Aaro Pakaslahti

Tämän päivän artikkelissa tutkimme Aaro Pakaslahti:n kiehtovaa maailmaa. Sen alkuperästä sen vaikutukseen moderniin yhteiskuntaan perehdymme sen historiaan, kehitykseen ja merkitykseen nykymaailmassa. Aaro Pakaslahti on aihe, joka on herättänyt kiinnostusta ja uteliaisuutta ajan mittaan, ja yritämme tässä artikkelissa valaista sen tärkeimpiä puolia. Asiantuntijahaastatteluilla, syvällisillä analyyseillä ja käytännön esimerkeillä pyrimme tarjoamaan kattavan ja oivaltavan näkemyksen Aaro Pakaslahti:stä, jotta lukijamme voivat laajentaa tietämystään ja ymmärtää paremmin sen merkitystä eri yhteyksissä. Valmistaudu astumaan Aaro Pakaslahti:n löytöjen ja pohdiskelujen maailmaan!

Aaro Pakaslahti vuonna 1958.

Aaro Antti Pakaslahti (7. kesäkuuta 1903 Oulu – 20. toukokuuta 1969 Madrid, Espanja) oli suomalainen diplomaatti, koulutukseltaan filosofian tohtori.[1] Johannes Pakaslahti on hänen poikansa.[2]

Henkilöhistoria

Aaro Pakaslahti osallistui lukioikäisenä Oulun lyseon suojeluskuntalaisena sisällissodan aikana Oulun taisteluihin helmikuussa 1918 sekä sen jälkeen Heimosodissa Aunuksen retkeen keväällä 1919, jossa hän haavoittui. Vuosina 1926–1927 Pakaslahti toimi Ylioppilaslehden päätoimittajana ja vuosina 1927–1928 Suomalaisuuden Liiton yleissihteerinä.[3] Opiskeluaikoinaan ja työuransa alussa Pakaslahti oli aktiivinen toimija Akateemisessa Karjala-Seurassa, johon hän liittyi jo sen perustamisvaiheessa vuonna 1922.[4] Hän oli AKS:n johtokunnan jäsen vuosina 1922–1924 ja sihteeri vuonna 1924.[5]

Pakaslahti siirtyi ulkoministeriön palvelukseen vuonna 1928. Hän oli ulkoasiainministeriön poliittisen osaston päällikkönä 1939–1941 ja kansliapäällikkönä 1941–1943. Sen jälkeen hän oli Suomen lähettiläänä Vichyn Ranskassa 1943–1944.[3]

Jatkosodan päätyttyä ja poliittisen suhdanteen muututtua Pakaslahti joutui ensin disponibiliteettiin ja edelleen pois ulkoministeriön tehtävistä. Vuosina 1949–1956 hän oli teknisen alan järjestöjen asiamiehenä.[3] Presidentti Urho Kekkonen palautti hänet jälleen diplomaatiksi.[2]

Pakaslahti toimi suurlähettiläänä New Delhissä Intiassa vuosina 1956–1959,[6] Bangkokissa Thaimaassa ja samalla Jakartassa Indonesiassa 1958–1959, Ankarassa Turkissa ja samalla Bagdadissa Irakissa, Teheranissa Iranissa sekä Islamabadissa Pakistanissa 1959–1966[6] ja Madridissa Espanjassa 1966–1969.

Talvisodan alla ja sen aikana Pakaslahti kuului virka-asemansa vuoksi Suomen ulkosuhteita hoitaneeseen ulkoministeriön suppeaan sisärenkaaseen esimiehinään ulkoministerit Eljas Erkko ja Väinö Tanner. Muistelmansa talvisodan ajalta Pakaslahti kirjoitti jo vuosina 1944–1945, mutta viivytti niiden julkaisua, kunnes Erkko ja Tanner olivat kuolleet.[7] Lopullisen aiheen muistelmiensa julkaisemiseen Pakaslahti kertoi saaneensa, kun kokoomuksen ehdokas vuoden 1968 presidentinvaalissa, pankinjohtaja Matti Virkkunen oli eräässä vaalipuheessaan syksyllä 1967 väittänyt Pakaslahden vastustaneen Moskovan rauhansopimuksen hyväksymistä vuonna 1940. Pakaslahti täsmensi sanelleensa eriävän mielipiteensä valtioneuvoston pöytäkirjaan presidentin esittelyssä 12. maaliskuuta 1940, jolloin Moskovassa olleille suomalaisille rauhanneuvottelijoille annettiin valtuudet allekirjoittaa rauhansopimus.[8]

Teokset

  • Suomen politiikkaa maailmansodassa 1–2. WSOY, 1933–1934 (perustuu väitöskirjaan)
  • Suomen itsenäisyyden tunnustaminen: Asiakirjakokoelma. Toimite. Ulkoministeriö, 1937.
  • Talvisodan poliittinen näytelmä: UM:n poliittisen osaston päällikön päiviä ja öitä. WSOY, 1970.

Lähteet

  • Seppinen, Jukka: Neuvostotiedustelu Suomessa 1917–1991: Strategia ja toiminta. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-6548-7
  • Uola, Mikko: Unelma kommunistisesta Suomesta 1944–1953. Helsinki: Minerva, 2013. ISBN 978-952-492-768-0

Viitteet

  1. ↑ Uino, Ari: ”Pakaslahti, Aaro (1903–1969)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 469–471. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7 Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ a b Seppinen (2006), s. 532.
  3. ↑ a b c Matti Klinge ja Yrjö Blomstedt (toim.): Paasikiven päiväkirjat, osa 2, s. 642–643. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1986. ISBN 951-0-13349-3.
  4. ↑ Heikki Eskelinen: Me tahdoimme suureksi Suomenmaan: Akateemisen Karjala-Seuran historia I, s. 97. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-25056-2.
  5. ↑ Eskelinen 2004, s. 378.
  6. ↑ a b Otavan Iso tietosanakirja, osa 6, palta 847. Otava 1968.
  7. ↑ Aaro Pakaslahti: Talvisodan poliittinen näytelmä, takakansiteksti.
  8. ↑ Pakaslahti: Talvisodan poliittinen näytelmä, s. 289.

Kirjallisuutta

  • Reimaa, Markku: Kekkosen kuiskaaja: Harmaa eminenssi Aaro Pakaslahti. Jyväskylä: Docendo, 2019. ISBN 978-952-291-588-7

Aiheesta muualla