Aitosiilikkäät

Nykymaailmassa Aitosiilikkäät:stä on tullut yhä tärkeämpi yleishyödyllinen aihe. Tekniikan kehittymisen ja yhteiskunnan muutosten myötä Aitosiilikkäät ei ole kiinnittänyt vain alan asiantuntijoiden vaan myös suuren yleisön huomion. Tästä syystä on ratkaisevan tärkeää syventyä Aitosiilikkäät:n olennaisimpiin näkökohtiin, jotta sen vaikutus voidaan ymmärtää eri alueilla ja yhteyksissä. Tässä artikkelissa perehdymme Aitosiilikkäät:n analyysiin ja tutkimme sen eri ulottuvuuksia ja sen vaikutuksia nykyään. Alkuperäistään sen nykyiseen kehitykseen tarkastelemme, kuinka Aitosiilikkäät on muokannut tapaa, jolla ymmärrämme ympäröivää maailmaa.

Aitosiilikkäät
Kiiltosiilikäs (Callimorpha dominula)
Kiiltosiilikäs (Callimorpha dominula)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Yökkösmäiset Noctuoidea
Heimo: Siilikkäät Arctiidae
Alaheimo: Aitosiilikkäät
Arctiinae
Leach, 1815
Katso myös

  Aitosiilikkäät Wikispeciesissä
  Aitosiilikkäät Commonsissa

Aitosiilikkäät (Arctiinae) on yksi kolmesta siilikkäiden (Arctiidae) alaheimosta. Aitosiilikkäistä on Suomesta löydetty ensimmäisenä maailmassa pohjansiilikäs (Acerbia alpina), jonka kuvasi italialainen Giuseppe Acerbi Enontekiöltä vuonna 1799. Pohjansiilikästä ja muita siilikäslajeja on tutkinut mm. suomalainen Olavi Sotavalta (1918–1991), joka on uudistanut myös siilikäslajien nimistöä. Tunnettuihin lajeihin kuuluu myös isosiilikäs (Arctia caja), jonka siipien kärkiväli on 43–70 mm.

Piirteitä

Alaheimon perhoset ovat usein tuuhean karvaisia, rotevatekoisia ja kookkaita. Lajit ovat tyypillisesti mustan, keltaisen ja punaisen kirjavia ja takaruumis on poikkijuovainen. Räikeän värityksen tarkoitus on varoittaa perhosen myrkyllisyydestä. Yhdistävänä tuntomerkkinä takasiiven siipisuonten Sc ja R tyvi on paksuuntunut.[1] Koiraiden takasiivissä on lisäksi pitkä frenulum.[2]

Aitosiilikkäiden toukat ovat tuuhean karvaisia, joskus myrkkypiikeillä varustettuja ja elävät yleensä monilla eri ravintokasveilla.[1] Monien keväthangilla näkemä karvainen toukka on erään aitosiilikkään, ruostesiiven (Phragmatobia fuliginosa), täysikasvuinen toukka, joka etsii koteloitumispaikkaa.

Maailmassa aitosiilikäslajeja on ainakin 4 400. Niitä tavataan kaikilla mantereilla Etelämannerta lukuun ottamatta ja kaikenlaisissa ympäristöissä puuttomalta tundralta reheviin sademetsiin, mutta lajimäärä on suurin trooppisessa Amerikassa. Lajeista noin 210 tavataan palearktisella alueella ja Euroopassa viitisenkymmentä.[2] Suomesta lajeja on tavattu 21, joskin osa vain satunnaisina harhailijoina.

Suomessa tavatut lajit

Suomessa tavatut aitosiilikäslajit[3] taksonomisessa järjestyksessä. Harhailijoiksi merkityillä lajeilla ei ole Suomessa vakituista kantaa.

Lähteet

  1. ↑ a b Malcolm Scoble: The Lepidoptera: Form, Function and Diversity. Oxford University Press 1995 ISBN 978-0198549529 s. 334–335
  2. ↑ a b Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 372
  3. ↑ Luonnontieteellinen Keskusmuseo: Suomen Perhoset: Noctuoidea (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ hyönteisfoorumi

Aiheesta muualla