä viisi kanavaa on saavuttanut tämän tason:

  1. T-Series (29. toukokuuta 2019)
  2. PewDiePie (25. elokuuta 2019)
  3. Cocomelon (12. joulukuuta 2020)
  4. SET India (28. maaliskuuta 2021)
  5. MrBeast (28. heinäkuuta 2022)

Lähteet

  1. a b YouTube Creator Rewards YouTube.
  2. YouTube On 'Play Button' Awards: "Not All Creators Who Apply Will Receive Awards" tubefilter.com. February 6, 2018.
  3. YouTube says 'not all creators who apply' for Creator Awards will receive them polygon.com. February 2, 2018.
  4. YouTube Creator Hub YouTube.
  5. Graphite youtube.com. October 30, 2018.
  6. Get a custom channel URL. YouTube Help. Arkistoitu 24.7.2021. Viitattu 29.5.2023. (englanniksi)
  7. Omat URL-osoitteet YouTube Ohjeet. Viitattu 29.5.2023.
  8. Opal youtube.com. October 30, 2018.
  9. Bronze youtube.com. October 30, 2018.
  10. a b What is the Gold Play Button REALLY Made Of? YouTube.
  11. What is the NEW Silver Play Button REALLY made of?! YouTube.
  12. VidCon Round-Up: What's New blog.youtube. September 3, 2013.
  13. a b YouTube’s silver and gold play buttons are getting a new look socialblade.com.
  14. YouTube’s Silver and Gold play Button Awards Get Redesigned youtubermag.com.
  15. Updates to YouTube's verification program youtube-creators.googleblog.com. September 19, 2019.
  16. YouTube Gives 24-Karat Gold 'Play Button' to Channels with 1M+ Subs tubefilter.com. 29.6.2012.
  17. YouTube Is Rewarding Its Most Popular Users With Gold businessinsider.com. July 19, 2012.
  18. YouTube Gives 24-Karat Gold ‘Play Button’ to Channels with 1M+ Subs tubefilter.com. June 29, 2012.
  19. YouTube Gives New Diamond Play Button To Channels With 10 Million Subscribers tubefilter.com. July 24, 2015.
  20. YouTube Announced Diamond Play Button August 3, 2015. TenEighty.
  21. YouTube Gives New Diamond Play Button To Channels With 10 Million Subscribers tubefilter.com. 24.7.2015.
  22. YouTube Announces Diamond Play Button teneightymagazine.com.
  23. a b Top 5000 Subscribed YouTube Channels (Sorted by Subscriber Count) socialblade.com.
  24. Bollywood music channel T-Series beat out PewDiePie after a months-long battle to become the first YouTube channel to reach 100 million subscribers businessinsider.com.au. May 31, 2019. Arkistoitu heinäkuu 28, 2020. Viitattu elokuu 7, 2022.
  25. a b YouTube Forges New ‘Red Diamond Creator Award’ For Channels With 100 Million Subscribers tubefilter.com. September 9, 2019.
  26. PewDiePie becomes the first individual YouTube creator to hit 100 million subscribers theverge.com. August 26, 2019.
  27. 100 Billion Views And Counting: ‘CoComelon’ Is Absolutely Dominating Netflix And YouTube forbes.com. December 14, 2020.
  28. Sony Entertainment Television reaches 100 million global subscribers on YouTube exchange4media.com. April 6, 2021.
  29. MrBeast Tops 100 Million YouTube Subscribers: ‘I Hope to Do YouTube Until the Day I Die’ variety.com. July 28, 2022.