Ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus

Nykymaailmassa Ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe erilaisista taustoista ja kulttuureista tuleville ihmisille. Ilmestymisestään lähtien Ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus on kiinnittänyt lukuisten asiantuntijoiden ja harrastajien huomion, jotka ovat omistaneet aikaa ja vaivaa sen eri puolien ja seurausten tutkimiseen. Tässä artikkelissa perehdymme Ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus:n kiehtovaan maailmaan tutkimalla sen alkuperää, kehitystä ja sen vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Seuraavien linjojen mukaisesti analysoimme sen merkitystä eri yhteyksissä ja sen vaikutusta miljoonien ihmisten jokapäiväiseen elämään ympäri maailmaa. Valmistaudu uppoutumaan Ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus:n jännittävään tutkimukseen!

 Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus on aihealue, jota on alettu tutkia varsinaisesti 1980-luvulla. Kyseinen tutkimuskenttä (antrozoologia) käsittää kaiken vuorovaikutuksen ihmisten ja eläinten välillä, mutta lähinnä kiinnostuksen kohteena ovat olleet vuorovaikutuksen myönteiset puolet. Tutkimuksissa onkin pääasiassa tarkasteltu eläimiä joko ihmisen terveyden edistäjinä tai erityisen terapian tarjoajina. Varhaisissa tutkimuksissa ihmisten ja lemmikkieläinten välillä havaittiin vahva psykologinen ja emotionaalinen kiintymys, jota alettiin kutsua termillä ”human-animal bond”. Termin käyttö huomioitiin varsinaisesti Skotlannissa vuonna 1979, vaikka käsitettä olivat jo aiemmin käyttäneet Konrad Lorenz ja Boris Levinson. Tutkimuskentän edistäjinä on toiminut lähinnä eläinlääketieteellisen alan edustajia. Muissa ammattikunnissa tutkimuskentän merkitys on huomattu hitaammin, vaikkakin Levinson pyrki psykiatriassa ja psykologiassa jo varhain tuomaan aihetta esille saaden osakseen kritiikkiä kollegoiltaan. Levinson käytti aiheesta muun muassa nimitystä lemmikkiterapia (pet therapy).

Levinsonin panos ihmisen ja eläimen välistä vuorovaikutusta käsittelevälle tutkimuskentälle toimi lopulta suunnannäyttäjänä tutkimuksille psykiatriassa ja vastaavissa ammateissa. Yleisen kiinnostuksen kohteeksi ovatkin nousseet vuorovaikutuksen emotionaaliset ja myönteiset puolet terapeuttisissa tilanteissa erityistä tukea tarvitsevilla henkilöillä, minkä vuoksi tutkimuskentän pioneerina on pidetty nimenomaan Levinsonia. Eläinten suosion kasvaessa terveydenhuollon palveluissa 1980-luvulla heräsi ammattilaisten keskuudessa tarve määritellä lemmikkiterapia tarkemmin, ja lopulta uskottavuuden ja ammattilaisuuden tarve johti ensimmäisten kokonaisvaltaisten käytännön normien kehittämiseen 1990-luvulla. Siitä lähtien ovat olleet käytössä Delta Societyn määrittelemät termit eläinavusteinen terapia (Animal-Assisted Therapy) ja eläinavusteinen toiminta (Animal-Assisted Activities). Eläinavusteisesta terapiasta puhutaan silloin, kun ammattihenkilö käyttää eläimiä apuna työssään. Ammattihenkilö on määritellyt asiakkaalle erityiset tavoitteet, joiden edistymistä seurataan. Eläinavusteinen toiminta sitä vastoin on edellistä vapaamuotoisempaa toimintaa, jossa esimerkiksi vapaaehtoiset tuovat eläimiä ihmisten luokse.

Lähteet

  • Barker, S.B. (1999). Therapeutic aspects of the human-companion animal interaction. Psychiatric Times, 16, 45–46.
  • Delta Society (2005) Introduction to animal-assisted activities and therapy (AAA/AAT). http://www.deltasociety.org/AnimalsAAAAbout.htm (Arkistoitu – Internet Archive), .
  • Hines, L.M. (2003). Historical perspectives on the human-animal bond. American Behavioral Scientist, 47, 7–15 .
  • Hines, L. & Fredrickson, M. (1998). Perpectives on animal-assisted activities and therapy. Teoksessa C. C. Wilson & D. C. Turner (Toim.), Companion animals in human health (ss. 23–39). Thousand Oaks: Sage Publications.
  • Levinson, B.M. (1964). Pets: A special technique in child psychotherapy. Mental Hygiene, 48, 243–248.

Aiheesta muualla

Eläintiede
Osa-alueita
Tieteilijöitä