Hovinpellon niitty

Tässä artikkelissa tutkimme Hovinpellon niitty:tä eri näkökulmista ja eri yhteyksissä. Hovinpellon niitty on aihe, joka on herättänyt kiinnostusta ja keskustelua ajan mittaan, ja sen merkitys on edelleen ilmeinen tänään. Tässä artikkelissa perehdymme Hovinpellon niitty:n sisältämiin moniin näkökohtiin ja käsittelemme sen vaikutuksia, historiaa, sen vaikutuksia nyky-yhteiskuntaan sekä asiantuntijoiden ja tutkijoiden mahdollisia näkökulmia aiheesta. Samoin tarkastelemme erilaisia ​​mielipiteitä ja näkökulmia Hovinpellon niitty:een liittyen, tarkoituksena tarjota lukijalle täydellinen ja rikastuttava näkemys tästä aiheesta.

Hovinpellon niitty

Hovinpellon niitty on Lappeenrannassa sijaitseva maakunnallisesti arvokas perinnebiotooppi[1][2]. Alueella kasvaa useita huomionarvoisia lajeja.

Sijainti ja historiaa

Hovinpellon niitty sijaitsee Hakalin kaupunginosassa[3][4] Hakalinkadun varressa olevan asutusalueen ja rautatien välissä lähellä Saimaan kanavaa. Alue on osittain rautatien piennarta ja entistä peltoa. Peltojen viljely loppui 1970-luvun alussa[1]. Nykyisin alueen omistaa Lappeenrannan kaupunki.

Lajisto

Kasvit

Alueen keskiosa muodostuu paahteisen etelärinteen runsaslajisesta kedosta, alueen itä- ja länsiosat ovat tuoretta niittyä.

Kasvilajistoa on inventoitu kahdesti. Jantusen ym. (1999) mukaan kedon valtalajeja ovat mäkitervakko, ketohärkki, kissankello, hiirenkeltano ja paikoin koiranheinä. Huomionarvoisina perinnebiotooppilajeina esiintyvät mäkivirvilä, huhtahanhikki, keltamatara (VU[5]) ja jänönapila[1][6].

Vauhkonen (2008) toteaa, että lajistoon kuuluvat valkoapila, puna-apila, alsikeapila, syysmaitiainen, siankärsämö, ahopukinjuuri, kissankello, hiirenvirna, paimenmatara ja idänukonputki. Rautatien etelänpuoleisella penkereellä lajistossa on ahdekaunokkia, kannusruohoa, hiirenvirnaa, harakankeltanoita, harmiota, kultapiiskua, ruusuruohoa, peltolemmikkiä ja mäkikuismaa. Penkereen yläreunassa kasvavat ketomaruna, sekä huomionarvoiset perinnebiotooppilajit mäkivirvilä ja jänönapila. Aiemmin vuonna 1999 tavattua keltamataraa ei löydetty vuoden 2008 inventoinissa, mutta kelta- ja paimenmataran risteymää piennarmataraa kylläkin.[2]

Alueen itäosan kasvillisuus on heinävaltaista. Länsiosa on rehevöitynyt ja valtalajina on voikukka.

Ratapenkereen ja kedon välissä kasvaa ohuella kaistaleella koivua, vaahteraa ja pihlajaa. Niityltä löytyy myös edellä mainittujen puulajien muodostamia ryhmiä sekä lähipihoilta levittäytyneitä puutarhakasveja, kuten ruskolilja, pensaskuusama, punaruusu ja kurtturuusu[1].

Lähteet

  1. ↑ a b c d Jantunen, Juha; Saarinen, Kimmo & Marttila, Olli: Kaakkois-Suomen perinnemaisemat. Kouvola: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, 1999. ISBN 952-11-0519-4
  2. ↑ a b Vauhkonen, Marko: Luumäki–Imatrankoski -kaksoisraiteen suunnittelualueen luontoselvitykset. Luumäki–Imatrankoski -kaksoisraiteen alustava yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) - Ympäristövaikutusten arviointiselostus, 2008. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 26.5.2014.
  3. ↑ Vauhkonen, Marko: Liite 2: Vaikutukset maisemaan ja luonnonoloihin (ympäristöteemakartat) Luumäki–Imatrankoski-kaksoisraiteen alustava yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) – Ympäristövaikutusten arviointiselostus. 2008. Viitattu 28.4.2016.
  4. ↑ Opaskartta Lappeenrannan karttapalvelu. Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 28.4.2016.
  5. ↑ Rassi, Pertti; Hyvärinen, Esko; Juslén, Aino & Mannerkoski, Ilpo (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2010, s. 196. Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Perinnebiotooppien lajilista 1: kedot, niityt, hakamaat (Lajilista ketojen, niittyjen ja hakamaiden kasvillisuuden inventointiin. Listassa on merkittynä huomionarvoiset perinnebiotooppilajit.) Metsähallitus. Arkistoitu 27.5.2014. Viitattu 26.5.2014.