Arvi Tuomi

Aiheesta Arvi Tuomi keskustellaan laajasti nyky-yhteiskunnassa, ja se on useiden tutkimusten ja keskustelujen kohteena. Jo useiden vuosien ajan Arvi Tuomi on ollut inspiraation ja pohdinnan lähde monille, eikä sen merkitys ole vähentynyt ajan myötä. Tässä artikkelissa käsittelemme eri näkökohtia, jotka liittyvät Arvi Tuomi:een, tutkimalla sen vaikutusta jokapäiväiseen elämään, sen merkitystä akateemisessa maailmassa ja sen vaikutusta populaarikulttuuriin. Näillä sivuilla analysoimme erilaisia ​​näkökulmia ja mielipiteitä Arvi Tuomi:stä, jotta voimme valaista tätä aihetta ja edistää sen ymmärtämistä.

Tuomi 1930-luvun alussa.

Leo Robert Arvid Tuomi (vuoteen 1906 Bergström, 13. maaliskuuta 1893 Helsinki – 13. tammikuuta 1951 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja teatterinjohtaja. Hänen ensimmäinen elokuvatyönsä Juhla meren rannalla on vuodelta 1929. Aktiivinen elokuvaura ajoittuu vuosiin 1939–1950, jolloin hän oli lähinnä sivuosissa lähes 50 elokuvassa. Tuomen suurin rooli oli toinen miespääosa Nyrki Tapiovaaran komediassa Kaksi Vihtoria vuonna 1939. Elokuvassa Linnaisten vihreä kamari hänet nähdään hovimestari Holmingina. Aleksis Kiven elämästä kertovassa elokuvassa ”Minä elän” hän näyttelee Zacharias Topeliusta, samoin kuin pari vuotta aiemmin tehdyssä fiktiivisessä Fredrik Pacius-elämäkertaelokuvassa Ballaadi. Vuonna 1941 Tuomi oli toisena ohjaajana elokuvassa Viimeinen vieras.

Arvi Tuomi toimi Porin Työväen Teatterin johtajana 1924–1925 sekä Viipurin Työväen Teatterin johtajana 1926–1938. Hänen aviopuolisonsa oli näyttelijä Santa Tuomi. Sekä Arvi että Santa Tuomi nähdään vuonna 1943 valmistuneessa elokuvassa Miehen kunnia. Muista Tuomen elokuvista mainittakoon Rikas tyttö (1939), Valkoiset ruusut (1943), Neiti Tuittupää (1943), Pikajuna pohjoiseen ja Amor hoi! (1950).

Arvi ja Santa Tuomen poika Rauli Tuomi ja tytär Liisa Tuomi olivat myös näyttelijöitä. Arvi Tuomen veli oli näyttelijä Valter Tuomi ja sisar Emmi Jurkka.

Lähteet

Aiheesta muualla