Nykypäivän globalisoituneessa maailmassa Axel Gyllenkrok:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe eri toimialoilla ja yhteiskunnissa. Koska sen vaikutus talouteen, politiikkaan, kulttuuriin ja jopa ihmisten jokapäiväiseen elämään, Axel Gyllenkrok on saavuttanut merkittävän merkityksen maailmanlaajuisesti. Ajan myötä Axel Gyllenkrok on edelleen keskustelun ja analyysin aiheena, mikä luo sekä mahdollisuuksia että haasteita sen tutkimiseen ja ymmärtämiseen osallistuville. Tässä artikkelissa tutkimme eri näkökohtia, jotka liittyvät Axel Gyllenkrok:een, sen vaikutukseen eri alueilla ja miten sen kehitys on merkinnyt ennen ja jälkeen nykyhistoriassa.
Axel Gyllenkrok | |
---|---|
![]() Georg Engelhard Schröderin maalaama muotokuva. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. elokuuta 1664 Turku, Ruotsi |
Kuollut | 17. syyskuuta 1730 (66 vuotta) Svenstorpin linna, Lund, Ruotsi |
Ammatti | upseeri |
Sotilashenkilö | |
Palvelusmaa(t) |
![]() |
Sotilasarvo | Kenraaliluutnantti |
|
Axel Gyllenkrok (2. elokuuta 1664 Turku – 17. syyskuuta 1730 Svenstorpin linna, Lund)[1] oli ruotsalainen vapaaherra, kenraali ja maaherra. Hän oli päävastuussa Kaarle XII:n armeijan huollosta ja etenemisestä suuressa Pohjan sodassa. Pultavan taistelun jälkeen hän jäi venäläisten sotavangiksi ja palasi Siperiasta vuonna 1722. Seuraavana vuonna hänestä tuli Göteborgin ja Bohusin lääniin maaherra.[2]
Gyllenkrok syntyi Turussa, jossa hänen isänsä toimi hovioikeuden asessorina. Koulun käytyään hän muutti Tukholmaan. Hän opiskeli linnoitusarkkitehtuuria, ja 1690-luvulla hän palveli kapteenina Ranskan armeijassa. Vuonna 1696 hän palasi Ruotsiin. Suuressa Pohjan sodassa hän toimi kuninkaan läheisenä avustajana. Hän haavoittui Narvan taistelussa vuonna 1700 ja uudelleen Väinäjoen taistelussa 1701. Pultavan taistelun jälkeen hän jäi sotavangiksi, ja palattuaan Siperiasta 1722 hänestä tuli seuraavana vuonna Göteborgin ja Bohusin läänin maaherra. Vuonna 1727 hän saavutti vapaaherran aseman. Gyllenkrok oli arvostettu piiritystekniikan tuntija, ja Kaarle XII kutsui häntä lempinimellä "pikku Vauban".[1]