Françoise Arnoul

Tässä artikkelissa aiomme tutkia Françoise Arnoul:tä, aihetta, joka on kiinnittänyt monien huomion vuosien varrella. Alkuperäistään sen vaikutukseen nyky-yhteiskuntaan Françoise Arnoul on ollut keskustelun ja keskustelun aiheena. Kun perehdymme tähän aiheeseen syvemmälle, huomaamme sen seuraukset eri aloilla sekä sitä ympäröivät edistysaskeleet ja haasteet. Tutkimme kriittistä ja analyyttistä lähestymistapaa käyttämällä Françoise Arnoul:n merkitystä nykymaailmassa ja sitä, miten se on muokannut käsitystämme ja ymmärrystämme siitä. Tämän artikkelin avulla toivomme tarjoavamme syvemmän ja täydellisemmän näkemyksen Françoise Arnoul:stä ja kutsuen lukijamme pohtimaan sen merkitystä ja merkitystä nykyään.

Françoise Arnoul
Arnoul Jerusalemissa vuonna 1958
Arnoul Jerusalemissa vuonna 1958
Henkilötiedot
Syntynyt3. kesäkuuta 1931
Constantine, Ranskan Algeria
Kuollut20. heinäkuuta 2021 (90 vuotta)
Pariisi, Ranska
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Françoise Arnoul (syntyjään Françoise Annette Marie Mathilde Gautsh, 3. kesäkuuta 1931 Constantine, Ranskan Algeria – 20. heinäkuuta 2021[1]) oli ranskalainen näyttelijä, jolla oli yli 50-vuotinen elokuvanäyttelijän ura. [2]

Arnoul aloitti filmiuransa vuonna 1949 kreditoimattomalla roolilla elokuvassa Suurkaupungin sävel (Rendez-vous de juillet, 1949).[2] Hänen läpimurtoroolinsa oli vuoden 1950 Nous irons à Paris, mutta kuuluisuuteen hän nousi erityisesti Jean Renoirin elokuvalla Ranskalainen Cancan.[3] Arnoul tunnettiin Martine Carolin ja Brigitte Bardot’n rinnalla yhtenä 1950-luvun seksisymboleista.[4]

Arnoul näytteli 1950- ja 1960-luvuilla viidessä Henri Verneuilin elokuvassa. Lisäksi hänen elokuviansa olivat Roger Vadimin ohjaama Viettelysten Venetsia (1957), Pierre Kastin ohjaamat La Morte-Saison des amours (1960) ja Vacances portugaises (1962), Julien Duvivier’n ohjaama Paholainen ja 10 käskyä (1962) sekä Marcel Carnén ohjaama Rakkauden karuselli (1956).[3]

Arnoul oli 1970-luvulla mukana mukana monissa aikansa taisteluissa. Hän oli allekirjoittamassa aborttia kannattanutta 343 naisen manifestiä. Raúl Ruizin kanssa hän oli tekemässä elokuvaa Dialogues d'exilés (1974). Arnoul oli tuolloin yhdessä ohjaaja Bernard Paulin kanssa, ja hänen kanssaan Arnoul teki elokuvan Dernière sortie avant Roissy (1976).[3]

Arnoul alkoi 1970-luvun jälkeen jäädä sivurooleihin, ja hän näytteli myös televisiossa ja teatterissa. Vielä vuonna 1997 hän kuitenkin sai kriitikoiden kehut elokuvasta Parittelun jälkeen peto on uupunut.

Filmografia (valikoima)

  • Nous irons à Paris (1950)
  • La plus belle fille du monde (1951)
  • Nous irons à Monte Carlo (1952), Adieu Paris (1952)
  • Yöperhosia (Les Compagnes de la nuit, 1953)
  • Il letto (1954)
  • Si Paris nous était conté (1955)
  • Hehkuva intohimo (Thérèse Etienne 1958)
  • Asphalte (1958)
  • Vaarallinen salaisuus (La bête à l'affût, 1959).

Lähteet

  1. ↑ Décès de Françoise Arnoul, la "Nini" de "French Cancan" de Renoir (ranskaksi)
  2. ↑ a b Porträt der Schauspielerin Françoise Arnoul. Thomas Staedli. Viitattu 12.4.2018.(saksaksi)
  3. ↑ a b c Françoise Arnoul, la "Nini" de "French Cancan" de Renoir, est morte Franceinfo. 20.7.2021. Viitattu 21.7.2021. (ranskaksi)
  4. ↑ Nathalie Simon: Françoise Arnoul, «petit monstre sacré» du cinéma, est morte à 90 ans Le Figaro. 20.7.2021. Viitattu 21.7.2021. (ranskaksi)

Aiheesta muualla