Bariumhydroksidi

Nykyään Bariumhydroksidi:stä on tullut erittäin tärkeä ja merkityksellinen aihe nyky-yhteiskunnassa. Teknologian ja globalisaation myötä Bariumhydroksidi on asettanut itsensä peruselementiksi ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Talouteen kohdistuvasta vaikutuksestaan ​​ihmissuhteisiin Bariumhydroksidi on saavuttanut kiistattoman aseman nykyajan elämän eri osa-alueilla. Tässä artikkelissa tutkimme Bariumhydroksidi:n monia puolia ja keskustelemme sen tärkeydestä nykyisessä kontekstissa sekä sen mahdollisista vaikutuksista tulevaisuuteen.

Bariumhydroksidi
Tunnisteet
CAS-numero 17194-00-2
PubChem CID 6093286 ja 28387
Ominaisuudet
Molekyylikaava Ba(OH)2
Moolimassa 171,34 g/mol (vedettömänä)
189,39 g/mol (monohydraatti)
315,46 g/mol (oktahydraatti)
Ulkomuoto Valkoinen kiinteä aine
Sulamispiste 78 °C (591 K) (monohydraatti)
300 °C (573 K) (monohydraatti)
407 °C (680 K) (vedettömänä)
Kiehumispiste 780 °C (1053 K)
Tiheys 3,743 g/cm3 (monohydraatti)
2,18 g/cm3 (oktahydraatti, 16 °C)
Liukoisuus veteen 1,67 g/100 ml °C)
(3,89 g/100 ml (20 °C)
20,94 g/100 ml (60 °C)
101,4 g/100 ml (100 °C)

Bariumhydroksidi (Ba(OH)2) on vahvasti emäksinen, barium- ja hydroksidi-ionien muodostama ioniyhdiste. Kaupallisena tuotteena se esiintyy tavallisesti valkoisena mono­hydraattina.

Valmistus

Bariumhydroksidia voidaan valmistaa liuottamalla bariumoksidia (BaO) veteen, jolloin se reagoi seuraavasti:

BaO + 9 H2O → Ba(OH)2·8H2O

Bariumhydroksidi kiteytyy oktahydraattina, mutta ilmassa lämmitettynä se muuttuu mono­hydraatiksi. Tyhjiössä 100 °C:n lämpö­tilassa monohydraatti muuttuu jälleen barium­oksidiksi.[1]

Käyttö

Bariumhydroksidia käytetään analyyttisessa kemiassa heikkojen happojen, varsinkin orgaanisten happojen titraukseen. Sen kirkas vesiliuos ei voi sisältää karbonaattia, toisin kuin natrium- tai kaliumhydroksidi, koska bariumkarbonaatti ei liukene veteen. Tämän vuoksi sellaisia indikaattoreja kuten fenoliftaleiinia tai tymoliftaleiinia, joiden väri muuttuu emäksisessä liuoksessa, voidaan käyttää ilman, että titrauksessa syntyy virheitä liuoksessa olevien karbonaatti-ionien vuoksi, jotka ovat paljon vähemmän emäksisiä.[2]

Bariumhydroksidia käytetään orgaanisissa synteeseissä vahvana emäksenä, esimerkiksi esterien[3] ja nitriilien hydrolyysissä[4].

Sen avulla on myös voitu valmistaa synteettisesti esimerkiksi syklopentanonia[5], diasetonialkoholia[6] ja guloni-γ-laktonia.[7]

Diasetonin valmistusreaktio

Bariumhydroksidin avulla voidaan havainnollistaa, mikä on endoterminen reaktio, sillä sekoitettaessa bariumhydroksidiin jotakin ammoniumsuolaa seos kylmenee, koska se absorboi lämpöä ympäristöstään.

Bariumhydroksidin avulla voidaan myös neutraloida roiskuneet happopisarat.

Reaktiot

Kuumennettaessa 800 °C:n lämpötilaan barium­hydroksidi hajoaa bariumoksidiksi. Reagoidessaan hiilidioksidin kanssa se muodostaa bariumkarbonaattia. Barium­hydroksidin vesi­liuos, joka on vahvasti emäksinen, reagoi happojen kanssa neutraloiden ne. Esimerkiksi rikki­hapon kanssa se muodostaa bariumsulfaattia, fosfori­hapon kanssa bariumfosfaattia. Rikki­vedyn kanssa se muodostaa bariumsulfidia. Sekoitettuna monien metallien suolaliuosten kanssa se saattaa muodostaa niukka­liukoisia tai liukenemattomia saostumia.[8]

Vaarat

Bariumhydroksidi on vaarallista samasta syystä kuin muutkin vahvat emäkset ja vesi­liukoiset barium­yhdisteet. Se on myrkyllistä ja syövyttävää.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Barium hydroxide

Lähteet

  1. ↑ Gmelins Handbuch der anorganischen Chemie (8. Aufl.), s. 289. Weinheim: Verlag Chemie, 1960. (saksaksi)
  2. ↑ J. Mendham, R. C. Denney, J. D. Barnes & M. J. K Thomas: Vogel's Quantitative Chemical Analysis (6th ed.). New York: Prentice Hall, 2000. ISBN 0-582-22628-7
  3. ↑ K. Meyer & H. S. Bloch: Organic Syntheses: Napthoresercinol orgsyn.org. Viitattu 4.3.2013. (englanniksi)
  4. ↑ C. G. Brown: Organic Syntheses: Methylsuccinic acid orgsyn.org. Viitattu 4.3.2013. (englanniksi)
  5. ↑ J. F. Thorpe & G. A. R Kon: Organic Syntheses: Cyclopentanone orgsyn.org. Viitattu 4.3.2013.
  6. ↑ J. B. Conant & Niel Tuttle: Organic Syntheses: Diacetone alcohol orgsyn.org. Viitattu 4.3.2013.
  7. ↑ J. V. Karabinos: D-Gulonic γ-lactone Organic Syntheses: Gulonic γ-lactone orgsyn.org. Viitattu 4.3.2013.
  8. ↑ Pradyot Patnaic: Handbook of Inorganic Chemicals. McGraw-Hill, 2002. ISBN 0-07-049439-8

Aiheesta muualla