Dimetyylikarbonaatti

Nykymaailmassa Dimetyylikarbonaatti on saavuttanut suuren merkityksen yhteiskunnassa. Sen vaikutus on laajentunut eri alueille ja synnyttänyt keskustelua, keskustelua ja pohdintaa sen tärkeydestä ja vaikutuksista. Poliittisesta kulttuurisfääriin Dimetyylikarbonaatti:stä on tullut yleistä kiinnostavaa aihetta, joka ei jätä ketään välinpitämättömäksi. Tässä artikkelissa tutkimme Dimetyylikarbonaatti:n monia puolia analysoimalla sen kehitystä ajan myötä ja sen vaikutusta ihmisten jokapäiväiseen elämään. Lisäksi tarkastelemme Dimetyylikarbonaatti:n ympärillä olevia eri näkökulmia ja tarjoamme täydellisen yleiskatsauksen sen vaikutuksista tämän päivän yhteiskuntaan.

Dimetyylikarbonaatti
Tunnisteet
CAS-numero 616-38-6
PubChem CID 12021
Ominaisuudet
Molekyylikaava C3H6O3
Moolimassa 90,08 g/mol
Ulkomuoto neste (väritön)
Sulamispiste 3 °C (276 K)
Kiehumispiste 90 °C (363 K)
Tiheys 1,07 g/cm3
Liukoisuus veteen 114,7 g/l (20 °C)[1]

Dimetyylikarbonaatti on orgaaninen yhdiste (karbonaatti), joka on huoneenlämmössä (20 °C) olomuodoltaan väritöntä nestettä, jolla on tunnusomainen haju. Sen kemiallinen kaava on C3H6O3 ja rakennekaava CH3OCOOCH3.

Dimetyylikarbonaatin moolimassa on 90,08 g/mol, sulamispiste 3 °C, kiehumispiste 90 °C,tiheys 1,07 g/cm3, leimahduspiste 18 °C o.c., itsesyttymislämpötila 458 °C ja CAS-numero 616-38-6.

Dimetyylikarbonaattia valmistetaan metanolin ja fosgeenin tai metyyliklooriformiaatin välisellä reaktiolla. On myös kehitetty metelmiä yhdisteen valmistamiseksi metanolista hapettamalla. Dimetyylikarbonaattia käytetään liuottimena ja metyloivana reagenssina esimerkiksi lääkeaineiden valmistuksessa.[2][3][4]

Lyhytaikainen altistuminen höyrylle ärsyttää silmiä.

Lähteet

  1. ↑ Dimethyl carbonate:Water solubility European Chemicals Agency. Viitattu 14.6.2024. (englanniksi)
  2. ↑ Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 519. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
  3. ↑ Charles B. Kreutzberger :"Chloroformates and Carbonates", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001.
  4. ↑ Hans-Josef Buysch: "Carbonic Esters", teoksessa Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2001.

Aiheesta muualla