1600-luvun filosofia

Tämän päivän artikkelissa aiomme sukeltaa 1600-luvun filosofia:n kiehtovaan maailmaan. Perustamisestaan ​​lähtien 1600-luvun filosofia on herättänyt kiinnostuksen miljoonissa ihmisissä ympäri maailmaa. Kautta historian 1600-luvun filosofia on ollut keskustelun, tutkimuksen ja ihailun kohteena, ja siitä on tullut erittäin tärkeä aihe eri alueilla. Tässä artikkelissa tutkimme 1600-luvun filosofia:n eri puolia sen alkuperästä sen vaikutuksiin nyky-yhteiskunnassa. Selvitämme sen tärkeyden, sen mahdolliset sovellukset ja sen vaikutukset tulevaisuuteen. Valmistaudu uppoutumaan tähän jännittävään aiheeseen ja tutustumaan kaikkeen, mitä 1600-luvun filosofia tarjoaa.

Osa artikkelisarjaa
Länsimaisen filosofian
historia
Länsimainen filosofia
Aikakaudet
Vuosisadat
Katso myös
Uskonto
Muut

1600-luvun filosofialle oli tyypillistä nykyaikaisen filosofisen ajattelun synty sekä keskiaikaisten lähestymistapojen, ennen kaikkea skolastiikan, syrjäyttäminen.

1600-luvun filosofian luonne

Francis Bacon.
Blaise Pascal.

Länsimaisessa filosofiassa nykyajan katsotaan usein alkaneen 1600-luvulla – vielä tarkemmin ilmaistuna René Descartesin töiden myötä. Hän määritti paljolti sekä filosofian kohteena olevat asiat että käytettävät menetelmät kaikille jälkeensä tulleille. Aikakautta voidaan kutsua myös suurten filosofisten järjestelmien rakentajien aikakaudeksi: useat filosofit pyrkivät rakentamaan kokonaisjärjestelmän, joka kattaisi epistemologian, metafysiikan, logiikan ja etiikan, sekä usein myös politiikan ja luonnontieteet.

1600-lukua kuvaa myös nykyaikaisen luonnontieteen synty. Tällöin syntyi ajatus luonnonlaeista luonnon tapahtumien funktionaalisina säännönmukaisuuksina. Luonnontieteissä rationalismi yhdistyi järjestelmälliseen kokeelliseen tutkimukseen ja havainnointiin. Uutta luonnontiedettä edustivat muun muassa Galileo Galilei, Tyko Brahe, Johannes Kepler ja Isaac Newton. Luonnontieteen kehittyminen loi osaltaan pohjaa filosofisille uudistuksille, ja osaltaan suorastaan vaati niitä.

Immanuel Kant luokitteli edeltäjänsä kahteen koulukuntaan: rationalisteihin ja empiristeihin, ja varhaista nykyfilosofiaa (kuten 1600- ja 1700-luvun filosofia usein tunnetaan) luonnehditaan usein oletetuksi konfliktiksi näiden koulukuntien välillä. Jako on kuitenkin huomattavan yksinkertaistettu, ja on syytä huomata, että mukaan luetut filosofit eivät itse sijoittaneet itseään näihin koulukuntiin vaan katsoivat olevansa osa yhtä kokonaisfilosofista koulua.

Vaikka edellä oleva jaottelu onkin harhaanjohtava, sitä on käytetty nykypäiviin saakka. Kolmeksi merkittävimmäksi rationalistiksi luetaan tavallisesti Descartes, Baruch Spinoza ja Gottfried Leibniz, ja kolmeksi merkittävimmäksi empiristiksi puolestaan John Locke, sekä 1700-luvulta George Berkeley ja David Hume. Myös Francis Bacon oli empiristi. Rationalistit määriteltiin siten, että he uskoivat periaatteessa (joskaan ei käytännössä) kaiken tiedon olevan saavutettavissa pelkästään järjen avulla; empiristit puolestaan hylkäsivät tämän, uskoen että kaiken tiedon tulee tulla aistien kautta, kokemuksen avulla.

Tämän johdosta rationalistit ottivat matematiikan tiedon malliksi. He yhdistivät matemaattisia ja ennen kaikkea geometrisia menetelmiä intuitiiviseen metafysiikkaan, ja tulkitsivat luonnon rakenteen ja tapahtumat luonnon lakien aikaansaamiksi välttämättömyyksiksi. Empiristit puolestaan ottivat tiedon malliksi luonnontieteet.

Kantin jaottelu on tehty juuri edellä kuvatuilla epistemologisilla perusteilla; kun katsotaan mainittujen filosofien metafysiikan, etiikan ja lingvistiikan teorioita, ne jakaantuvat selvästi kahteen osaan. Pelkän epistemologian käyttäminen jakoperusteena ei kuitenkaan sekään mahdollista täysin puhdasta jakoa. Rationalistit nimittäin hyväksyivät sen, että käytännössä meidän täytyy tukeutua tieteisiin hankkiessamme tietoa ulkoisesta maailmasta. Useat heistä olivat myös itse osallisia tieteellisessä tutkimuksessa. Empiristit puolestaan hyväksyivät sen, että a priori -tyyppinen tieto oli mahdollista matematiikan ja logiikan aloilla, ja mainituista kolmesta empirististä ainoastaan Lockella oli luonnontieteellistä koulutusta tai kokemusta.

Aikakaudella syntyi myös monia poliittisen ajattelun klassikoita, merkittävimpinä Thomas Hobbesin Leviathan, Locken Two Treatises of Government ("Kaksi tutkielmaa hallintovallasta") ja Montesquieun Lakien henki (L'Esprit des Lois).

1600-luku huipensi lopulta filosofian ja teologian hitaan erkaantumisen toisistaan. Vaikka filosofit puhuivat edelleen Jumalasta ja jopa tarjosivat argumentteja Jumalan olemassaolon todisteeksi, se tapahtui kuitenkin puhtaasti filosofisen ajattelun ja argumentoinnin vuoksi. Valistusaika jätti myöhemmin teologian ja uskonnon täysin filosofian ulkopuolelle. 1600-luvulla valistuksen edelläkävijöinä toimivat ns. "oppineet libertiinit" ja skeptikot kuten Pierre Bayle. Varhaista valistuskirjallisuutta levitettiin "maanalaisena" klandestiinikirjallisuutena.

1600-luvun filosofeja

Kirjallisuutta

  • Juti, Riku: "Empirismi ja tieto". Teoksessa Korkman & Yrjönsuuri 1999.
  • Knuuttila, Simo & Saarinen, Risto (ed.): Theology and Early Modern Philosophy (1550-1750). Helsinki: Academia Scientiarum Fennica, 2010.
  • Korkman, Petter: "Moderni moraali ja ihminen". Teoksessa Korkman & Yrjönsuuri 1999.
  • Korkman, Petteri & Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja. Tampere: Gaudeamus, 1999.
  • Reuter, Martina: "Rationalismi ja materia". Teoksessa Korkman & Yrjönsuuri 1999.
  • Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 2: Uuden ajan filosofia. ((Alkuteos: History of Western Philosophy, 1946.) 9. painos. Suomentanut J. A. Hollo) Porvoo Helsinki Juva WSOY, 1999. ISBN 951-0-17886-1
  • Saastamoinen, Kari: "Yhteiskuntasopimusteoriat". Teoksessa Korkman & Yrjönsuuri 1999.