Nykyään Eeva Litmanen on aihe, joka herättää suurta kiinnostusta ja keskustelua yhteiskunnan eri alueilla. Tämä aihe on vuosien ajan saavuttanut merkittävää merkitystä herättäen asiantuntijoiden, tutkijoiden, ammattilaisten ja suuren yleisön kiinnostuksen. Eeva Litmanen:n merkitys on sen vaikutuksessa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin sekä sen vaikutukseen päätöksentekoon poliittisella, sosiaalisella ja taloudellisella tasolla. Siksi on olennaista ymmärtää perusteellisesti Eeva Litmanen:een liittyvät näkökohdat, sen vaikutukset sekä sen lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutukset. Siksi tässä artikkelissa käsittelemme kattavasti ja objektiivisesti Eeva Litmanen:een liittyviä eri näkökohtia, jotta voimme tarjota selkeän ja täydellisen näkemyksen tästä aiheesta, joka on niin tärkeä nykyään.
Eeva Riitta Orvokki Litmanen (ent. Litmanen-Franck, s. 25. helmikuuta 1944 Lappeenranta)[1] on suomalainen näyttelijä.
Litmanen oppi näyttelijän ammatin työn kautta. Teatteriuransa hän aloitti lapsiavustajana Lappeenrannan kaupunginteatterissa ja toimi sen jälkeen kuiskaajana ja puvustajana. Sitten hänet kiinnitettiin näyttelijäksi Joensuun kaupunginteatteriin vuosiksi 1965–1971. Silloin teatteria johti Jouko Turkka, jonka opastusta Litmanen piti omana teatterikorkeakoulunaan. Joensuusta Litmanen siirtyi näyttelijäksi Porin kaupunginteatteriin vuosiksi 1971–1973 ja sieltä Yleisradion Radioteatteriin vuosiksi 1973–2004. Litmanen jätti Radioteatterin 60-vuotiaana ja siirtyi näyttämölle, jossa esitti muun muassa monologia Naisen 11 käskyä eli Shirley Valentine yli kymmenen vuotta.[2]
Litmanen on runonlaulaja Larin Parasken jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Paraske, joka oli etniseltä taustaltaan inkerikko, oli Litmasen isoisän äidinäiti.[3] Vuosina 1976–1996 Litmanen oli naimisissa näyttelijä Kari Franckin kanssa. Avioliitosta syntyi vuonna 1977 tytär Karoliina Franck, joka on myös näyttelijä. Vuonna 2006 Litmanen avioitui pitkäaikaisen kumppaninsa juristi Heikki Lammen kanssa.[4] Liitto kesti Lammen kuolemaan 2017 saakka.[5]
Litmanen palkittiin vuonna 2000 parhaan naispääosan Jussilla pääroolistaan elokuvassa Rakkaudella, Maire. Elokuussa 2007 julkaistiin Litmasen omaelämäkerta Saa siinä monena olla (Like).
Litmanen oli toiminut ääninäyttelijänä Kaukametsän pakolaiset-piirrossarjassa vuosina 1992-1995. Vuonna 2005 Litmanen toimi ääninäyttelijänä Disney-elokuvassa Narnian tarinat: Velho ja leijona ja vuonna 2007 DreamWorks Animation-elokuvassa Mehiläisen elokuva.[6]
Vuonna 2019 Eeva Litmaselle myönnettiin taiteilijaeläke.[7]