Bertel Ikonen
Nykymaailmassa Bertel Ikonen on ongelma, joka on saanut merkitystä yhteiskunnan eri alueilla. Bertel Ikonen on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa, olipa kyseessä sitten henkilökohtainen, työ, sosiaalinen tai politiikka. Sen vaikutus on herättänyt keskustelua, kiistaa ja kasvavaa kiinnostusta ymmärtää sen vaikutukset ja seuraukset. Eri näkökulmista Bertel Ikonen on onnistunut vaikuttamaan elämäämme odottamattomilla tavoilla, haastaen vakiintuneet paradigmat ja asettaen uusia haasteita tulevaisuudelle. Tässä artikkelissa tutkimme täysin Bertel Ikonen:n vaikutuksia ja sitä, kuinka se on muuttanut todellisuuttamme viime vuosina.
Bertel Ikonen (28. heinäkuuta 1899 Tampere – 26. helmikuuta 1990) oli suomalainen eversti.
Suomen sisällissota
Ikonen osallistui vapaussotaan 28. tammikuuta alkaen ryhmänjohtajana Iisalmen suojeluskuntajoukoista kootussa ja E. Antikaisen johtamassa Iisalmen 1. vapaaehtoisessa jalkaväkikomppaniassa ja myöhemmin komppanian tultua liitetyksi Pohjois-Savon rykmenttiin sen ensimmäisessä pataljoonassa.
Sisällissodan jälkeinen aika
Ikonen kävi sisällissodan jälkeen Viipurin Upseerikokelaskurssin vuosina 1918–1919. Kurssin jälkeen hän palveli nuorempana upseerina eri tehtävissä Tampereen Rykmentissä Lahdessa vuoteen 1925 saakka. Pois lukien vuodet 1922–1923, jolloin hän oli komennettuna adjutanttina 3. Divisioonan esikunnassa Mikkelissä. Samoihin aikoihin hän suoritti Kadettikoulun kuuntelu-upseerina. Vuodet 1925–1926 häneltä vierähtivät Yleisesikunnassa, jonka jälkeen hänet nimitettiin komppanianpäälliköksi Polkupyöräpataljoona 1:een.
Vuonna 1927 Ikonen erosi armeijasta ja liittyi suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin ensimmäiseksi sotilasohjaajaksi Pohjois-Uudenmaan Suojeluskuntapiiriin. Pohjois-Uudenmaan Suojeluskuntapiiristä hän siirtyi vastaaviin tehtäviin Sortavalan Suojeluskuntapiiriin 1. maaliskuuta 1930. Sortavalan aikanaan vuonna 1930 hän suoritti komentajakurssin Suojeluskuntain Päällystökoulussa. Sotakorkeakoulun yleisen osaston yleisesikuntaupseerikurssin hän suoritti vuosina 1935–1937.
Talvi- ja jatkosota
Ikonen palveli talvisodan puhjettua sotilastarkastajana Suojeluskuntain Yliesikunnassa. Myöhemmin Yliesikunnan muututtua Kotijoukkojen Esikunnaksi hän toimi Esikunnassa komento-osaston päällikkönä. Hänet maarattiin jouluaattona vuonna 1939 kotijoukkojen alaisen 21. Täydennysdivisioonan Jalkaväkirykmentti 62:n komentajaksi. Divisioonan siirto osaksi kenttäarmeijaa tapahtui tammikuussa 1940, jolloin myös Ikosen komentama rykmentti siirrettiin Itä-Kannakselle, josta se kumminkin jo helmikuussa siirrettiin Länsi-Kannakselle. Välirauhan aikana Ikonen toimi Etelä-Kymenlaakson Suojeluskuntapiirin komentajana ja jatkosodan puhjettua Ikonen lähti rintamalle hänen Suojeluskuntapiirinsä perustaman Jalkaväkirykmentti 45:n komentajana. Ikonen siirrettiin 29. toukokuuta 1941 Jalkaväkirykmentti 5:n komentajaksi, mutta siirrettiin vuoden 1942 elokuussa Suojeluskuntain Päällystökoulun johtajaksi. Päällystökoulusta Ikonen määrättiin 31. toukokuuta 1943 Jalkaväkirykmentti 9:n komentajaksi, josta hänet komennettiin edelleen 6. elokuuta 1944 Ilomantsin Ratsuväkiprikaatin väliaikaiseksi komentajaksi. Hän palasi 18. syyskuuta 1944 rykmenttiinsä ja suoritti sen kotiuttamisen marraskuussa 1944.
Sotien jälkeinen aika
Ikonen toimi sotien jälkeen sotilaspiirin komentajana, josta tehtävästä hänet pidätettiin ja oli pidätettynä viisi kuukautta epäiltynä osallistumisesta asekätkentään. Hänet tuomittiin jutussa kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen vuonna 1946. Rangaistuksen kärsittyään hän toimi Santahaminaan ja Tuusulaan sijoitetun Jalkaväkirykmentti 5:n komentajana vuoteen 1950 saakka.
Ylennykset
Vänrikki 31.7.1919, luutnantti 1921, kapteeni 16.5.1925, majuri 16.5.1930, everstiluutnantti 16.5.1939, eversti 5.3.1942
Lähteet
- Toim. Ari Raunio ja Juri Kilin, Jatkosodan torjuntataisteluja 1942–1944, Helsinki Otava 2008