Nykyään Aluerakentaminen:stä on tullut erittäin ajankohtainen aihe nyky-yhteiskunnassa. Asiaan on kiinnitetty huomiota sen vaikutuksen vuoksi eri aloilla politiikasta populaarikulttuuriin. Koska Aluerakentaminen on edelleen keskustelun ja keskustelun aiheena, on ratkaisevan tärkeää analysoida yksityiskohtaisesti sen vaikutukset ja vaikutukset jokapäiväiseen elämäämme. Tässä artikkelissa tutkimme Aluerakentaminen:n monia puolia, tarkastelemme sen vaikutusta eri alueilla ja sen kehitystä ajan myötä. Samoin käsittelemme asiantuntijoiden ja mielipidejohtajien erilaisia lähestymistapoja ja näkemyksiä tässä asiassa tarjotaksemme kattavan ja objektiivisen näkemyksen.
Aluerakentaminen tarkoittaa jonkin alueen rakentamista niin, että kokonaisuus on toteutettu suunnitelmallisesti.[1]
Ensimmäisiä aluerakentamiskohteita Suomessa olivat Helsingin Puu-Käpylä 1920-luvulla ja Olympiakylä 1930-luvulla sekä myöhemmin Espoon Tapiola 1950-luvulla.[1] 1960- ja 1970-luvuilla aluerakentaminen perustui kuntien ja rakennusliikkeiden tekemiin aluerakentamissopimuksiin, joiden mukaan rakennusliike hankki ja kaavoitti maan sekä rakensi sille uudet asunnot huolehtien myös niiden markkinoinnista.[2] Suomessa aluerakentaminen liitetäänkin lähiöiden syntyyn. Jo Heikki von Hertzen esitti pamfletissaan Koti vaiko kasarmi lapsillemme (1946) alueittain rakentaminen välttämättömänä edellytyksenä paremmalla asuinympäristölle, rationalisoinnin ja standardisoinnin ohella.[3]
2000-luvulla aluerakentamissopimuksia muistuttava käytäntö on kumppanuussopimus, jossa kaupunki, maanomistaja ja urakoitsija kaavoittavat maan yhdessä. Kumppanuussopimuksilla ei anneta kaavoittajalle yhtä suuria vapauksia kuin 1960- ja 1970-luvuilla. Myös pientaloalueita on rakennettu kumppanuussopimuksilla, kuten Espoon Friisilän ja Vantaan Ylästön pientaloalueet.[4]