Ivangorod

Tässä artikkelissa Ivangorod:n aihetta käsitellään objektiivisesta ja yksityiskohtaisesta näkökulmasta. Tarkastellaan erilaisia ​​Ivangorod:een liittyviä lähestymistapoja ja näkökulmia tavoitteena tarjota lukijalle täydellinen ja rikastuttava näkemys tästä aiheesta. Asiaankuuluvia näkökohtia analysoidaan, dataa esitellään ja alan asiantuntijoiden mielipiteitä tarjotaan. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota laaja ja monipuolinen yleiskatsaus, jonka avulla lukija voi saada syvän ja perustellun käsityksen Ivangorod:stä.

Ivangorod
(Ивангород)
Iivananlinna
Iivananlinna on Ivangorodin tunnetuin nähtävyys.
Iivananlinna on Ivangorodin tunnetuin nähtävyys.
vaakuna
vaakuna

Ivangorod

Koordinaatit: 59°22′37.6″N, 28°13′6.4″E

Valtio Venäjä
Federaatiosubjekti Leningradin alue
Piiri Jaaman piiri
Perustettu
Väkiluku (2010) 9 797
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)
Postinumero 188490-188491 lähde?
Suuntanumero(t) +7 81375 lähde?









Ivangorod (ven. Ивангород, vir. Jaanilinn, vanha suomennos Iivananlinna[1]) on entinen linnoitus ja nykyinen kaupunki Narvanjoen itärannalla Venäjän puolella. Hallinnollisesti se kuuluu Leningradin alueeseen ja asukkaita kaupungissa oli 9 797 (2010). Ivangorodin vastapuolella Narvanjoen toisella puolella sijaitsee Viron itäisin kaupunki Narva.[2][3][4]

Historia

Pääartikkeli: Iivananlinna
Ivangorod vuonna 1616.

Nimi Ivangorod tulee suuriruhtinas Iivana III:lta.[5] Venäläiset rakensivat Iivananlinnan vuonna 1492 vastapäätä Narvanjoen toisella puolella sijaitsevaa Narvan linnoitusta estääkseen Ruotsin yhteyden Saksalaisen ritarikunnan alueisiin Virossa ja Liivinmaalla, mutta 1496 ruotsalaiset hävittivät sen Knut Possen ja Svante Sturen johdolla.[6] On väitetty, että kaupungin asukkaat olivat pääasiassa vatjalaisia.[7]

Ivangorod rakennettiin uudelleen ja vuonna 1612 Ruotsi kaappasi sen itselleen Evert Hornin johdolla. Vuonna 1617 Stolbovan rauhansopimuksessa Ivangorod siirtyi Ruotsille, kuten muutkin Inkerin alueella sijainneet linnoitukset. Kaupungissa oli linnoituksen lisäksi kivestä rakennettu venäläinen kirkko sekä luostari. Kaupunki, jota ympäröi puusta rakennettu palisadi, toimi myös markkinapaikkana. Stolbovan rauha takasi ivangorodilaisille heidän kreikkalaisen uskonsa ja vahvisti kaupungin privilegiot, jotka antoivat heille oikeuden käydä kauppaa Novgorodin kanssa. Kaupunginhallinnon päättävät elimet olivat kaupunginvanhin (starost) varamiehineen ja porvariskokous. Kaikki kaupungin asukkaat olivat kansallisuudeltaan venäläisiä. Kuningatar Kristiina yhdisti Narvan ja Ivangorodin kaupungit päätöksellään joulukuun 17. päivänä 1645, ja Ivangorodin itsenäisyys päättyi. Yhteensä noin tuhat venäläistä pakkosiirrettiin joen länsirannalle Narvan esikaupunkiin.[8][9] Ivangorod oli Ruotsin vallan alla vuoteen 1704 asti, jolloin suuren Pohjan sodan yhteydessä Venäjä hyökkäsi sinne.

Vuonna 1918 Saksa valtasi Ivangorodin ja vuonna 1920 se liitettiin Viroon Tarton rauhassa. Vuonna 1945 Ivangorod liitettiin Venäjän neuvostotasavaltaan ja nykyään se kuuluu Venäjälle.[10][11][12]

Kaupunki nykyään

Ivangorod on EU:n ja Venäjän rajakaupunki. Viron ja Venäjän välinen raja kulkee eurooppatie E20:llä Narvanjoen sillalla.

Ivangorod on pieni Venäjän ja Euroopan unionin rajakaupunki, jolle rajaa ylittävä liikenne on merkittävää. Liikenneväylistä tärkein on Pietarista saapuva valtatie M11 (Narva, osa E 20:tä). Tämä eurooppatie jatkaa Viron puolella Tallinnaan (Viron valtatie 1). Kaupungin läpi kulkee rautatie, jonka Ivangorod-rautatieasemalla pysähtyy Tallinna–Pietari–Moskova -pikajuna ja vastaava paluujuna öisin.[2][13]

Lähteet

  1. ↑ Kerkko Hakulinen ja Sirkka Paikkala: Pariisista Papukaijannokkaan, s. 74. (Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. ISBN 978-952-5446-80-7 suomi
  2. ↑ a b Ленинградская область. Санкт-Петербург. Большой автодорожный и справочный Атлас. Масштас 1:160 000, 1:240 000, 1: 90 000. ООО "Дискус Медиа", Санкт-Петербург, 2008. ISBN 978-5-940-59043-9. (venäjäksi)
  3. ↑ Ленинградская область. Районные центры. Атлас для водителей. Масштас 1:120 000, районные центры 1: 18 000. Выпуск 13 (2011-1). Санкт-Петербург, Издательство ЗАО "Карта" Лтд. ISBN 978-5-900006-99-4. (venäjäksi)
  4. ↑ Федеральная служба государственной статистики (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Предварительные итоги: всероссийской переписи населения 2010 года. Статистический сборник (pdf) (Alustavat tulokset: Koko Venäjän kattavan väestönlaskenta 2010. Tilastollinen yhteenveto) 2011. Moskova: ИИЦ «Статистика России».. ISBN 978-5-902339-98-4 Viitattu 28.2.2012. (venäjäksi)
  5. ↑ Ivangorod fortress (html) truehistory.ru. Arkistoitu 15.8.2009. (englanniksi)
  6. ↑ The history of the Ivangorod Fortress (html) oblmuseums.spb.ru. Arkistoitu 26.5.2012. (englanniksi)
  7. ↑ http://www.eki.ee/books/redbook/votes.shtml
  8. ↑ Ivangorod - History (html) nortfort.ru. (englanniksi)
  9. ↑ Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478–1721, s. 120. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6
  10. ↑ Berg, Eiki: Milleks meile idapiir ja ilma lepinguta? Eesti Päevaleht, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.9.2009. Estonian
  11. ↑ Enn Eesmaa: väide Petseri-soovist on ennekõike provokatiivne. Eesti Päevaleht, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.9.2009.
  12. ↑ Yrjö Kokkonen: Viro ja Venäjä allekirjoittivat rajasopimuksensa 18.2.2014. Yle Uutiset. Viitattu 4.5.2015.
  13. ↑ Табло вокзала Ивангород. Отправление. - Ivangorod-aseman juna-aikataulut (venäjäksi)

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ivangorod.