Tämän päivän artikkelissa aiomme sukeltaa Elokuvavuosi 1987:n kiehtovaan maailmaan. Tutkimme tämän aiheen kaikkia puolia sen alkuperästä sen vaikutukseen nykypäivän yhteiskuntaan. Elokuvavuosi 1987 on ollut keskustelun ja tutkimuksen kohteena jo pitkään, ja tässä artikkelissa yritämme valaista sen merkitystä ja vaikutusta eri alueilla. Tuntemattomimmista näkökohdistaan käytännön sovelluksiinsa Elokuvavuosi 1987 on epäilemättä aihe, joka ei jätä ketään välinpitämättömäksi. Valmistaudu siis sukeltamaan Elokuvavuosi 1987:n syvälliseen ja rikastuttavaan analyysiin.
| Elokuvavuodet |
|---|
| 1977 • 1978 • 1979 • 1980 • 1981 • 1982 • 1983 • 1984 • 1985 • 1986 – 1987 – 1988 • 1989 • 1990 • 1991 • 1992 • 1993 • 1994 • 1995 • 1996 • 1997 |
| Vuodet |
| 1984 • 1985 • 1986 – 1987 – 1988 • 1989 • 1990 |
Tässä artikkelissa käsitellään vuoden 1987 aikana julkaistuja elokuvia ja elokuvamaailman merkittäviä tapahtumia.
Helsingin Sanomien Helena Ylänen piti tammikuun 1988 alussa edellisen vuoden tärkeimpänä ulkomaisena elokuvaensi-iltana Suomessa Tarkovskin Uhria ja kirjoitti Helsingissä esitetyn vuoden mittaan myös muita vahvoja neuvostoliittolaistuotantoja: Konstantin Lopušanskin Kuolleen miehen kirjeet (1986), Gleb Panfilovin Teema ja Tengis Abuladžen Katumus. Myös Mikael Fränti nosti suosikikseen Uhrin ja kymmenen parhaan joukkoon toisenkin neuvostoelokuvan, Nikita Mihalkovin Mustat silmät. Sekä Ylänen että Fränti pitivät vuoden parhaana suomalaisensi-iltana Aki Kaurismäen elokuvaa Hamlet liikemaailmassa.[1]
Vuoden kohutuimmaksi ensi-illaksi Ylänen nosti Oliver Stonen Platoonin, ja amerikkalaiselokuvien heikentyneestä tarjonnasta hän mainitsi lisäksi David Byrnen ohjauksen True Lies, Jonathan Demmen Vaarallisen tyttöystävän sekä Byrnen ja Demmen yhteistyönä syntyneen konserttitaltioinnin Stop Making Sense. Eurooppalaisten elokuvien parhaiksi ensi-illoiksi Ylänen nimesi Marco Bellocchion Paholaisen ruumiissa ja Derek Jarmanin Caravaggion.[1]